Kisapaikkakunnalle Baqueira-Beretin kylään saavuttaessa maisemat vaihtuivat lumisemmiksi. Lunta todellakin riitti. Arvioiden mukaan sitä oli pari metriä. Maisemat olivat häkellyttävän upeat, kuin pienestä alppikylästä. Illalla kävin juoksemassa noin 20 minuutin verryttelyn aineenvaihdunnan vilkastuttamiseksi ja tein pienet availut matkustamisesta jäykistyneille lihaksille. Tämän jälkeen vielä kunnon ruokailu ja ajoissa nukkumaan. RISKILLÄ KILPAILUUN Kisa-aamu avautui edelleen lumisateisissa merkeissä. Minua se ei juuri hetkauttanut, sillä olin jo ennakkoon voidellut sukset valmiiksi kotona. Lisäksi olin asennoitunut siihen, että aion työntää tasatyönnöllä kisan läpi, oli sää tai reitti mitä tahansa. Kylästä siirryttiin noin viiden kilometrin matka ylös serpentiinitietä kohti kisa-aluetta. Nopea suksitesti vahvisti minulle sen, että lähtisin kisaan riskillä ilman pitoja. Purkkisuksi ei mielestäni pitänyt riittävästi ja liisteri/purkki sekoitus taas otti kiinni selvästi. Lisäksi halusin kokemuksen siitä, minkälaista on hiihtää vaativassa maastossa ja kaiken lisäksi korkeassa ilmanalassa pelkällä tasatyönnöllä. Kisan alussa tapahtui massahiihdoissa harvinainen varaslähtö, joka ammuttiin takaisin. Tai ainahan massahiihdoissa vähän varastetaan mutta kukaan ei varmasti käänny takaisin. Nyt kuitenkin kaikki hidastivat vauhtinsa ja sovussa peruuteltiin takaisin lähtöpaikalle. Toisella yrityksellä päästiin liikkeelle ensimmäiseen loivaan nousuun, jota kesti noin puoli kilometriä. Pääsin liukkaalla suksella helposti keulaan, jonka jälkeen annoin suosiolla ennakkosuosikin tulla vetämään. Kisan edellisenä vuotena voittanut espanjalainen maajoukkuehiihtäjä lähtikin tämän jälkeen omille teilleen ja hiihti soolona maalina asti. Itse hiihdin ns. pääjoukon mukana, jossa oli 6-7 hiihtäjää. RANKKA RATA Nousut olivat alussa melko jyrkkäpiirteisiä, jolloin jäin aina nousuosuudella muiden hiihtäessä rennosti vuorohiihtoa. Väkisin ajoin kuitenkin porukan aina kiinni helpommilla pätkillä. Puoleen väliin matkaa saavuttaessa oli laskuosuudella laskettu lähes 300 metriä korkeuserossa alaspäin. Tiesin, että sama nousukorkeus pitää myös nousta ylös noin 10 kilometrin matkalla. Luulin, että nousu olisi loivahkoa ja hivuttavaa, mutta olin väärässä. Nousuosuus oli todella vaativa, lähes koko matkaltaan vuorohiihdolla mentävää nousua. Pääjoukon muut hiihtäjät karkasivat tässä vaiheessa minulta mutta päätin, että en luovuta missään vaiheessa ja jatkoin sitkeästi vain ”pumppaamista”. Nousun helpottaessa sainkin loppumatkalla väsähtäneitä pääjoukon hiihtäjiä kiinni ja lopulta olin maalissa neljäntenä. Kilpailu oli todella rankka johtuen korkeasta ilmanalasta, vaativasta radasta ja siitä, että työnsin kisan läpi tasatyönnöllä. Lopputulokseen olin kohtuullisen tyytyväinen ja ainakin tiedän nyt, että uskallan lähteä työntämään kisoja läpi olosuhteiden niin vaatiessa. Kisan jälkeen nautimme auringonpaisteesta palkintojenjakoa odotellessa. Maisemat vuoristossa olivat todella jylhät ja hienot. Ennakkospekulaatioissa oli väitetty, että espanjalaiset eivät osaisi järjestää hiihtokisoja täsmällisellä tarkkuudella, mutta se väite osoittautui täysin vääräksi. Kaikki toimi hienosti ja fiilis kisoissa oli mielestäni paljon positiivisempi ja ystävällisempi, kuin monissa muissa kisoissa. Paikkana Baqueira-Beretin laskettelukeskus oli mitä parhain hiihtolomakohde. Kyseisen kisan ja esimerkiksi viikon mittaisen talviloman yhdistäminen toimisi varmasti. Päästiinpä samalla porukalla jo ajatuksissa ensi kesään ja siihen mitä kaikkea muuta kyseisessä paikassa voisi tehdä. Ja toivottavasti päästään myös ajatuksista toteutukseen, sillä haaveenani olisi joskus päästä seuraamaan Tour de Francen etappia livenä. Tosiaan, yksi Tourin etapeista kulkee Baqueira-Beretin läpi sen korkeimpien vuorten kautta! ᴥ 17
2014MarathonSkier_fi_Tammikuu
To see the actual publication please follow the link above