Page 138

Lahden II Lintuatlas | 2009-2011

Harmaasieppo (Muscicapa striata) Harmaasieppoa tavataan yleisenä ja runsaslukuisena koko maassa. Harmaasieppoja pesii monenlaisissa ympäristöissä: pihoissa, puutarhoissa, puistoissa sekä monenlaisissa metsissä, kunhan ne ovat riittävän avoimia tai sisältävät valoisia aukkopaikkoja. Lajin löytää myös hakkuiden, peltojen ja soiden reunamilta sekä rannoilta. Lintulaskenta-aineistojen perusteella maamme harmaasieppokanta on pysynyt melko vakaana tai hivenen kasvanut viimeisen 35 vuoden jaksolla. Ruotsissa taasen kanta on saman ajanjakson aikana taantunut lähes 50 prosenttia. Myös Isossa-Britanniassa harmaasieppo on vähentynyt, jo 1960-luvulta alkaen, ja taantuman syiksi on epäilty kuolleisuuden kasvua trooppisen Afrikan talvehtimisalueilla ja muuttomatkan aikana (mm. Saharan laajenemisesta johtuen). 1990-luvun lopulla pesimäkannan koon arvioitiin vaihtelevan 1,4–1,8 miljoonan parin välillä ja samassa suuruusluokassa ollaan nykyäänkin. Esiintyminen Lahdessakin harmaasieppo on yleinen ja runsaslukuinen laji, jota tapaa koko kaupungin alueelta. Se viihtyy paitsi avarissa metsissä, myös omakotialueilla. II Lintuatlaksessa laji löydettiin 123 ruudulta, I Lintuatlaksessa 84 ruudulta. Lajin tarkkaa parimäärää 136 ei tunneta. Huomioita Harmaasieppo on mitä ilmeisimmin hyötynyt metsäympäristöjen muuttumisesta aukkoisemmiksi, etenkin Pohjois-Suomessa, jossa laji runsastui 1940- ja 1950-luvuilta 1970- ja 1980-luvuille. I Lintuatlas II Lintuatlas


Lahden II Lintuatlas | 2009-2011
To see the actual publication please follow the link above