Page 16

2016 Korjausrakentaminen | No1

loyhtiöt. Toki isompi kohde on urakoitsijan kannalta aina mielenkiintoisempi kuin pieni kohde. – Uskoisin että työt ja urakat kiinnostavat rakentajia. Alueellisia ja paikkakuntakohtaisia vaihteluita voi tietysti aina olla, jos esimerkiksi rakentajat ovat myyneet kapasiteettinsa loppuun, Koutonen pohtii. – Tarjousten saaminen riippuu myös tar- jouksille asetetuista aikatauluista ja itse tarjouskyselyn sisällöstä. Se voi olla huonosti laadittu, jolloin siihen ei ehkä saada vastausta. KORJAAMINEN EI AINA KANNATA Pellervon taloustutkimuskeskus PTT julkaisi huhtikuussa 2015 asuinrakennusten kor- jaustarvetta käsittelevän raportin. Se kiinnittää huomiota muun muassa siihen, että asuintalon korjaaminen ei aina taloudellisesti ole järkevää, vaikka se teknisesti sitä olisikin. FAKTA Suomen rakennuskanta Erilliset pientalot Rakennuksia 1 111 000 Asuntoja 1 036 000 Asukkaita 2 690 000 Rivi- ja ketjutalot Rakennuksia 77 000 Asuntoja 354 000 Asukkaita 702 000 Asuinkerrostalot Rakennuksia 57 000 Asuntoja 1 119 000 Asukkaita 1 808 000 Lähde: ROTI 2015 -rapor t ti Tämä koskee etenkin rivitaloja, joista monet ovat tyhjillään vailla vakituista käyttäjää. – Kymmenen vuoden aikana tyhjillään olevien rivitalojen osuus on kasvanut koko ajan. Asuntokannasta niitä on tyhjillään suhteellisesti eniten. Asia korostuu etenkin maaseudulla, jossa mieluiten asutaan omakotitalossa, sanoo PTT:n ekonomisti Janne Huovari. Hänen mukaansa rivitalojen korjaamatta jättämiseen voi kannustaa sekin, että purkamiskustannukset ovat pienemmät kuin kerrostalossa. KASVUA LUVASSA Kiinteistöliiton korjausrakentamisbarometrin mukaan korjausrakentamisen odotetaan vuonna 2016 kasvavan pääkaupunkiseudulla tuntuvasti ja Etelä-Suomessa varovaisesti. Taloyhtiöistä lähes kolmannes arvioi korjausrakentamisensa kasvavan vuonna 2016, mutta lähes saman verran oli niitä, jotka arvelivat sen supistuvan edelliseen vuoteen verrattuna. Korjaamisaktiivisuuteen vaikuttaa myös rahoitus. Barometrin mukaan pankit ovat siirtäneet pienten eli alle viiden huoneiston yhtiöiden lainoitusta jonkin verran osakaslainojen suuntaan. – Taloyhtiöt reitataan monipuolisesti, ja lainansaanti sekä lainan ehdot määräytyvät sen perusteella. Lainansaannin kannalta on paljonkin merkitystä sillä, minkälaisessa kunnossa yhtiö on ja millä tavalla yhtiöitä ajetaan, Jukka Kero muistuttaa. RIVARIKORJAUKSET LÄHESTYVÄT MILJARDIN RAJAA Tilastokeskuksen vuodelta 2014 keräämien tietojen mukaan rivitalo- ja kerrostaloyhtiöt 16 | KORJAUSRAKENTAMINEN korjasivat asuinrakennuksia yhteensä 2,25 miljardin euron arvosta. Se on kymmenen prosenttia enemmän kuin vuonna 2013; kerrostaloyhtiöiden osalta kasvua oli tapahtunut vuodessa 14 prosenttia, mutta rivitaloyhtiöiden korjauksiin käyttämä rahasumma väheni kaksi prosenttia. Tilasto näyttää, että vuonna 2014 rivitaloyhtiöt käyttivät asuntojen korjaamiseen rahaa 430 miljoonaa euroa. Tämän lisäksi omistajat korjasivat keittiöitään, märkä- ja muita tilojaan omilla rahoillaan noin 300 miljoonan euron edestä, eli yhteensä korjattiin 730 miljoonalla eurolla. Märkätilojen osuus korjauksista oli 125 miljoonaa euroa, keittiöiden 94 miljoonaa ja muiden tilojen 77 miljoonaa. – Rivitaloasukkaiden omat keittiö- ja märkätilaremontit näyttävät kokonaispotissa suhteellisesti suuremmilta kuin kerrostaloasukkaiden omat remontti-investoinnit. Tähän liittyy kuitenkin tilastollista harhaa, mikä johtuu siitä, että kerrostaloissa käytetään erityisesti talotekniikan korjauksiin paljon enemmän rahaa kuin rivitaloissa, Eetu Toivanen Tilastokeskuksesta toteaa. Tilastojen mukaan asuinkerrostalojen korjauskustannuksista talotekniikan osuus vuonna 2014 oli 39 prosenttia ja rivitaloissa 24 prosenttia. – Rivitaloasuntojen omistajilta ei ole tiedusteltu pihakorjauksiin käytettyjä rahasummia. Omalle tai talkootyölle ei ole myöskään ole laskettu arvoa, joten se ei kuulu edellä esitettyihin lukuihin, Toivanen täsmentää. Lähte e t : – A suinrakennusten kor jaustar ve. Pel lervon taloustutkimus PTT, KTI Ki inteis tötieto Oy, Teknologian tutkimuskeskus VTT Oy. Hel sinki 2015 – Ki inteistöli i ton kor jausrakentamisbarometr i 2015 Saadut tarjoukset korjausurakoihin Enintään kaksi 3-4 tarjousta Useampia Emme saaneet yhtään tarjousta Emme pyytäneet tarjouksia lainkaan Lähde: Kiinteistöliitto, kor jausrakentamisbarometr i 2015 Kerrostalot Rivitalot, erillistalot Rivitaloyhtiöstä peräti 42 prosenttia saa tarjouskyselyihinsä enintään kaksi vastausta. MARKKINATILANNE


2016 Korjausrakentaminen | No1
To see the actual publication please follow the link above