Page 20

2015 Korjausrakentaminen | No 3

rasiat, LVIS-läpiviennit ja julkisivumateriaalit asennetaan tehtaalla valmiiksi. – Puurakentamisen etuja ovat keveys, ekologisuus, mittatarkkuus ja kuivana rakentamisen nopeus. Esimerkiksi laatoitustyöt voidaan aloittaa lisäkerroksissa lähes saman tien. Neliöhinta on toki kalliimpi betoniin verrattuna, mutta edut ja hinta tuntuvat olevan tasapainossa, Kohonen vertaa. – Emme halua lietsoa materiaalien sotaa, koska kaikki sopivat hyvin isompiinkin kirkkoihin. Jokaiselle on käyttäjäkuntansa ja materiaalit tukevat toisiaan. Puurakentamisen etuina teräsrakentamiseen nähden ovat toisaalta merkittävästi parempi palonkesto ja alhainen hiilijalanjälki, hän kuitenkin toteaa. MODERNI TALOTEKNIIKKA KOKO TALOON Elokuun loppupuolella Vierumäen talotehtaalla valmistuu samanaikaisesti omakotitalojen, rivitalojen ja lisäkerrosten puuelementtejä. – Tilanne on siitä harvinainen, että tuotanto on pyörinyt täydellä teholla puolitoista vuotta. Yleensä omakotirakentaminen hiljenee talveksi, mutta ammattirakentaminen paikkaa tätä aukkoa, Kohonen kertoo. Yhdellä linjastolla syntyy Hyvinkään Vuokratalojen viisikerroksisen asuinkerrostalon, Hakapaavon lisäkerrosten seiniä. Kohteen pääurakoitsija on korjausrakentaja Consti, joka toteuttaa Hakapaavon peruskorjausta ST-urakkana – eli vastaa sekä suunnittelusta että korjausurakoinnista. Lisäkerros nousee tyypillisesti linja- tai julkisivusaneerauksen yhteydessä; Hakapaavossa kyse on molemmista. Samalla tehdään energiatehokkuutta parantavia toimenpiteitä, kuten julkisivujen lisäeristyksiä. Poistoilman lämmöstä saadaan remontin jälkeen talteen yli 80 prosenttia. Pienten asuntojen kysyntä ruokkii lisäkerrosten tekemistä. – Kun ARA kävi tutustumassa Hakapaavoon, lisäkerros todettiin siinä ja siinä kannattavaksi. Constin taitava suunnittelu auttoi siihen, että tilajakauma saatiin vastaamaan nykypäivän tarpeita. Vaihtoehtona olisi ollut vetää koko talo Caterpillarilla tasaiseksi, Kohonen kertoo. SIJAINNILLA RATKAISEVA ROOLI Lisäkerroselementtejä on toimitettu myös kahdelle taloyhtiölle 20 | KORJAUSRAKENTAMINEN Selluvillasta ja keräyspaperista on valmistettu puhallusvilloja. Nykyisin tehdään myös eko- villalevyjä. Seinäelementin valmistus alkaa ikkunasta ja rakentuu sen ympärille. Helsingin Munkkivuoreen. Kaikki asunnot menivät Saarelaisen mukaan nopeasti kaupaksi. – Lisäkerrosten rakentaminen voisi olla etenkin pääkaupunkiseudulla hyvinkin laajalla alueella kannattavaa. Myös Tampere, Turku ja radanvarsikaupungit kuten Hyvinkää ja Riihimäki ovat sijainniltaan houkuttelevia. Sen sijaan Mikkelissä tai Lahdessa kohteen pitäisi sijaita vähintäänkin ydinkeskustassa, hän arvioi. Betonirakenteisia kerrostaloja voidaan korottaa yhdellä tai kahdella puurakenteisella lisäkerroksella. – Suosittelemme tekemään kerralla kaksi lisäkerrosta, koska perustamiskustannukset ovat samat, Kohonen korostaa. Hän kuitenkin muistuttaa, että lisäkerrosten rakentaminen edellyttää niin vuokratalo- kuin asuntoyhtiöltä hyvän sijainnin lisäksi maksukykyä. Jokainen kohde on erilainen ja se pitää räätälöidä paitsi asiakkaan koko alueen tarpeiden mukaan. – Lisäkerrosrakentaminen ei ole helppo rasti edes silloin, jos asuntoja myydään 7 000 euron neliöhintaan. Järkevä ja iso apu se kuitenkin on, etenkin linjasaneerauksen rahoitukseen. En näe juuri muita vaihtoehtoja ruuhka-Suomen alueilla, koska Suomi kaupungistuu väistämättä. KANNATTAISIKO RUNKO TEHDÄ PUUSTA? Euroopassa runkorakentaminen tehdään – päinvastoin kuin Suomessa – usein puusta ja julkisivut säänkestävämmistä materiaaleista. Eikö runkorakentaminen kannattaisi tehdä Suomessakin puusta? – Keski-Euroopassa rakentamisen kulttuuri ulottuu pidemmälle ja siellä ollaan valmiita maksamaan erilaisista ratkaisuista. Suomalaiset ovat aika yksiniittisiä ja yhden opin ihmisiä. Taajamissa on tämän seurauksena aika hirveitä virityksiä, vastaa Kohonen, jolla on kokemusta puuelementtien myynnistä Saksan maalla. Hän huomauttaa, että puujulkisivukin kestäisi tarvittaessa sata vuotta ilman huoltoa ja säilyisi kauniin harmaana, kunhan se olisi säältä suojattu eikä maalausta vaadittaisi. Se on nähtävissä vaikka vanhoista viskitynnyreistä. – Myös lasi ja teräs ovat kestäviä julkisivumateriaaleja. Esimerkiksi Bergenissä on 14-kerroksinen puukerrostalo, jossa on


2015 Korjausrakentaminen | No 3
To see the actual publication please follow the link above