Page 109

2016 | LAPPSET PLAY fin

Olemme soveltaneet leikkivälineidemme suunnittelussa Design for All -periaatteita jo vuosia. Nyt olemme päivittäneet mallistoamme vastaamaan paremmin erilaisten käyttäjien tarpeita ja samalla vaihtaneet sen nimeksi Inclusive Design. Mallistoon on lisätty uusia ominaisuuksia, jotka laajentavat leikkivälineiden käyttömahdollisuuksia mahdollisimman monelle. Julkisissa puistoissa on tärkeää ottaa huomioon puistoa käyttävien aikuisten ja lasten moninaisuus ja moninaiset tarpeet - myös toimimis- ja liikkumisesteiset henkilöt. Tärkeää on tarjota kaikille tasa-arvoinen mahdollisuus leikkiin sekä liikuntaan. Inclusive Design -leikkipuistoista tehdään sellaisia, että niissä on mahdollisimman helppo liikkua ja leikkiä, ja ne rohkaisevat kaikkia lapsia leikkimään yhdessä. Inclusive Design -ominaisuudet on pyritty toteuttamaan siten, että leikkivälineet sopivat mahdollisimman monelle lapselle liikkumis- tai toimimisesteestä riippumatta. Suunnittelussa on otettu huomioon, että kaikille on tarjolla fyysisiä haasteita, eri aisteja stimuloivia toimintoja, sekä mahdollisuuksia kehittää sosiaalisia taitoja ja oppia uutta. Esteettömyys ja saavutettavuus tulee ottaa huomioon leikkivälineiden valinnan lisäksi myös puiston kokonaissuunnittelussa. Inclusive Design -puistoissa esteettömyys ja saavutettavuus taataan esimerkiksi helposti havaittavin kulkureiteitein, väri- ja tummuuskontrasteilla, lisävalaistuksella tai vaikkapa äänimajakoilla. Ota yhteyttä, asiantuntijamme suunnittelevat juuri tarpeisiisi sopivan aluekokonaisuuden! © Lappset Group Oy. Kaikki oikeudet pidätetään. 109


2016 | LAPPSET PLAY fin
To see the actual publication please follow the link above