Page 21

Lahden II Lintuatlas | 2009-2011

19 Heinätavi (Anas querquedula) Heinätavi on rehevien lintuvesien harvalukuinen pesimälaji, jonka levinneisyys keskittyy Etelä- ja Keski-Suomeen. Laji on pesimäympäristönsä suhteen vaatelias ja se suosii korte- ja tulvaniittyrantoja. Heinätavi on suuren osan pesimäaikaa sangen piilotteleva, minkä tähden se ei ole kovin helppo kartoitettava atlaksessa. 1990-luvun lopulla maamme heinätavikannaksi arvioitiin noin 3500 paria. Pesimäkannan koon arviointia hankaloittavat vuosittaiset vaihtelut, mutta uusin (v. 2010) pesimäkannan koon arvio on noin 1000–2000 paria. Esiintyminen Heinätavin esiintymisestä Lahdessa on olemassa vanhaa tietoa erittäin niukalti, eikä lajin pesintää ole tiettävästi varmistettu. Havaintoja on 1970- ja 1980-luvulta ainakin Kilpiäistenpohjasta. I Lintuatlaksessa lajia ei tavattu ollenkaan. Luhdanjoen tulvaniityltä on 2000-luvulta ja myös II Lintuatlaksen vuosilta 2010 ja 2011 reviireiksi tulkittavia havaintoja. Laji ei todennäköisesti pesi vuosittain Lahden puolella ja parimääräksi arvioidaan 0–1 paria. Huomioita Heinätavi on taantuva laji ja uusimmassa vuoden 2010 eliölajien uhanalaisuusarvioinnissa se on määritelty uhanalaiseksi luokkaan vaarantunut, kun vuoden 2000 arvioinnissa lajin luokitus oli elinvoimainen. Uhanalaisuuden syyksi arvellaan mm. elinympäristön muutosta ja metsästystä Suomen ulkopuolella. Laji on myös Suomessa edelleen riistalaji kannan taantumisesta huolimatta. I Lintuatlas II Lintuatlas


Lahden II Lintuatlas | 2009-2011
To see the actual publication please follow the link above