Page 115

Lahden II Lintuatlas | 2009-2011

Kulorastas (Turdus viscivorus) Suomessa kulorastas on metsälintu, joka ei viihdy pihapiirien lähellä tai puistomailla, poiketen lajin edustajista Keski-Euroopassa. Lajin levinneisyysalue ulottuu pohjoisessa aina havumetsävyöhykkeen pohjoisrajoille asti. Mieluisinta elinympäristöä ovat valoisat ja harvat männiköt. Kulorastaan arvellaan taantuneen 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa ja taantumista havaittiin myös 1950-luvulta 1970-luvulle. Jälkimmäisen taantuman on arveltu liittyvän metsätalouden tehostumiseen, mikä vähensi iäkkäiden mäntymetsien alaa. Sen jälkeen kulorastas kuitenkin runsastui. Ensimmäisen (1974–79) ja toisen (1986–89) valtakunnallisen lintuatlaksen välillä levinneisyysalue kuitenkin pysyi suunnilleen ennallaan tai korkeintaan laajeni hivenen. Laskenta-aineistot jaksolta 1983–2010 kertovat kulorastaan pesimäkannan voimakkaasta kasvusta. Kulorastaan pesimäkannksi arvioitiin 1940- ja 1950-luvuilla noin 125 000 paria, mutta 1970- ja 1980-luvuilla enää 50 000–60 000 paria. Nykyinen arvio on 130 000–200 000 paria. Esiintyminen Kulorastas on Lahdessa harvalukuinen pesimälaji ja harvinaisin rastaamme. Lajin tapaa yhtenäisimmiltä metsäalueilta Pesäkalliolta, Linnaisista ja Jalkarannankankaalta. I Lintuatlaksessa laji ilmoitettiin vain neljältä ruudulta ja silloiseksi parimääräksi arvioitiin 5. II Lintuatlaksessa laji löydettiin 22 ruudulta ja parimääräarvio 113 on nykyisin noin 20–30 pesivää paria. I Lintuatlas II Lintuatlas


Lahden II Lintuatlas | 2009-2011
To see the actual publication please follow the link above