Page 30

Lahden II Lintuatlas | 2009-2011

Metso (Tetrao urogallus) Suomessa metsoa tavataan lähes koko maassa. 28 Laji puuttuu vain Tunturi-Lapista männyn metsärajan pohjoispuolelta ja Ahvenanmaalta. Esiintyminen Metsoa on Lahdessa esiintynyt Kujalan–Ämmälän alueella vielä 1980-luvulla. Silloin tehdyissä hakkuissa hävitettiin viimeinen kaupungin alueelta tunnettu soidinpaikka. I Lintuatlaksessa lajia havaittiin neljältä ruudulta ja parimääräarvio oli 1–3. Tällä hetkellä laji näyttää kadonneen kaupungin pesimälajeista, parimääräarvio on 0–2. Viimeisimmät esiintymisalueet Pesäkalliolla ja Jokimaalla tulisi erityisesti ottaa huomioon maankäytönsuunnittelussa ja metsänhakkuissa. Keväällä 2009 havaittiin ns. hullu metso Karistossa ja mahdollisesti sama yksilö talvella 2010/2011 Nikkilässä. Tämä yksilö kuoli ja sen ruumiinavauksessa paljastui huomattava määrä leluaseissa käytettyjä muovikuulia, jotka todennäköisesti aiheuttivat kuoleman. Huomioita Riistakolmiolaskentojen perusteella metson pesimäkanta on vähentynyt noin 70 prosenttia 1960-luvulta 1990-luvulle. Talvilintulaskentojen perusteella pudotus on ollut samassa ajassa yli 75 prosenttia. Taantumisen myötä aiemmin vallinneet kanalintusyklit ovat kadonneet, mutta vuosien välinen vaihtelu voi silti olla suurta. Metson taantuman pääsyynä pidetään yhtenäisten metsäalueiden pirstoutumista tehostuneen metsätalouden myötä. Metsästys on voinut myös pienentää kantaa. Viimeisen parin kymmenen vuoden aikana metson kanta on pysynyt vakaana. Suomen nykyinen kannanarvio on noin 300 000 paria. Metsokanta on luokiteltu tuoreimmassa uhanalaisuusarviossa silmälläpidettäväksi. I Lintuatlas II Lintuatlas


Lahden II Lintuatlas | 2009-2011
To see the actual publication please follow the link above