Page 10

Kirkonseutu | No 10 • 2017

10 Kirkonseutu 10/2017 20.5.2017 Hyvinvointimme johtaa Lutheriin Uskonpuhdistajan ajatuksissa iti hyvinvointivaltion siemen. Veera VisapääU skonpuhdistaja Martti Luther pettyi yrittäessään uudistaa oman aikansa köyhäinapujärjestelmää. Luterilaisuuden ansioksi on kuitenkin luettu pohjoismainen hyvinvointivaltio, jossa kaikki maksavat, ja kaikki saavat. Lutherista puhuttaessa jää usein sivujuonteeksi se, kuinka tärkeä hänelle oli ajatus köyhäinkassasta, sanoo kirkkohistorian dosentti Mikko Malkavaara. Vuonna 1510 nuori augustinolaismunkki poikkesi Firenzeen matkallaan Roomaan. Häneen teki suuren vaikutuksen Firenzen uudenaikainen köyhäinapujärjestelmä. Siinä kukin paikkakunta huolehti omat köyhänsä. Nuori munkki ei ollut kuka tahansa vaan Martti Luther. Seitsemän vuotta myöhemmin hän tuli kuuluisaksi naulatessaan teesinsä Wittenbergin linnankirkon seinään. Teeseissään Luther asetti vastakkain hädässä olevan lähimmäisen auttamisen ja aneen ostamisen. Hänen mielestään oli parempi antaa raha köyhälle kuin ostaa ane oman kiirastuliajan lyhentämiseksi, Malkavaara sanoo. Wittenbergissä Luther onnistui saamaan päättäjät puolelleen. Kaupunkiin perustettiin köyhäinkukkaro, josta oli tarkoitus jakaa varattomille. Köyhistä ei saanut huolehtia sattumanvaraisesti, vaan suunnitelmallisesti ja pitkäjänteisesti. Luther oli vakuuttunut, että uudesti tulkittu usko synnyttäisi rikkaissa runsaan auttamishalun. Siksi köyhäinhoito rakennettiin vapaaehtoisten lahjoitusten varaan. Luther joutui kuitenkin pettymään. Lahjoitukset eivät riittäneet, ja avustustoiminta kutistui aiottua niukemmaksi. Valtio vanhurskauden asialla Reformaatiolle oli tunnusomaista, että maallinen hallitsija oli myös kirkon päämies. Hallitsija vahvisti kirkon valtaa, ja kirkko osoitti uskollisuutta valtiolle. Köyhien auttaminen säilyi pitkään kirkon tehtävänä, mutta kun se lopulta siirtyi valtion hoidettavaksi, ei kirkko asettunut vastahankaan. Kirkko ajatteli, että hyvinvointivaltio toteuttaa yhteiskunnallista vanhurskautta parhaalla käytettävissä olevalla tavalla, Malkavaara sanoo. Suomessa hyvinvointivaltiosta alettiin puhua 1950-luvulla sotien jälkeen. Suomi oli muita pohjoismaita jäljessä sosiaalipoliittisten päätösten teossa. VEERA VISAPÄÄ Malkavaara kehottaa pohtimaan, mitä tehtäviä valtio voi sysätä kirkolle tai kolmannelle sektorille tarjoamatta kuitenkaan rahaa työn tekemiseen. Malkavaara kertoo, että samaan aikaan kirkon sisältä kuului myös kriittisiä kannanottoja hyvinvointivaltiota kohtaan. Pelättiin, että valtio ottaa liian suuren vastuun ja otteen yksilöstä, Malkavaara sanoo. Huoli kumpusi tietysti lähimenneisyydestä, kun natsi-Saksassa oli nähty, mitä voimakas valtiollinen järjestelmä voi saada aikaan. 1960-luvun alkuun mennessä kirkko oli kuitenkin jo yksimielinen siitä, että hyvinvointivaltio toteuttaisi luterilaista ajatusta lähimmäisen auttamisesta. Työnjako rakoilee Sosiaalipolitiikka oli nähty kulueränä, joka huventaa valtion muutenkin laihaa lompakkoa. 