Page 132

Lahden II Lintuatlas | 2009-2011

Idänuunilintu (Phylloscopus trochiloides) Idänuunilintu on maan eteläpuoliskon harvalukuinen pesimälaji, joka suosii reheviä, iäkkäitä kuusikoita ja kuusivaltaisia sekametsiä. Idänuunilintu ei kuitenkaan ole niin tiukasti vanhan metsän laji kuin usein ajatellaan. Varsinkin sellaisina vuosina, kun lintuja saapuu otollisten sääolosuhteiden tuomina Suomeen runsaasti, kelpaavat sille muunkinlaiset Huomioita Idänuunilintu on aasialainen laji, jonka pääasiassa Siperiaan sijoittuva levinneisyysalue ulottuu länsiosassaan pesimätiheydet ovat meikäläisiä tiheyksiä huomattavasti 130 metsät. Ensimmäiset havainnot maastamme ovat 1800-luvun lopulta. Laji oli suurharvinaisuus 1930-luvulle asti, jolloin se vakiintui pesimälajiksi Suomenlahden saaristoon, muun muassa Suursaarelle. Manner-Suomen valloitus alkoi 1940-luvulla. Maamme idänuunilinnun pesimäkannan koko vaihtelee vuosittain voimakkaasti siten, että itätuulisten loppukeväiden jälkeen pesimäkanta on runsaimmillaan. Vuosittain kertyneen pienen linjalaskenta-aineiston mukaan viime vuosikymmeninä parhaita idänuunilintuvuosia ovat olleet 1978, 1995, 2003 ja 2010. Hyvinä vuosina Etelä- ja Keski-Suomen parhailla paikoilla on joskus havaittu kymmenenkin koiraan lauluryhmiä, joskus suurempiakin. Pesimäkannanarviot olivat 1940- ja 1950-luvuilla noin 1300 paria ja 1990-luvun lopulla 2000–5000 paria. 1970-luvun lopulta lähtien kannan koossa ei näy pitkäaikaissuuntausta, ja nykykannan arvio on vuosivaihteluja korostava 3000–10 000 paria. Esiintyminen Lahdessa laji on harvalukuinen, mutta nykyään vuosittainen. Lajin reviirit keskittyvät iäkkäisiin metsiin ja se on poikkeuksellisia esiintymisvuosia lukuun ottamatta melko hyvä indikaattorilaji. Säännöllisiä lajin esiintymisalueita Lahdessa ovat Korpi- ja Rautakankareen rinnemetsät sekä Pesäkallio. Laji tavattiin yhteensä 29 ruudusta, mutta valtaosa havainnoista on vuodelta 2010, jolloin suotuisat kaakkoisvirtaukset toukokuun lopulla toivat idänuunilintuja Suomeen poikkeuksellisen paljon. I lintuatlaksessa laji havaittiin 8 ruudulta ja sen parimääräksi arvioitiin 1–5 paria. Nykyinen arvio on korkeampi, 5–40 paria. Baltian maihin ja Suomeen. Venäjällä, jossa korkeammat, lajia pesii kaikenlaisissa metsissä. I Lintuatlas II Lintuatlas Idänuunilintureviirit Lahdessa 1960–2013


Lahden II Lintuatlas | 2009-2011
To see the actual publication please follow the link above