Page 9

Lahden II Lintuatlas | 2009-2011

Vertailu edelliseen atlakseen Luonnontieteellisissä selvityksissä käytettävä karttakoordinaatisto uudistettiin Suomessa vuonna 2008. Koordinaattiuudistuksen vuoksi Lahden edellisen ja nykyisen lintuatlaksien neliökilometriruutujen sijainti eroaa toisistaan noin 200 metriä pohjoiseteläsuunnassa ja noin 50 metriä itä-länsisuunnasssa. Vanhassa atlastutkimuksessa käytettiin yhtenäiskoordinaatiston ja uudessa ETRS-TM35FIN -koordinaatiston mukaisia neliökilometrin ruudukkoja. Uudessa lintuatlastyössä päätettiin käyttää koordinaattiuudistuksen mukaisia ruutuja tulevia lintuatlaksia, tarkkaa paikkatietoa ja karttamuunnoksia silmälläpitäen. Suomen koordinaattiuudistusta on käsitelty tarkemmin Luonnontutkijan artikkelissa vuonna 2008 (Saarenmaa, H., Kahanpää, J., Lampinen, R., Lahti, T., Heikkinen, M., Kovanen, J., Häkli, P. & Puupponen, J.). Koordinaatiston muutos aiheuttaa sen että atlaksien ruutujen välisiä tuloksia ei voida suoraan verrata toisiinsa. Esimerkiksi jotkin ruudut ovat menettäneet rantakaistaleensa ja samalla rantalintunsa, mikä usein vaikuttaa ruudun kokonaislajimäärään huomattavasti. Toinen seikka, joka vaikuttaa merkittävästi atlasten väliseen vertailtavuuteen, on muuttunut havainnointiteho. Edellisessä atlaksessa monet ruuduista inventoitiin vain kertaalleen, kun uudessa atlaksessa ruudut inventoitiin pääasiassa kolmeen kertaan. Eri lajien kasvaneisiin ruutumääriin tulee siis suhtautua ottamalla tämä seikka huomioon. Koko kaupungin tasolla tuloksia voidaan kuitenkin vertailla useiden, joko selvästi yleistyneiden tai selvästi taantuneiden lajien osalta. Näitä selkeimpiä muutoksia on pyritty korostamaan lajikohtaisissa teksteissä. Pesimälinnusto osuudessa vuosien 1998– 1999 Lahden lintuatlaksesta käytetään nimitystä I Lintuatlas ja tämän raportin atlaksesta 7 nimitystä II Lintuatlas. Lahden pesimälinnusto Vuosien 2009–2011 atlastutkimuksen (II Lintuatlas) aikana Lahdessa tavattiin yhteensä 144 lajia, joiden katsottiin kuuluvan kaupungin pesimälajistoon. Lisäksi atlakseen ilmoitettiin myös kolmetoista muuta lajia, jotka tulkittiin läpimuutolla viivyttelijöiksi tai pesimäaikaisiksi kiertelijöiksi. Kautta historian Lahdessa on tavattu 266 lintulajia satunnaiset harhailijat ja läpimuuttajat mukaan lukien (tilanne 22.3.2014/ PHLY:n verkkosivut). Vuosittain Lahdessa tavataan noin 200 eri lintulajia. Koko PHLY:n toimialueella (Päijät-Hämeen maakunta+Mäntyharju ja Pertunmaa) on kautta historian pesinyt 179 lajia.


Lahden II Lintuatlas | 2009-2011
To see the actual publication please follow the link above