Page 13

2015 Korjausrakentaminen | No 3

H A L L I T U S O H J E L M A Rakentamisen arveltiin nousevan keskeiseen rooliin uuden hallituksen keinovalikoimassa – olivathan asunnot ja infra runsaasti esillä vaaliteemoissa ja hallitusneuvotteluissakin. Uskoa lisäsi Matti Vanhasen asuntoryhmän käyttö. Korjausrakentajienkin odotukset olivat korkealla. Painopisteenä on kuitenkin lisätä selkeästi asuntorakentamista uudistuotannolla. Yksi rakentajien tavoitteista oli rakennetun ympäristön ministeriö. Kimmo Tiilikaisen vahvan aseman johdosta päädyttiin kuitenkin yhdistämään maatalous- ja ympäristöministeriöt. Anne Bernerille jäi viestinnän ja liikenteen ohjailu. KORJAUSRAKENTAMISTA EI TUETA Sitä ei odotettukaan, että taloyhtiöitä lähdettäisiin tukemaan veronmaksaji hj e l m a as u N to ka N ta a Hallitus etsii nyt keinoja, joilla se voisi käynnistää talouskasvun ja pienentää työttömyyttä. Korjaus- rakentaminen ei ole kärkihanke, mutta normien purku kannustaa uudistamaan asuntokantaa myös korjaushankkeissa. Teksti: Risto Pesonen Kuvat: Ki inteistöl i itto, LVI-TU, Suomen Kuntali itto, Kaisa Salminen ja ARA R KORJAUSRAKENTAMINEN | 1 3


2015 Korjausrakentaminen | No 3
To see the actual publication please follow the link above