1960-luvun alussa Pekka Kuusen työryhmä esitti, että tasaamalla ihmisten mahdollisuuksia tuotetaan vaurautta kaikille. Kaikki maksavat, kaikki saavat -periaate onkin jo tosiluterilaisuutta, Malkavaara toteaa. Ajatus otti tulta niin vasemmalla kuin oikealla. Suomeen rakennettiin hyvinvointivaltio, jonka tehtävä oli torjua köyhyyttä ja syrjäytymistä. Mallin aukkopaikat huomattiin vasta 1990-luvun lamassa. Valtion ja kirkon välinen työnjako rakoili, kun kunnan työntekijät lähettivät apua kysymään tulleet ihmiset seurakunnan ovelle. Seurakunnista ympäri Suomen raportoitiin, kuinka diakoniatyöntekijöiden puheille virtasi ihmisiä, joilla oli vielä hetki sitten ollut kaikki kunnossa. Nyt heillä ei ollut mitään. Malkavaara kertoo, että kirkon diakoniatyö onnistuttiin siinä ilmapiirissä virittämään ennen näkemättömään iskuun. - Diakoniatyöntekijöille annettiin pikakoulutusta esimerkiksi velkaneuvonnassa. Yhtäkkiä he olivat niitä, jotka neuvottelivat ihmisten puolesta lainoja pankissa, Malkavaara kertoo. Seurakunnat huomasivat, että moni ihminen kaipasi puhtaasti hengissäsäilymisapua eli ruokaa. Tampereen seurakunnat aloitti ruokapankit ensimmäisenä Suomessa. Kirkko palvelujen tuottajaksi Malkavaara toteaa, että 2010-luvun Suomessa hyvinvointiyhteiskunta nähdään taas kalliina riippakivenä. - Pitkäaikaistyöttömyys on kasvanut vähitellen. Yhteiskunta on läpikapitalisoitunut, ja olemme jollain lailla tottuneet siihen, että osalla ihmisistä menee huonosti, hän sanoo. Ongelmana ei ole vain köyhyys, vaan mielenterveysongelmat, päihteet ja syrjäytyminen. Kun ongelmat kasautuvat, ihmistä on yhä vaikeampi tavoittaa. -Tutkimusten mukaan myös kirkon diakoniatyö tavoittaa ne, joilla menee huonosti, mutta ei niitä, joilla menee huonoiten, Malkavaara toteaa. 1990-luvun alussa kirkko uskoi antavansa väliaikaista hätäapua. Malkavaara kehottaa pohtimaan, mitä tehtäviä valtio voi sysätä kirkolle tai kolmannelle sektorille tarjoamatta kuitenkaan rahaa työn tekemiseen. Lutherruusun tarina HÄMEENLINNAN SEURAKUNTIEN KUVAPALVELU Luther-ruusu Eislebenistä, jossa Martti Luther syntyi ja kuoli. LUTHER-RUUSUN tarina on kertomus mustamyssyisen vaakunasta. Alkuaan Martti Luther oli katolinen munkki, pappi ja professori. Osallistuessaan nuorena noviisina Erfurtin augustinolaisluostarin hetkipalveluksiin ja messuihin hän katseli suuria lasimaalauksia kirkon alttariseinillä. Lasimaalauksissa on vielä nykyäänkin tallella tutunnäköinen kuvio; siellä näkyy Luther-ruusun aihio. Ehkäpä Luther sai tästä keskiaikaisesta kuvasta inspiraation omaan vaakunaansa. Luther-ruusun symbolinen merkitys on seuraavanlainen: musta risti punaisen sydämen keskellä kertoo sen, että tulen autuaaksi uskon kautta Ristiinnaulittuun. Punainen sydän on keskellä valkoista ruusua. Toisin sanoen usko tuo lohdutusta, rauhaa ja iloa. Valkoinen ruusu muistuttaa myös enkeleistä ja pelastussuunnitelmasta. Ruusun taustaväri on sininen, ettemme unohtaisi taivaan iloa. Vaakunaa ympäröi kultainen rengas kuin vihkisormus: armo Jeesuksessa Kristuksessa on ääretön ja ajan jälkeen alkaa iankaikkisuus. Sinisellä pohjalla on viisi valkoista kirjainta: VIVIT. Tämä latinan sana tarkoittaa: Hän elää. Jeesus elää. Tästä sinetistään Luther sanoi: ”Sinettini kuvaa jumaluusoppiani”. Tärkeäksi Raamatun kohdaksi hänelle tuli Roomalaiskirjeen jae: ”Niin päätämme siis, että ihminen vanhurskautetaan uskon kautta ilman lain tekoja”. Jumala rakastaa ihmisiä ja antaa hänelle synnit anteeksi Jeesuksen Kristuksen tähden ja ottaa omaksi lapsekseen. Uudelleen löytämänsä vanhurskauttamisopin Luther tiivisti kolmeen sanapariin: yksin usko, yksin armo, yksin Kristus. Tätä reformatorista löytöä myös Luther-ruusu eli Lutherin vaakuna kirkastaa. Kirjoittaja on Varkauden seurakunnan kappalainen Kari Iivarinen.


Kirkonseutu | No 10 • 2017
To see the actual publication please follow the link above