Page 16

Kirkonseutu | No 15 • 2017

16 Kirkonseutu 15/2017 16.9.2017 Taidelauantai Launeen kirkossa Hämäläinen Maritta LRoslakka ahden seurakuntayhtymässä on tämän vuoden aikana mietitty sitä, miten seurakuntien toiminta voitaisiin turvata tulevaisuudessa, kun verotulot vähenevät. Yhteinen kirkkoneuvosto antoi keväällä seurakunnille ja yhtymän yhteisille työmuodoille tehtävän etsiä mahdollisia säästökohteita. Tehtävänannossa viranhaltijoiden tuli esittää suunnitelma, millä keinoilla vuoden 2018 toimintasuunnitelma voitaisiin toteuttaa 10 prosenttia todellista pienemmällä määrärahalla. - Me haluamme reagoida talouden vaatimiin muutoksiin mahdollisimman ajoissa. Seurakuntien jäsenmäärä jatkaa vähenemistään ja tämä alkaa näkyä yhä selkeämmin myös taloudessa. On viisasta taloudenpitoa tarkastella eri vaihtoehtoja, jotta uudet tilanteet eivät tule eteen yllättäen. Säästösuunnitelman avulla kaikki yksiköt joutuvat pohtimaan oman toimintansa ydintehtävää ja miettimään mistä ollaan valmiita luopumaan viimeisenä, toteaa seurakuntayhtymän hallintojohtaja Hannu Sarikka. Seurakuntayhtymän kaikista suurin kuluerä ovat henkilöstömenot, joiden osuus on noin 62 %. Toiseksi eniten rahaa kuluu toimitilojen ylläpitoon. Tämän jälkeen tulevat aineiden ja tavaroiden sekä palveluiden ostot. Seurakunnat ja yksiköt ovat esittäneet keskeisimmiksi säästökeinoiksi henkilöstön vähentämistä. Toiseksi suurimmat säästöt löytyvät tiloista luopumalla. Tämän lisäksi yksiköt ovat etsineet säästöjä muun muassa toimintaa vähentämällä tai hankintojen karsimisella. - Kulurakenteesta johtuen on selvää, että merkittäviä säästöjä saadaan vain puuttumalla henkilöstömenoihin. Joillakin yksiköillä tämä on ainut käytettävissä oleva keino säästöjen löytämiseksi. Myös toimitiloista voidaan säästää, jos oma toiminta siirretään muihin omiin tiloihin ja vapautuvat tilat saadaan myydyksi tai vuokratuksi, Hannu Sarikka sanoo. Nyt tehdyt säästöehdotukset eivät tarkoita, että niitä ryhdyttäisiin heti tai lähivuosina toteuttamaan. Listaamalla vaihtoehtoja varaudutaan tuleviin vuosiin ja etsitään vaihtoehtoja sitä tilannetta varten, että säästöjä olisi pakko löytää. - Seurakuntayhtymän taloutta on viime vuosina hoidettu vastuullisesti. Taloudellinen tulos on ollut vuosittain ylijäämäinen ja investoinnit on kyetty tekemään lähes täysin tulorahoituksella. Kuluva vuosi näyttää kuitenkin edellisvuosia vaikeammalta. Tähän on syynä kirkollisverokertymän jääminen ennakoitua pienemmäksi. Tämän vuoksi lähivuosina joudutaan väistämättä miettimään vajaalla käytöllä olevista kiinteistöistä luopumista, Sarikka kertoo. Lahden seurakuntayhtymän yhteinen kirkkoneuvosto käsitteli tehtyjä säästösuunnitelmia kokouksessaan torstaina 7.9.2017. Suunnitelmat huomioidaan esimerkiksi seurakuntayhtymän uudessa strategiassa, jota on ryhdytty valmistelemaan tänä vuonna. Seurakuntayhtymä varautuu niukkoihin vuosiin Hallintojohtaja Hannu Sarikka MARKKU LEHTINEN Ohjelmaa on kirkolla kaikenikäisille, vauvoillekin värikylpy. LAUANTAINA 23.9. taide jalkautuu eri muodoissaan Launeen kirkolle. Vuonna 2015 siellä vietettiin samankaltaista suosittua taidetapahtumaa nimeltä Uskon yö. Tällä kertaa otsikkona on Taiteen ja rukouksen yö. Tapahtuma on