Page 114

Lahden II Lintuatlas | 2009-2011

112 Punakylkirastas (Turdus iliacus) Punakylkirastas on Suomessa runsaslukuinen ja laajalle levinnyt pesimälaji. Lajille kelpaavat pesimäympäristöksi monenlaiset metsät. Pohjoisimmassa Lapissa kelpaavat myös pajupensaikot ja tunturikoivikot. Punakylkirastaan löytää usein pesimästä myös puistoista ja pihapiireistä. 1940- ja 1950-luvuilla punakylkirastaan levinneisyys painottui Pohjois-Suomeen. Keski- ja Etelä Suomessa tiheydet olivat huomattavasti pohjoista matalampia. 1970-luvulla laji kuitenkin runsastui Keski- ja Etelä-Suomessa nelinkertaiseksi 1940-lukuun verrattuna. Kannan koko oli silloin huipussaan ja parimääräksi arvioitiin noin 2,7 miljoonaa paria. Siitä lähtien kanta kuitenkin taantui etenkin Etelä- Suomessa, ja 1980-luvun lopulla kannan kooksi arvioitiin 1,2–2,5 miljoonaa paria. 1990-lopulta tähän päivään punakylkirastaan pesimäkannan koko on ilmeisesti pysynyt suhteellisen vakaana, mutta suuret vuosienväliset vaihtelut ovat jatkuneet. Esiintyminen Punakylkirastas on heti räkättirastaan jälkeen yleisin rastas Lahdessa ja se pesii koko kaupungin alueella. I Lintuatlaksessa ruutujen määrä oli 135 ja nyt 160. Sijoitus yleisimpien lajien listalla laski yhdellä, kuudennesta seitsemänneksi. Huomioita Lajin tarkkaa parimäärää ei tunneta ja runsautensa vuoksi lajin parimäärät olisi helpointa arvioida linjalaskennoin. I Lintuatlas II Lintuatlas


Lahden II Lintuatlas | 2009-2011
To see the actual publication please follow the link above