Page 117

Lahden II Lintuatlas | 2009-2011

Pensassirkkalintu (Locustella naevia) Pensassirkkalintu pesii Etelä- ja Keski-Suomessa harvalukuisena. Pesimämaastoa ovat viljelysmaiden, rantaluhtien, umpeenkasvaneiden hylättyjen peltojen pensaikot. Viljapeltojen ojien varsiltakin pensassirkkalintuja löytyy öisin laulamassa, kunhan ojien varsilla on sopivia pensaikkoja. Harvalukuisena pesimälajina pensassirkkalinnun kannanvaihteluja ei tunneta kovin hyvin, mutta lajin tiedetään pesineen maassamme jo 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa. 1900-luvun ensimmäisellä puoliskolla pensassirkkalinnun pesimäkanta mitä ilmeisimmin pieneni lähes olemattomiin, mutta alkoi elpyä 1950- ja 1960-luvuilla. Kanta on kasvanut myös 1980-luvulta alkaen. On kuitenkin huomioitava, että osa kannankasvusta saattaa selittyä sillä, että yöaktiivisten lintujen havainnointi on yleistynyt ja tehostunut huomattavasti 1980-luvulta lähtien. 1950-luvun kannanarvio pensassirkkalinnusta oli noin 50 paria, 1980-luvun alussa 2000–2500 paria ja 1990-luvun lopussa, yölaulajatietämyksen kartuttua, noin 5000 paria. Tuorein arvio (v. 2006–2009) on 2000–4000 paria. Esiintyminen Pensassirkkalinnun, kuten muidenkin yölaulajien, reviirimääriä on Lahdessa havainnoitu jo 1970-luvulta lähtien melko tehokkaasti. Poiketen valtakunnallisesta kehityksestä pensassirkkalintu taantui Lahdessa 80-luvun alun huippuvuosista, eikä ole vieläkään saavuttanut aikaisempia huippulukuja. I Lintuatlaksessa ruutuja oli 8 ja parimääräksi arvioitiin 10. II Lintuatlaksen ruutujen määrä oli 13 ja lajin parimääräksi voidaan arvioida enää 5–10 paria vuosittain. Huomioita Lahden taantuman syynä ovat todennäköisesti sopivien pesimäbiotooppien vähentyminen kaupungistumisen myötä. Pensassirkkalintureviirit Lahdessa 1970–2013. 115 I Lintuatlas II Lintuatlas


Lahden II Lintuatlas | 2009-2011
To see the actual publication please follow the link above