matalan kynnyksen tilaisuus tutustua taiteeseen ja rukouksen maailmaan: kaikki ja kaikenikäiset ovat tervetulleita. Ohjelmasta voi valita mieleisensä osuudet eri puolilla kirkkoa. Lapsiperheille on tarjolla tekemistä alkuillasta. Mukana on monenlaista musiikkia, kuvataidetta, runoesitys 100-vuotiaalle Suomelle, rukoushetkiä, hiljaisuuden huone, esirukouspalvelu, maalaustyöpaja, vauvojen värikylpy, Veksin verstas, pihanuotio, kahvio ja muutakin. Runojen kirjoittajia ja runojen kuuntelijoita ilahduttaa avoin runomikki, joka kutsuu kirjoittajia esittämään omia tekstejään kaikelle kansalle. Koska taidetapahtuman teema on rukous, siksi lavalle toivotaan runoja rukouksesta. Rukous voi olla hiljainen, kiittävä, tuskainen, äänekäs, yksityinen, yhteinen. Kerro, mitä rukous sinulle merkitsee. Kaikki runomikkiin osallistujat palkitaan runokirjalla. Kysy lisää ja ilmoittaudu etukäteen: paasihteeri@ runomaraton.com. Taiteen ja rukouksen yön toteuttavat yhteistyössä Kristillisen taideseuran Lahden yhdistys, LAURA VISAPÄÄ Kikka Miiluksen ensimmäinen vasemman käden maalaus. - Maalatessani en tavoitellut hahmoa. Vasta valmiina huomasin, että olin maalannut liekkejä. Mieleen tuli virsi Liekkejä on monta, valo on yksi. Runomaraton ry, Launeen seurakunta sekä iso joukko lahtelaisia taiteentekijöitä ja vapaaehtoisia. - Taide ja kirkossa käyminen tarjoavat arkea rikastuttavia elämyksiä erikseen, miksei siis myös yhdessä? Taiteen ja rukouksen yö -tapahtumassa nautitaan ja iloitaan yhdessä Jumalan meille antamista lahjoista ja kyvyistä, toisia arvostelematta, sanoo pastori Kati Saukkonen. Samalla ehkä tutustuu uusiin ihmisiin ja löytää itsestä uusia piirteitä – vaikkapa maalaamisessa. Siinä auttaa Kristillisen taideseuran Lahden yhdistys. - Taidelauantaina Launesalissa on Siveltimen jälkiä vasemmalla -maalauspaja, Pajassa maalataan vasemmalla kädellä akvarelleja, ja jos sattuu olemaan vasenkätinen, silloin maalauskäsi on oikea, kertoo viestinnän suunnittelija, taiteilija Kikka Miilus. Miilus kuvaa vasemmalla kädellä maalaamista riemulliseksi kokemukseksi, kun järjen ja kontrollin käsi vaihtuu tunteen ja intuition käteen. - Maalauspaja toteutetaan nonstopina klo 17.30-19. Yhdellä kertaa mahtuu kuusi ihmistä tekemään omaa taidettaan. Kristillinen taideseura järjestää kirkon alakertaan näyttelyn Vieraat maat ja kulttuurit. Alakerrassa on esillä Leena Kaartisen ja Raija Malmin maalauksia, Anja Ounilan valokuvia > sekä Timo Pohjolan sarjakuvia ja maalauksia. Lähdesalissa on esillä Eila Blom-Niemisen Raamatun kuvia ja Marjatta Järvisen enkeliveistoksia. Kristillisen taideseuran tapahtumista Taidelauantaina vastaava Kikka Miilus on yksi vapaaehtoisista järjestäjistä. - En keitä kahvia enkä leivo pullia, mutta omaa ammattiosaamistani voin hyödyntää vapaaehtoisena. Olen eläkkeellä kokopäivätyöstä, joten aikaakin on enemmän. Vapaaehtoistyön kanaviksi ovat valikoituneet kristilliset järjestöt ja seurakunnat, kuvaa Miilus. TAITEEN ja rukouksen yö -tapahtuma la 23.9. klo 16−24 Launeen kirkolla Tapparakatu 22. http://www.lahden- seurakunnat.fi/ tapahtumat/2017-09-23/ taiteen-ja-rukouksen-yo Laura Visapää


Kirkonseutu | No 15 • 2017
To see the actual publication please follow the link above