Naurulokki (Larus ridibundus) Naurulokki kotiutui Suomeen 1800-luvun 64 alussa ja ensimmäiset Päijät-Hämeen läheiset pesintähavainnot ovat 1920-luvulta Lammilta. Lajin pesimäkanta oli suurimmillaan Etelä Suomessa 1960- ja 1970-luvuilla, jonka jälkeen monet yhdyskunnat alkoivat taantua ja jopa katosivat kokonaan. BirdLife Suomen vuoden lintu (2008) -kartoituksissa naurulokin pahimman taantumisen arveltiin kuitenkin olevan ohitse ja kannan olevan nykyään vakaa. Pesimäkannan kooksi on arvioitu 95 000–110 000 paria. Lajia ei enää luokiteltu vuoden 2010 uhanalaistarkastelussa uhanalaiseksi, mutta kuitenkin silmälläpidettäväksi. Esiintyminen Lahdessa laji on ollut säännöllinen pesimälaji Vesijärvellä ja Alasenjärvellä. Sataman ja Polttimon naurulokkiyhdyskunnat hävisivät 1990-luvulla puunjalostusteollisuuden loputtua ja Kilpiäistenpohjan yhdyskunta hävisi 2000-luvun puolivälissä ihmisten aiheuttaman häirinnän vuoksi. Myös Alasenjärven yhdyskunta oli autio vuosina 2010 ja 2011, tosin kohteella on ennenkin esiintynyt välivuosia naurulokkien pesinnöissä. Lahden Sataman aallonmurtajalle 1990-luvun lopussa asettunutta yhdyskuntaa on seurattu tarkasti ja se on tällä hetkellä lajin ainoa säännöllinen pesimäpaikka Lahdessa. Huomioita Naurulokin vanhatkin pesimäpaikat tulisi ottaa huomioon suunnittelussa, koska ne ovat edelleen potentiaalisia pesimäpaikkoja. Laji on palautettavissa vanhoille pesimäpaikoille muun muassa tekemällä sille pesimäsaarekkeita. Lahden nurmialueilla ja isojen peltojen säilymisellä viljelykäytössä on merkitystä lajin ravinnon hankinnassa. Naurulokkien tärkeä ruokailupaikka, Kujalan jäteaseman avoimet biojäteaumat, hävisivät kun biolaitos aloitti toimintansa vuonna 2009. Tällä ei kuitenkaan ollut merkitystä naurulokkimääriin tai Sataman naurulokkiyhdyskunnan kokoon. Lokit ovat oppineet etsimään ravintonsa muualta. I Lintuatlas II Lintuatlas Sataman naurulokkien parimäärät 1998–2013.
Lahden II Lintuatlas | 2009-2011
To see the actual publication please follow the link above