Page 19

Mediatalo ESA Tilinpäätös

Emoyhtiön hallituksen toimintakertomus TILINPÄÄTÖS 2012 19 OLENNAISET TAPAHTUMAT TILIKAUDELLA Emoyhtiö Esan Kirjapaino Oy Yhtiön liikevaihto oli päättyneenä vuo-tena 30,6 milj. euroa sen ollessa edel-lisvuotena 32,4 milj. euroa. Suurimpa-na muutoksena liikevaihdon negatiivi-seen kehitykseen oli mediamyynnin hiljeneminen viimeisellä vuosikolman-neksella. Yhtiö sai konserniavustusta tytär-yhtiöiltään 1,5 milj. euroa. Yhtiön lii-kevoitto laski hieman edellisvuodesta. Vuoden 2012 liikevoittoa paransivat jo edelliselle tilikaudelle jaksotetut elä-kepaketit. Lahden Jakelut Oy:n osak-keiden alaskirjaus sekä ESA Print Oy:n osakekaupat vuorostaan heikensivät tilikauden voittoa. Mediatalo ESA Konsernin liikevaihto oli päättyneenä vuonna 40,6 milj. euroa laskien edel-lisvuodesta 6,3 prosenttia. Konsernin liikevoitto parani edellisvuodesta, mer-kittävimpänä syynä tytäryhtiöiden pa-rantunut kannattavuus. ARVIO TODENNÄKÖISESTÄ TULEVASTA KEHITYKSESTÄ Konsernin liikevaihdon odotetaan laskevan tulevana vuotena, median murros sekä yleinen taloudellinen taantuma vaikuttavat konsernimme lähiajan liikevaihtoon ja – voittoon. Esan Kirjapaino Oy käynnisti yt-neu-vottelut tuotannollisin ja taloudellisin perustein 16.1.2013. ARVIO MERKITTÄVIMMISTÄ RISKEISTÄ JA EPÄVARMUUSTEKIJÖISTÄ Yhtiö on varautunut tulevaisuuteen toimintansa rakenteellisilla muutoksil-la ja lisäämällä yhteistyötä konsernin muiden yksiköiden sekä ulkopuolisten tahojen kanssa. HALLITUKSEN ESITYS YHTIÖN VOITTOA KOSKEVIKSI TOIMENPITEIKSI Emoyhtiön jakokelpoiset varat ovat 15 899 649 euroa. Hallitus esittää yhtiökokoukselle, että osinkona, joka on välittömästi nos-tettavissa, jaettaisiin 3,00 euroa osak-keelle eli yhteensä 1 422 000 euroa sekä loput jätettäisiin voittovarojen tilille. Yhtiön taloudellisessa asemassa ei tilikauden päättymisen jälkeen ole ta-pahtunut olennaisia muutoksia. Yhtiön maksuvalmius on hyvä eikä ehdotettu voitonjako vaaranna hallituksen näke-myksen mukaan yhtiön maksukykyä YHTIÖN OSAKKEET Yhtiön osakepääoma jakaantuu seu-raavasti: A-osakkeet (20 ääntä/osake) 287 000 kpl B-osakkeet ( 1 ääni/osake) 187 000 kpl Yhteensä 474 000 kpl Kaikilla osakkeilla on samanlainen oi-keus osinkoon ja yhtiön varoihin. A-sarjan osakkeen siirtyessä uudelle omistajalle on ensisijainen lunastus-oikeus A-sarjan osakkeenomistajilla. B-sarjan osakkeen siirtyessä uudelle omistajalle on kaikilla osakkeenomis-tajilla lunastusoikeus.


Mediatalo ESA Tilinpäätös
To see the actual publication please follow the link above