Page 15

2014MediataloESA_Tilinpaatos

Mediapäivän muutos uudistaa sisällön tarjonnan TILINPÄÄTÖS 2014 13 Kuluttajien mediankäytön muuttuminen otetaan entis-tä paremmin huomioon, kun Etelä-Suomen Sanomissa siir-rytään keväällä Virta-aikaan. Koska lehtien verkkosivuilla käydään pitkin päivää ja yhä enemmän vielä illalla älypuhelinten ja tablettien kautta, täytyy uutta sisältöäkin olla tarjol-la koko päivän iltamyöhään saakka. Vaikka Etelä-Suomen Sanomissa on tehty online-uutisia ja verkkosäh-keitä jo pitkään, on pääpaino suunnit-telussa, tekemisessä, aikatauluissa ja juttukokonaisuuksien luomisessa ollut printin tekemisessä. Printti on ollut online-deskiä lukuun ottamatta toimituksen päätuote. Keväällä 2015 tämä kulttuuri muuttuu: toimitus tekee sisältöä myös verkkoon, ja sitä julkaistaan tasaisena virtana pitkin päivää iltaan saakka. On tärkeää, että verkossa on heti aamulla uutta sisältöä, sellaista, mitä ei ole julkaistu vielä lehdessä. Painettu lehti kuuluu edelleen mo-nien aamukahvipöytään, mutta yhä useampi hakee tuoreita uutisia myös verkosta jo aamulla. Paikallisuus on meillä edelleen si-sällön tekemisen ytimessä, tehtiin sisältöjä mihin välineeseen tahansa. Verkossa sen merkitys vielä koros-tuu, sillä vain paikallisella sisällöllä voimme erottua muista verkkomedi-oista. Siitä huolimatta emme saa ajaa lukijoita muihin lehtiin, jos maailmalla tapahtuu jotakin mullistavaa. Kun saamme web-analytiikan kautta lisää dataa siitä, millaisia si-sältöjä mihin aikaan päivästä ja minä-kin viikonpäivänä suositaan, pystym-me myös miettimään paremmin, mitä on tarjolla milloinkin. Lukemiseenhan vaikuttaa aina myös konteksti eli ti-lanne, jossa mediaa käytetään. Kun osa verkon sisällöistä muut-tuu keväällä 2015 maksulliseksi, on tärkeää, että maksavat lukijat koke-vat saavansa rahoilleen vastinetta. Maksullisen sisällön täytyy siten poiketa maksuttomasta riittävästi. Toisaalta haluamme myös pitää ne lukijat, jotka lukevat vain ilmaista si-sältöä, jotta verkkomainonta tavoit-taa riittävästi yleisöä. Mietittävää siis riittää. Samalla meidän on pidettävä huolta printtilehdestä, joka suurel-le osalle päijäthämäläisisitä on edel-leen tärkein media. HANNA MYYRÄ toimituspäällikkö, Etelä-Suomen Sanomat


2014MediataloESA_Tilinpaatos
To see the actual publication please follow the link above