Page 15

Korjausrakentaminen 2 / 2015

H Ihannetapauksessa toimistohuoneessa on vain yksi vuorovaikutteinen käyttöliittymä eikä monta eri laitetta ja anturia.  Helsingin Malmilla sijaitseva Granlundin pääkonttori on kokenut kolmivuotisessa remontissa nykykonseptin mukaisen muodonmuutoksen koppikonttoreista pääosin avotoimistoiksi. Niin tila- ja energiatehokkuutta kuin sisäolosuhteita on parannettu ja tehostettu. Granlund on erikoistunut talotekniikkasuunnitteluun ja esimerkiksi kiinteistö-, energia ja ympäristöasioiden konsultointiin. Ensimmäisen kerroksen pilottialueella testataan nykyaikaisen talotekniikan ohjausjärjestelmien suunnittelua, rakentamista, käyttöönottoa ja käyttöä käytännön tasolla. Samalla kerätään kokemuksia järjestelmien yhteensopivuudesta ja käytettävyydestä. Pilottialue on jaettu vyöhykkeisiin, joilla testataan erilaisia valaistuksen ja sisäilman olosuhdeohjauksia ja käyttöliittymiä. RAKENNUSAUTOMAATION INTEGRAATION TARVETTA MUIHIN TALOTEKNISIIN JÄRJESTELMIIN OVAT LISÄNNEET VAATIMUKSET TARPEENMUKAISISTA SÄÄDÖISTÄ. SISÄILMAN OLOSUHTEITA HALUTAAN OHJATA JA SÄÄTÄÄ JOPA HENKILÖKOHTAISESTI. GRANLUND ON TESTANNUT ERILAISIA VALAISTUS- JA OLOSUHDEOHJAUKSIA, KÄYTTÖLIITTYMIÄ JA INTEGRAATION TOIMIVUUTTA PÄÄKONTTORINSA PILOTTIALUEELLA. KORJAUSRAKENTAMINEN | 1 5 Teksti ja kuvat: Kaisa Salminen


Korjausrakentaminen 2 / 2015
To see the actual publication please follow the link above