Page 194

2016 | LAPPSET PLAY fin

Turva-alue ja alustamateriaali Tuotteen ympärillä oleva turva-alue, joka kohdistuu putoamiskorkeudeltaan yli 600 mm korkeaan tai pakotettua liikettä sisältävään välineen osaan, on varustettava iskua vaimentavalla alustalla. Vaikka alusta ei täysin estä vahinkoja, se suojaa kaikkein vakavimmilta päähän kohdistuvilta vammoilta ja vähentää muidenkin vammojen vakavuutta. Standardit antavat ohjeet eri leikkivälineiden turva-alueen laajuuksista, limittymisestä ja alustamateriaaleista. Esimerkiksi vierekkäisten leikkivälineiden turva-alueet voivat olla päällekkäin, mikäli tuotteeseen ei liity pakotettua liikettä. Esimerkiksi keinuissa, karuselleissa ja liukumäissä on pakotettua liikettä. Turvastandardit eivät koske tuotteiden läheisyyteen asennettuja istuimia, pöytiä ja roskakoreja. Näitä ei kuitenkaan tule asentaa leikkivälineiden turva-alueelle, siten että niitä voi helposti liikutella tai, kuten Tukes ohjeistaa, siten että niiden päältä voi kiivetä puuhun tai aidan yli. Kun suunnitellessa pidetään mielessä alueen käyttäjäryhmä, nämäkin voidaan suunnitella siten, ettei ilmiselviä loukkaantumisriskejä ole. Tukesin ohjeistuksen mukaan leikkialue on aidattava riskiperusteisesti 120 cm korkealla aidalla jos ympäristössä on riskejä (kuten vilkasliikenteinen tie tai vesistö), joiden alueelle leikin ei haluta epähuomiossa siirtyvän. Leikki- ja liikuntaympäristöjen yhteensovittaminen Lappsetilla on hyvä käsitys siitä, miten leikki- ja liikuntaympäristöt voidaan sovittaa yhteen ilman, että siitä olisi kummankaan alueen käyttäjille haittaa. Erityyppiseen käyttöön soveltuvien alueiden yhdistäminen on jälleen askel kohti tulevaisuutta, jossa leikkialueet olisivat aidosti kolmen sukupolven kohtaamispaikkoja. Tarkempaa tietoa leikki- ja liikunta-alueiden yhdistämisestä löydät netistä www.lappset.fi. Asennus Leikkialue on työmaana aidattava sopivilla työmaa-aidoilla asennuksen ajaksi. Etenkin illaksi ja yöksi alue on suojattava hyvin. Lasten pääsy alueelle on estettävä, kunnes välineet ovat valmiita ja turva-alusta asennettu. Turvallisuuden kannalta asennuksessa on huomioitava oikeat turvaetäisyydet ympäröiviin rakenteisiin ja komponenttien muodostamat aukot. Tuotteen rakenteellinen lujuus on komponenttien ja liitosten summa. Siksi asentajalla tulee olla riittävästi tietoa erikokoisten kiinnikkeiden kiristysmomenteista. Liian kireälle väännettäessä kiinnike vaurioituu ja näin osa tuotteen rakenteellisen lujuuden varmuuskertoimesta menetetään jo ennen kuin tuote on edes valmis käytettäväksi. Ennen tuotteen käyttöönottoa riittävän pätevän henkilön on tarkastettava tuotteet ja alue. Tarkastuksesta on laadittava allekirjoitettu raportti, joka on säilytettävä alueen muiden dokumenttien, kuten asennusohjeet, varaosalistat ja huoltopöytäkirjat, joukossa. On eduksi, jos tarkastaja ei ole itse osallistunut kyseisen tuotteen asennukseen eikä ole henkilökohtaisesti taloudellisessa vastuussa mahdollisten virheiden korjaamisesta. Vanhat alueet Lähtökohtaisesti turvallisuusvaatimukset koskevat vain niitä tuotteita, jotka on otettu käyttöön turvallisuusvaatimuksen voimassaoloaikana. EN 1176 ja EN 1177 turvanormit astuivat voimaan vuonna 2008, ja vuodesta 2009 lähtien valmistettujen välineiden on täytettävä nämä vaatimukset. Viranomaiset voivat 194


2016 | LAPPSET PLAY fin
To see the actual publication please follow the link above