Page 139

Lahden II Lintuatlas | 2009-2011

Pikkusieppo (Ficedula parva) Pikkusieppo on melko harvalukuinen pesimälaji maamme eteläosissa. Sen levinneisyys painottuu etelärannikolle sekä Kaakkois- ja Itä-Suomeen. Pesimäympäristönään pikkusieppo suosii vanhaa (yli 50-vuotiasta) kosteapohjaista kuusimetsää tai kuusivaltaista sekametsää. Pikkusiepon voi löytää pesivänä myös rämeiden vanhoista reunametsistä sekä rantojen lehtomaisista metsistä. Pikkusieppokannan koko ja mahdolliset kannanmuutokset tunnetaan huonosti lajin harvalukuisuuden takia. Useilla alueilla lajia ei ehkä ole osattu etsiä tarpeeksi tehokkaasti muualta kuin seudun hienoimmista aarnimetsistä. Maamme vanhin pesälöytö on vuodelta 1876. 1920-luvulta lähtien havaintomäärät kasvoivat ja seuraavien vuosikymmenten aikana lintuharrastuksen yleistyessä havaintoja ilmoitettiin yhä enemmän. 1980-luvun ja 1990-luvun suuntaa-antavat kannanarviot olivat 1000–2000 pesivää paria vuosittain. Nykykanta on arviolta 2000–6000 paria. Esiintyminen Pikkusieppo on Lahdessa harvalukuinen laji, jonka tapaa pääsääntöisesti kaupungin iäkkäimmistä kuusivaltaisista lehdoista. I Lintuatlaksessa laji tavattiin 5 ruudulta ja nyt 21 ruudulta. I Lintuatlaksen 1990-luvun lopun parimääräarvio oli 1–5, nykyisin luku on korkeampi 5–15 paria. Vuonna 2010 pikkusiepolla oli ennätyksellinen esiintyminen, jonka seurauksena lajia havaittiin myös Lahdessa ennätyksellisen 137 paljon. Huomioita Valtakunnallisten linjalaskenta-aineiston perusteella on mahdoton laskea lajille edes suuntaa-antavia kannanarvioita, koska linjoille osuvat vuotuiset havaintomäärät ovat niin pieniä. Suomen lintuatlaksien välillä todetun ruutujen määrän lisääntymisen perusteella lajin kanta lienee kuitenkin kasvanut parin viime vuosikymmenen aikana. Pikkusieppo ei ole uhanalainen laji, mutta se kuuluu Lintudirektiivin I-liitteen lajeihin ja indikoi hyvin vanhan metsän arvoja. I Lintuatlas II Lintuatlas Pikkusiepporeviirit Lahdessa v. 1960–2013


Lahden II Lintuatlas | 2009-2011
To see the actual publication please follow the link above