Page 154

Lahden II Lintuatlas | 2009-2011

Varis (Corvus corone) Varista tavataan koko maassa monenlaisissa ympäristöissä. Tyypillisintä pesimäympäristöä ovat taajamat ja viljelyalueet, mutta lajin löytää myös niin kaupungeista, merensaaristosta kuin erämailta. Varis on sopeutuva lintu, joka tulee toimeen ihmisen lähellä ja osaa tehokkaasti hyödyntää monenlaisia ravintolähteitä. Vuosien 1978 ja 2010 välisen laskenta-aineiston perusteella variskanta olisi taantunut noin 40 prosenttia syvimmän taantuman ajoittuessa 1980-luvun lopulta 1990-luvun lopulle. 2000-luvun alusta lähtien kanta on pysynyt vakaana. Peltolintuaineiston perusteella varis taantui viljelysmailla jo 1930-luvulta 1980-luvulle noin 40 prosenttia. Taajama- ja kaupunkialueilla kannat kasvoivat 1900-luvun jälkipuoliskolla, luultavasti siksi, että varikset uskaltautuivat vainon loputtua yhä tiheämmin asutetuille alueille. 1990-luvun lopulla pesimäkannan arvioitiin vaihtelevan 200 000 ja 300 000 parin välillä. 152 Nykyinen parimääräarvio on 150 000–200 000. Esiintyminen Lahdessa variksia tapaa ympäri kaupunkia ja tietyillä paikoilla, kuten Kujalan jäteasemalla yksilömäärät voivat olla huomattavia. Kesäiset varisparvet koostuvat yleensä nuorista ja esiaikuisista joutolinnuista. Pesivät parit puolestaan varaavat reviirinsä omaan käyttöönsä ja ajavat joutolinnut pois alueiltaan. Vuosina 1998–1999 I Lintuatlaksessa varis tavattiin 132 ruudulta. Nykyisessä vastaavasti 157 ruudulta. Huomioita Varis kuuluu rauhoittamattomien lajien joukkoon, minkä takia se nauttii lain suojaa vain pesimäaikana. Vaikka varisten vaino on vähentynyt, ammutaan niitä ”haittalintuina” edelleen. I Lintuatlas II Lintuatlas


Lahden II Lintuatlas | 2009-2011
To see the actual publication please follow the link above