Page 73

Lahden II Lintuatlas | 2009-2011

Kesykyyhky (Columba livia) Kesykyyhky eli pulu on kosmopoliitti, joka on ihmisen mukana levinnyt kaikkiin maanosiin Etelämannerta lukuun ottamatta. Alkuperäisiä kalliokyyhkyjä, jotka edustavat kesykyyhkyn kantamuotoa, tavataan Etelä-Euroopan vuoristo- ja jyrkännealueilla. Suomessa kesykyyhky on levittäytynyt suurimpien kaupunkien ja asutuskeskusten 71 ympäristöön. Kanta on keskittynyt Suomen eteläpuoliskoon ja on siellä myös tihein. Pohjoisimmat esiintymät ovat Sodankylässä ja Ivalossa. Suomen pesimäkanta on peräisin karanneista ja tarhoista vapautetuista linnuista. Kesykyyhky runsastui 1900-luvun alkupuolella, mutta talvilintulaskentojen perusteella kannankehitys on ollut likimain vakaa. Viime aikoina on havaittavissa pienoista nousua. Suomen pesimäkanta on arviolta 30 000–50 000 paria. Nykyisin lämmitettävien parkkihallien ja muiden kaupunkien keskustan puoli-ulkotilojen suojissa pulut pystyvät lisääntymään läpi talvenkin. Esiintyminen Kesykyyhkyjen pesimäpaikkojen kartoittaminen on haastavaa, sillä ne pesivät yleensä rakennusten onkaloissa. I Lintuatlaksessa laji ilmoitettiin havaitun 22 ruudussa ja nyt 50 ruudussa. Atlaskarttojen mukaan laji on siis voinut jopa runsastua. Kuitenkin Kolunen (2013) on arvioinut syyspuolen kannaksi 1980-luvulla 600–800 yksilöä ja 2000-luvun puolella noin 400 yksilöä. Suurimmat syksymäärät yhdeltä paikalta ovat olleet 2000-luvulla 350 yksilön luokkaa ja ydinkeskustan talvikanta on noin 200 yksilöä. Näistä luvuista päätellen Lahden pesivien kesykyyhkyjen parimäärä on noin 100. I Lintuatlas II Lintuatlas


Lahden II Lintuatlas | 2009-2011
To see the actual publication please follow the link above