Page 80

Lahden II Lintuatlas | 2009-2011

78 Lehtopöllö (Strix aluco) Suomen pesimälinnustoon lehtopöllö on kuulunut vasta reilut sata vuotta ja täällä laji asuukin levinneisyytensä pohjoisrajalla. Lehtopöllön levinneisyysraja yltää suunnilleen Vaasa–Joensuu -linjan tasolle. Lehtopöllön tyypillistä elinympäristöä ovat lehtomaiset metsät peltojen, laidunmaiden ja rantaniittyjen tuntumassa. Se pesii usein aivan asutuksen tuntumassa. Pesäpaikkana sillä on luonnonkolo tai pönttö. Valtakunnallisen petolintuseurannan mukaan lehtopöllön runsaudessa ei ole tapahtunut merkittäviä muutoksia viimeksi kuluneen 30 vuoden aikana. Maassamme arvioidaan pesivän noin 1300 paria, joista pääosa etelä- ja lounaisrannikolla. Pääosa lehtopöllöistämme pesii Pori–Tampere–Lappeenranta -linjan eteläpuolella. Esiintyminen Lahden lehtopöllötilanne tunnetaan varsin hyvin, sillä lajia on seurattu jo yli 40 vuotta. I Lintuatlaksessa laji tavattiin 6 ruudusta, nyt peräti 22:sta. Varmoiksi pesinnöiksi näistä ilmoitettiin 14. Lahdessa pesii nykyisin 10–15 paria lehtopöllöjä vuosittain. I Lintuatlaksen parimääräarvio oli 5 paria. Huomioita Vuoden 2010 uhanalaistarkastelussa lehtopöllö arvioitiin elinvoimaiseksi. I Lintuatlas II Lintuatlas


Lahden II Lintuatlas | 2009-2011
To see the actual publication please follow the link above