Page 24

2016 Korjausrakentaminen | No1

LUOVUUTTA LISÄRAKENTAMISEEN Yksi tapa lisärakentamiseen ovat lisäkerrokset. Luovuus näyttää olevan monessa paikassa sallitumpaa kuin täällä Suomessa. Teksti: Kaisa Salminen Kuvat: Juha Salminen Jo pelkästään rakennusten ohi kulkemalla voi ulkomaillakin havaita, että rakennuksia on uudistettu ajan tarpeiden mukaan, joko huomaamattomasti vanhaa kunnioittaen tai antamalla ajan kerrosten rohkeasti näkyä. Esimerkki näyttävästä kiinteistökehittämisestä on Lontoon maamerkki, South Bank Tower (vuoteen 2013 asti King's Reach Tower). Se tarjoaa nykyisin tilat muun muassa hotellille, asunnoille ja liiketiloille. Vuonna 1972 rakennettua, Thames-joen rannalla kohoavaa pilvenpiirtäjää ei päädytty purkamaan. Sen sijaan koko vanha runko päätettiin hyödyntää massiivisessa kiinteistökehityshankkeessa. Olemassa olevalle rakennukselle tehtiin perusteellinen remontti ja sen päälle rakennettiin 11 uutta lisäkerrosta. Lisäkerrokset mahdollisti innovatiivinen uudelleensuunnittelu, jolla vältettiin lisäperustusten rakentaminen. Vanhan rungon jäykkyyttä käytettiin hyväksi ja kuormat keskitettiin hissi ja putkinousut sisältävään ytimeen, kun taas vaakalaattoja kevennettiin. Näin lisäkerrokset itse asiassa paransivat rakennuksen jäykkyyttä. Vanhasta rakennuksesta jäi käytännössä pystyyn siis vain runko. Projektinjohtourakoitsija Mace Ltd:n kohde oli kiinnostava muutenkin, koska siellä käytettiin esivalmistusta kaikessa mahdollisessa. Syynä oli, että varastointiin ei ollut tilaa ja logistiikka Lontoon keskeisillä alueilla oli haastavaa. Koska myös ulkoseinät purettiin, kylpyhuonemoduulit voitiin tuoda paikalleen rungon aukoista. Sen lisäksi kaikki pysty- ja vaakanousut, huoneistokohtaiset lämpöpaketit ja muu tekniikka tuotiin valmiissa asennuskehikoissa paikalle. 24 | KORJAUSRAKENTAMINEN Macen työmaapäällikkö Dave Mitchell esittelee rakennuksen pienoismallia. 1. 2. LISÄRAKENTAMINEN


2016 Korjausrakentaminen | No1
To see the actual publication please follow the link above