Page 39

2015 Korjausrakentaminen | No 3

lyin, ettei ilmavuotoja pääse sen kautta tapahtumaan. Puhdistuksen lopputuloksen arviointiin tarvittaisiin nykyistä nopeampia mittausmenetelmiä, jotta työmaan ei tarvitsisi odottaa jatkamislupaa pitkään. – Viljelymenetelmällä asian selvittäminen kestää kaksi viikkoa, mikä on aivan liian pitkä aika. Vaihtoehtoisiksi menetelmiksi on ehdotettu suoramikroskopointia ja PCR:n**) käyttöä, mutta kenttäolosuhteisiin näistä ei vielä taida olla, Korpi arvioi. HOMEKOIRILLE VIRALLINEN STATUS? Koiriakin voidaan käyttää kosteus- ja homevaurioiden tutkimiseen, mutta koira ei osaa ilmaista vaurion vakavuutta. Ne myös merkkaavat monesti ilmavuotopaikkoja, joten koiran merkinnän perusteella ei voi varmuudella sanoa, pitäisikö joku rakenne tiivistää vai purkaa. Muitakin selvityksiä ja osaavaa asiantuntijaa tarvitaan rinnalle. – Homekoiratoiminnalla ei ole viranomaisten hyväksyntää. Toki jos sisäilmaongelmaa ratkova ryhmä asiantuntijoineen esittää riittävin perustein homekoirien käyttöä, niin mielestäni ei ole syytä evätä asiaa. – On kuitenkin huomattava, että tilankäyttäjälle yksikin koiran merkkaus saattaa aiheuttaa mielikuvan hometalosta ja terveyshaitoista, vaikka homekoiraa ei nimenomaan voida käyttää rakennusten terveydellisten olosuhteiden arviointiin, Anne Korpi painottaa. Korven mukaan rakentamisaikaiseen laadunvarmistukseen panostetaan aikaisempaa enemmän. Alan toimijoiden tulisi kuitenkin kirjata vielä yleisiin sopimusehtoihin vaatimukset kosteuden hallinnasta. Samoin nykyään ymmärretään kiinteistöhuollon ja siivouspalveluiden yhteys sisäolosuhteisiin. Parannus on sekin, että jatkossa sisäilmatutkimuksia saavat tehdä vain sertifioidut, pätevät asiantuntijat. – On myös tunnustettava, että kaikille oireetonta työympäristöä ei välttämättä voida taata huolellisellakaan tutkimisella, suunnittelulla ja korjaamisella, Korpi pahoittelee. Puhutaan ympäristöherkkyydestä, ja tällaiset asiat kuuluu siirtää työterveyshuollon ratkaistavaksi. Lähde: *) Rei jula K, Ahonen G, Alenius H, Holopainen R, Lappalainen S, Palomäki E ja Reiman M: Rakennusten kosteus- ja homeongelmat. Eduskunnan tarkastusval iokunnan j u lkaisu 1/2012. **) Kvant itat i ivisessa PCR:ssä (quant itat ive polymerase chain r eaction) mikrobien määr i tys perustuu geenialueen monistukseen ja v isua- l isointi in esimerkiksi värjäämäl lä DNA f luore- soivalla vär i llä. Onnistuneitakin rakennushankkeita on. Anne Korven mukaan hyvään lopputulokseen on mahdollista päästä, jos noudatetaan ohjeita.  Pölyt hallintaan saneeraus- kohteissa Kun korjauskohde alipaineistetaan ja suojataan oikein, helpotat kohteen siivouksen tarvetta ja säästät kustannuksissa! Lifa Air tarjoaa alipaineistajat sekä muut pölynhallintatuotteet rakennuspölyn hallintaan! Tilaa esittely tai esite: - myynti@lifa.net - puh. 09-394 858 Työohjeita pölyttömään saneeraukseen mm. seuraavista RATU-korteista: · RATU 82-0240 · RATU 82-0239


2015 Korjausrakentaminen | No 3
To see the actual publication please follow the link above