Page 42

Lahden II Lintuatlas | 2009-2011

40 Kanahaukka (Accipiter gentilis) Kanahaukka pesii koko maassa puutonta ulkosaaristoa, tunturipaljakoita ja -koivikoita lukuun ottamatta. Sen tyypillisintä pesimäympäristöä ovat vanhat havu- ja sekametsät. Valtakunnallisen petolintuseurannan mukaan Suomen pesimäkannaksi on arvioitu noin 5000 paria. Koko vuonna 1982 käynnistyneen petolinturuutuseurannan ajan kanta on ollut hienoisessa laskussa. Esiintyminen Lahdessa kanahaukka on taantunut ihmistoiminnan laajentuessa. 1980-luvulla kanahaukka pesi vielä Jokimaan sekä Kujalan-Ämmälän alueilla. I Lintuatlaksessa lajin ilmoitettiin vielä pesivän varmasti yhdellä ruudulla Linnaisissa ja havaitun yhteensä kolmella ruudulla. Parimääräksi arvioitiin kaksi. Vuosituhannen taitteessa laji hävisi myös Linnaisista, eikä lajin pesintää enää varmistettu vuosina 2009–2011 Lahdessa. Nykyinen parimääräarvio on 0–2. Huomioita Suurten päiväpetolintujen pesien vapaaehtoista suojelua on edistetty viime vuosina myös Päijät-Hämeessä, lintuharrastajien ja metsäammattilaisten yhteistyöllä. Kiinnostus petolintujen tutkimiseen ja rengastamiseen on kuitenkin hiipunut, eivätkä läheskään kaikki pesät ole tiedossa. Kanahaukkoja pesii kaupunkien ulkoilumetsissä pääkaupunkiseudulla. Lahdessa ”kaupunkikanahaukkoja” ei ole toistaiseksi todettu. I Lintuatlas II Lintuatlas


Lahden II Lintuatlas | 2009-2011
To see the actual publication please follow the link above