ta Lahden ulkopuolella. Atlaksen jälkeen kehrääjästä on tehty Lahdessa yhdet pesimäaikaiset havainnot vuosina 2012 ja 2013. Autot tappavat usein kehrääjiä, koska ne laskeutuvat usein hämärissä teille. Kehrääjät eivät viihdy pelkillä avohakkuualoilla, vaikka voivat käyttää niitä reviirin osana saalistukseensa. Uusimmassa uhanalaisuusarvioinnissa laji luokiteltiin takaisin elinvoimaiseksi, koska se kanta on palautunut 1970-luvun 179 tasolle. Pähkinähakki (Nucifraga caryocatactes) n Pähkinähakin alalaji caryocatactes pesii Euroopan vuoristoalueilla sekä Pohjoismaiden eteläosissa. Suomessa sitä esiintyy Lounais- ja Etelä-Suomessa pääosin tammivyöhykkeellä, kuusivaltaisissa metsissä. Paksunokkainen caryocatactes suosii pähkinöitä ja niinpä sen varmimmin löytää pesivänä pähkinälehtojen läheisyydestä. Pähkinähakin itäinen alalaji, ohutnokkaisempi macrorhynchos asuttaa laajoja alueita Aasiaa ja se on erikoistunut sembramännyn siementen syöntiin. Itäisen alalajin hakit vaeltavat huonojen siemensyksyjen aikaan Länsi-Eurooppaan ja vaellusten jäljiltä on Suomessa siellä täällä useampanakin vuonna pesinyt myös tämän alalajin lintuja. Pähkinähakki on pesimäaikaan hiljainen ja piilotteleva. Laji pesii jo aikaisin keväällä/kevättalvella, mikä vaikeuttaa kannan ja kannanmuutosten arviointia. Pesimäkannan muutoksista 1900-luvulla tiedetään hyvin vähän ja levinneisyysalueestakin saatiin kunnolla selkoa vasta ensimmäisen valtakunnallisen lintuatlaksen aikaan vuosina 1974–1979. Paksunokkaisen nimialalajin tiedetään pesineen maan lounaisosien tammivyöhykkeellä ainakin jo 1900-luvun alkupuolella, mutta Uudeltamaalta laji löydettiin vasta 1950-luvulla. Lounais-Suomen ulkopuoliset pesimähavainnot alkoivat yleistyä 1970-luvulla, vuosikymmenelle sattuneiden itäisen alalajin vaellussyksyjen (esim. 1977) jälkeen. Vuoden 1985 syksyllä todistettiin suurvaellusta, jonka jälkeen atlakseen 1986–1989 saatiin useammallekin Lounais- ja Etelä-Suomen ulkopuoliselle atlasruudulle varma pesimähavainto. Nimialalajin kannan tiedetään vahvistuneen noin 1960-luvulta ainakin 1990-luvun loppupuolelle ja laji levittäytyi aiempaa laajemmalle alueelle mm. Ahvenanmaalla. 1950-luvulla maamme pähkinähakkikannaksi arvioitiin noin 500 paria, mikä luultavimmin on ollut puutteellisen tietämyksen siivittämä aliarvio. 1990-luvun loppupuolella pesimäkannan arvioitiin vaihtelevan 1500 ja 2300 parin välillä. Nykyinen kannan koko lienee vähintään noin 2400 paria, mutta tiheyksien arviointi linjalaskentojen perusteella on hankalaa lajin piilottelevan käytöksen takia. Pussitiainen rakensi taidokkaan pesänsä Lahden Kilpiäistenpohjaan keväällä 2013, mutta pesintää ei varmistettu. I Lintuatlaksessa pähkinähakista tehtiin yksi mahdolliseen pesintään viittaava havainto. II Lintuatlaksen vuosina Lahdessa ei havaittu kesäaikaisia pähkinähakkeja. Pussitiainen (Remiz pendulinus) n Pussitiainen on Suomen linnuston uusimpia tulokkaita. Laji pesii laajalla alueella Aasiassa sekä osassa Etelä- ja Keski-Eurooppaa. Pussitiainen suosii pesimäpaikkoinaan rehevien merenlahtien, järvien ja jokivarsien pensoittuneita ruovikoita ja rantametsiä. Siellä se rakentaa pussimaisen roikkuvan pesänsä tavallisesti koivun, pajujen tai lepän oksan kärkeen. Laji on tavattu Päijät-Hämeessä ensimmäisen kerran vuonna 2008 ja vuonna 2009 tehtiin myös havainto. Seuraavat kaksi muuta havaintoa tehtiin vuonna 2013, jolloin laji löytyi Lahden Kilpiäistenpohjasta ja missä havaittiin kevään kuluessa kaksi lintua jotka rakensivat pesää. Pesintää ei kuitenkaan saatu varmistettua. Toinen havainto Hollolan Paimelanlahdelta kuitenkin varmisti lajin pesinnän maakunnassa, koska paikalla havaittiin nuori lintu.
Lahden II Lintuatlas | 2009-2011
To see the actual publication please follow the link above