Page 39

2016 Korjausrakentaminen | No3

Ennakkoluulottomia kokeiluja – levällä lämpiävä talo Hampurissa. KORJAUSRAKENTAMINEN | 3 9 koko kaupungin tasolla, koska Olympic Villagessa on saatu hyviä kokemuksia jä-teveden lämmön talteenotosta. AKTIIVISTA VUOROVAIKUTUSTA Vancouverissa on onnistuttu viemään aluetasolla läpi isojakin muutoksia. Suo-men näkökulmasta se tuntuu erikoiselta, koska meillä on usein vaikeuksia saada lu-paa purkaa edes yksittäistä rakennusta. Tähän on Heinin mukaan monia syitä; ensinnäkin vanhoja rakennuksia on vähän ja ne ovat usein huonossa kunnossa. Se an-taa vapauksia kehittää innovatiivisia ra-kennuksia ja ostoskatuja. Lisäksi kaupun-kisuunnittelussa tehdään aktiivista yhteis-työtä paikallisten yrittäjien ja yritysomis-tajien yhteisön kanssa, jota myös tuetaan. Vanhat rakennukset pyritään Heinin mukaan mahdollisuuksien mukaan toki säilyttämään. Joillakin alueilla niitä on kuitenkin silmiin pistävän vähän; esimer-kiksi False Creekin alueella on vain viisi kulttuuriperinnöltään arvokasta van-haa rakennusta. Vanhoja ra-kennuksia kutsutaankin jalo-kiviksi (jewels). – Kaukoenergia, suju-vat yhteydet, biodiver-siteetti, eri sosiaali- ja kulttuuriryhmien sekoit-tuminen, elävyys, aktiivi-set ostoskadut ja -alueet – nämä kaikki ovat yksinkertaisia asioita, joiden kehittämistä on tarkoitus jatkaa tulevaisuudessakin. – Lisäksi pyrimme jatkossa kehittä-mään asuinalueita, joissa eri sukupolvet voisivat asua toisiaan tukien. Myös köy-hemmistä alueista ja kodittomista on tie-tysti pidettävä huolta. Ajankohtainen haas-te on sekin, että lapsuutensa täällä viettä-neet ihmiset ovat usein pakotettuja muut-tamaan etäämmälle, koska heillä ei ole enää varaa asua täällä. Tämä on asia, jo-hon meidän pitää pystyä jatkossa vaikut-tamaan. Tyhjää tilaa on ydinkeskustassa vähän, mutta se ei näytä estävän innovatiivista rakentamista. Vancouver House on perustuksiltaan kolmion muotoinen, mutta levenee kohotessaan sillan päälle laatikon muotoiseksi. KESTÄVÄÄ ALUEKEHITYSTÄ Green Building Council Finland (GBC Finland) järjesti keväällä ekskursion Hampuriin pääkoh-teenaan Euroopan suurin kaupunkirakennus-projekti, HafenCity. Vanhasta teollisuusalu-eesta ollaan tekemässä kestävän kehityksen mallikohdetta saksalaisella tarmolla. GBC Finlandin toimitusjohtajan, Heli Kotilaisen mieleen jäi päällimmäisenä koke-muksena mieleen, että tulosta syntyy myös kestävän kehityksen näkökulmasta, jos tilaaja on valmis asettamaan riittävän kovat kriteerit. Yksittäinen rakennusliike ei voi kokonaisen alueen kehitykseen juuri vaikuttaa, koska tarjouspyyntö ratkaisee lopputuloksen. Hampurin kaupunki on antanut HafenCityn aluekehitystyön omistamansa kehitysyhtiön vastuulle. Se on lähtenyt toteuttamaan kutakin aluetta valitsemansa kumppanin kanssa neuvottelumenettelyllä. Alueelle on sovittu sitä ennen yleispiirteinen Master Plan eli strateginen kaava, jonka ansiosta pitkiä kaavaprosesseja ei ole tarvittu. Päästäkseen kehitysyhtiön kumppaniksi on täytettävä kaupungin asettamat tiukat kriteerit kestävälle kehitykselle – esimerkiksi uusiutuvan energian, biodiversiteetin, avoi- mien julkisten tilojen ja joukkoliikenteen suhteen. Kotilainen näkee toimintamallissa esimerkiksi Suomen kunnille mahdollisuuksia kehittää toimintaansa kestävältä pohjalta. – HafenCity on rakentamisen kannalta haasteellinen ja kallis, koska se on tulva-aluet-ta. Investoijat ovat silti uskoneet kohteeseen ja se alkaa näyttää hienolta, hän arvioi. Hampurissa on runsaasti muitakin ennak-koluulottomia ekologisia kokeiluja – kuten liikuteltavaa ja taivutettavaa aurinkopaneeli-verhousta tai leväbioreaktoreita julkisivussa. – Aika näyttää onnistuvatko nämä reippaat kokeilut, mutta kokemuksista joka tapauk-sessa opitaan. Toki bulkkirakentamistakin tehdään rinnalla paljon. Kaisa Salminen Lisät ietoa: h t tp://f igbc.f i/oppeja-ja- tunnelmia-hampurin-ekskur siolta/ GBC


2016 Korjausrakentaminen | No3
To see the actual publication please follow the link above