Page 113

2016 | LAPPSET PLAY fin

Clover on perusasioiden äärellä. Sen syntyhetki koettiin jo 70-luvulla, eikä toimivaa ideaa ole sen koommin tarvinnut vaihtaa. Jos alkuperäinen idea on hyvä, voi siitä syntyä parhaassa tapauksessa ajaton tuote. Tällaiseksi voi hyvällä syyllä kutsua Clover-tuotteitamme, joista osaa on valmistettu 1970-luvulta saakka. Clover-leikkipuistoissa lapsi pääsee touhuamaan kaikkien perinteisten leikkitoimintojen kanssa. Energia puretaan kiipeilyn, roikkumisen, tasapainoilun, kiikkumisen ja liukumisen parissa. Clover tuoteperhe on laaja ja yhtenäinen. Sen osia on helppo yhdistellä monipuoliseksi leikkialueeksi tai ratamuotoisiksi ratkaisuiksi mihin tahansa ympäristöön. Laadukas, edullinen ja huoltovapaa Cloverin perustavia ajatuksia on, että sen materiaalit ovat paitsi kestäviä myös edullisia. Helposti asennettavat tuotteet ovat myös huoltovapaita. Ne sopivat varsinkin sellaisille alueille, joissa luonto on läsnä. Clover sulautuu väritykseltään ja muotoilultaan hyvin ympäröivään ympäristöön. Retroa henkiviä tuotteita voi myös muunnella, sillä esimerkiksi välineiden levyihin voi halutessaan vaihtaa väriä ja tehdä näin leikkipaikasta moni-ilmeisemmän. © Lappset Group Oy. Kaikki oikeudet pidätetään. 113


2016 | LAPPSET PLAY fin
To see the actual publication please follow the link above