Page 12

2016 Korjausrakentaminen | No2

A M M AT T I L A I N E N T Y Ö S S Ä Ä N RAKENNUSARKKITEHTI Korkeakoulumaailmasta kentälle; Petri Lyytikäinen pitää puoli vuotta hoitamaansa tehtävää sekä vaativana että vaihtelevana. PETRI LYYTIKÄINEN PITÄÄ MAAILMANPERINTÖÄ KUNNOSSA Rakennusarkkitehti Petri Lyytikäinen sai viime loppuvuodesta unelmahomman; hän sai vastuulleen koko Suomenlinnan kunnossapidon. Valmiudet tähän olivat karttuneet aikana, jolloin hän vastasi Teknillisessä korkeakoulussa, sittemmin Aalto-yliopistossa, korjausrakentamisen täydennyskoulutuksesta. Tekst i ja kuvat: Vesa Tompur i Suomen seitsemästä maailmanperintökohteesta rakennusteknisesti monimuotoisin on epäilemättä Suomenlinna. Sen restauroinnista, ylläpidosta ja muista saarella elämisen puitteista on jo yli 40 vuoden ajan huolehtinut Suomenlinnan hoitokunta. 1970-luvun lopulla se sai tehtäväkseen 12 | KORJAUSRAKENTAMINEN rakennuttaa kaukolämmön puulämmitteisinä säilytettyihin kiinteistöihin asti. Tämän vuoden lopulla on tiedossa seuraava etappi, kun 70 metrin syvyydessä sijaitsevan Suomenlinnan huoltotunnelin korjaushanke alkaa. – Samalla kun tunnelia parannetaan rakennusteknisesti, tänne vedetään uudet talotekniikat, Petri Lyytikäinen kertoo. Tässä yhteydessä on hänen mukaansa tärkeää, että vanhaa rakennuskantaa kunnostetaan pieteetillä, vanhoilla materiaaleilla ja menetelmillä. Suomenlinnassa tällaisia haasteita riittää, mikä on luonnollista, sillä monien rakenteiden vanhimmat kerrostumat ovat 1700-luvulta. – Jo pelkästään vanhojen laastien koostumusta on tutkittu valtavasti. Arkkitehti Tuija Lind valmistelee parhaillaan väitöskirjaa tästä aiheesta. Kuusi vuotta sitten edesmennyt Thorborg von Konow teki mittavan perustyön tällä aihealueella, Lyytikäinen kertoo. PALKITTUA RESTAUROINTIA JA VANKITYÖTÄ Vuonna 2000 Suomenlinna sai arvostetun Europa Nostra -palkinnon asiantuntevasta ja korkeatasoisesta restaurointityöstä. Käytäntönä on ollut, että Suomenlinnan hoitokunnan restaurointipalvelut -yksikkö paketoi suurimmat kulloisetkin restaurointitarpeet urakoiksi. Se tilaa myös näiden hankkeiden suunnittelun ja ohjaa sitä.


2016 Korjausrakentaminen | No2
To see the actual publication please follow the link above