Page 165

Lahden II Lintuatlas | 2009-2011

Urpiainen (Carduelis flammea) Urpiaista tavataan pesivänä koko maassa, mutta kanta on tihein Keski- ja Tunturi Lapissa sekä harvin etelässä. Voimakkaat kannanvaihtelut ovat tyypillisiä urpiaiselle, jonka esiintymiseen vaikuttaa sekä koivun että kuusen siemensato. Pitkäaikaisessa kannankoossa ei näy selkeää suuntausta suuntaan tai toiseen. Pesimäkannan kooksi on arvioitu noin puoli miljoonaa paria, mutta kanta vaihdellee rajojen 200 000–800 000 sisällä. Urpiaiskannan on todettu olevan tuoreimmassa uhanalaisuusluokituksessa elinvoimainen. Esiintyminen Urpiainen on Lahdessa erittäin satunnainen pesimälaji. Laji on pesinyt aikoinaan Linnaistensuolla. Muita pesimäaikaisia havaintoja on erittäin niukalti. I Lintuatlaksessa vuosina 1998–1999 lajia ei tavattu ja II Lintuatlaksessa tehtiin kaksi mahdolliseen pesintään 163 viittaavaa havaintoa. Huomioita Lajin vaellusmatkat ravinnon perässä voivat olla pitkiä ja Suomessa rengastetusta urpiaisesta on rengaslöytö muun muassa Kiinasta. Huomionarvoista on myös se, että ainakin osan Lounais-Suomessa pesivistä urpiaisista on todettu olevan ns. ruskourpiaisia, urpiaisen cabaret-alalajia, joka on viime vuosikymmeninä valloittanut Ruotsin ja Norjan eteläosat. Lahdenkin alueella olisi hyvä seurata jatkossa tarkasti urpiaisen alalajirakennetta. I Lintuatlas II Lintuatlas


Lahden II Lintuatlas | 2009-2011
To see the actual publication please follow the link above