Page 125

Lahden II Lintuatlas | 2009-2011

Rastaskerttunen (Acrocephalus arundinaceus) Rastaskerttunen on aivan eteläisimmän Suomen harvalukuinen ja vaatelias laji, joka kelpuuttaa reviirikseen vain tarpeeksi tukevat ja korkeat ruovikot. Lisäksi ilmeisen tärkeää on, että ruovikoiden sisällä tai laidoilla on avovesialueita. Soveltuvia vankkoja ruovikoita löytyy melko harvoilta merenlahdilta tai sisämaan kosteikoilta. Ensihavainto rastaskerttusesta tehtiin maassamme vuonna 1930. Seuraavina vuosikymmeninä kanta alkoi hitaasti kasvaa. 1970-luvulla vuotuisiksi laulavien koiraiden määräksi arvioitiin noin 15–20 yksilöä, ja 1990-luvun lopulla määrän arvioitiin vaihtelevan välillä 60–100. Nykyinen kannanarvio on 200–500 paria. Päijät-Hämeen ensihavainto on vuodelta 1966. Vesijärvelle laji vakiintui 1970-luvun puolivälissä. 2000-luvun puolella lajin esiintyminen on muuttunut jälleen epäsäännölliseksi. Esiintyminen Lahden ensihavainto tehtiin 1973. Sen jälkeen lajia on tavattu epäsäännöllisesti Kilpiäistenpohjassa ja Alasenjärven Sepänniemessä. II Lintuatlaksen kartoitusvuosina laji havaittiin 2009 Kilpiäistenpohjassa, 2010 Okeroisissa ja 2011 Kymijärvellä. I Lintuatlaksessa laji havaittiin yhdellä ruudulla ja sen parimääräksi arvioitiin 0–1 paria. II Lintuatlaksessa ruutujen määräksi tuli kolme ja lajin parimääräarvio on nykyisellään 123 0–2 paria. Huomioita Uusimmassa maamme vuoden 2010 eliölajien uhanalaisuusarvioinnissa rastaskerttunen määriteltiin vaarantuneeksi pienen populaatiokoon perusteella. I Lintuatlas II Lintuatlas


Lahden II Lintuatlas | 2009-2011
To see the actual publication please follow the link above