100707

Kirkonseutu | No 9 • 2016

7.5.2016 Kirkonseutu 9/2016 7 Kirkkomusiikin juhlaa Ristinkirkossa RISTINKIRKOSSA juhlitaan konsertilla Päijät-Hämeen Kirkkomusiikkipiiri ry:n 40 toi-mintavuotta ja Päijät-Hämeen kanttorit ry:n 70 vuotta. Vuonna 1975 perustettu Päijät-Hämeen kirkkomu-siikkipiiri on yksi Suomen 17 kirkkomusiikkipiiristä. 12 kuo-royhdistyksen muodostama piiri toimii Tampereen ja Mik-kielin hiippakuntien alueella jäsenkuntansa yhdyssiteenä ja hoitaa tiedottamista liiton ja jäsenyhdistysten välillä. Juhlakonserttia harjoiteltiin kanttori Jaak Lutsin johdolla Ristinkirkossa. Helvi SantioH ollolalaisille järjestettiin kuulemisti-laisuus viiden seurakunnan yhteenliittymisestä huhti-kuun lopulla Sovituksenkir-kossa. Hankkeen selvitysmies, emerituslääninrovasti Matti Piispanen esitteli Hollolan, Asikkalan ja Kärkölän, Pa-dasjoen ja Kuhmoisten neu-vottelijoiden aikaansaannosta. Viiden seurakunnan yhteenliittymässä yhteinen kirkkovaltuusto olisi korkein päättävä elin; emäseura-kunnassa olisi kirkkoherra, kappeliseurakunnissa kappe-lineuvosto, jota johtaisi kap-peliseurakunnan kappalainen. Uuden liittymän 1. valtuusto muodostettaisiin paperi-vaaleilla edellisten vaalien mukaan. Seuraavat seura-kuntavaalit ovat 2018, jolloin noudatettaisiin normaalia käytäntöä. Kuulemistilaisuudessa Kyösti Toivonen muistutti historiasta, jossa kaikki nyt liittymäehdotuksessa olevat seurakunnat ovat vanhaa Hollolaa. - Tuomiokapitulin määrä-yksestä prosessiin lähdettiin, Piispanen kirkastaa. Jäsenten ja verotulojen väheneminen ja kiinteistömassojen hoita-minen vaativat toimia koko kirkossa, jotta perustehtävät eivät vaarantuisi. Kaisa Keskiaho kysyi, mitä ovat perustehtävät? - Kirkkolain edellyttämät: Sanan julistaminen, sakra-mentit kaste ja ehtoollinen, kirkolliset toimitukset kuten hautaukset , diakonia- ja per-hetyö, Piispanen luetteli. JUHLAKONSERTTI Ristinkirkossa su 22.5. klo 15 Päijät-Hämeen kirkkomusiikkipiiri ry 40 vuotta Päijät-Hämeen kanttorit ry 70 vuotta Kuoromusiikkia, yhteislaulua Päijät-Hämeen kirkkomu-siikkipiiri kuuluu alueellisena yhdistyksenä Suomen Kirk-komusiikkiliittoon. Tarkoituk-sena on herättää ja ylläpitää kiinnostusta kirkkomusiikkiin, edistää kirkkomusiikin kehi-tystä sekä edistää kuorojen, soitinyhtyeiden ja muiden mu-siikkiryhmien perustamista. Juhlakonsertin kuorot ovat Päijät-Hämeen alueelta. Ohjel-massa on kuoroteoksia: Bach, Händel, Vivaldi, Schubert (Sak-salainen messu kokonaan), Hollolalaiset kuulolla Vastuu hallinnosta olisi emäseurakunnalla Hollolan seurakunnan kiinteistöpäällikkö Keijo Kokko sanoi, että viiden seu-rakunnan kiinteistökulut ovat merkittävät. - Viiden seurakunnan yh-teinen kiinteistöala on 25000 neliötä, ja maata on 1800- 1900 hehtaaria. Kiinteistöjen arvioitu korjausvelka on 5,5 miljoonaa, Kokko summasi. Osa kiinteistöistä on kulttuu-rihistoriallisesti arvokkaita, joten niille voidaan anoa avustusta kirkkohallitukselta. Kalevi Leino pohti, joutuuko Hollola emäseura-kuntana vastamaan tulevai-suudessa koko kiinteistömas-sasta? Piispasen mukaan ei, vaan seurakunnat vastaavat siitä yhdessä. Eero Pitkärantaa askar-rutti seurakunnan entisenä pappina, miten seurakuntien verotuloja hallinnoidaan ja ohjataan toimintoihin. - Yhteinen kirkkoval-tuusto on ylin päättävä elin, Piispanen vastasi. Paikalla oli myös asik-kalalaisia, jotka vastustivat ponnekkaasti liittymäajatusta. Heidän huolenaan oli, että liittymän myötä Vääksyyn suunnitteilla oleva seurakun-tatalohanke voisi kariutua. - Olen sanonut ennenkin ja sanon vielä, että näitä kahta asiaa ei saa sotkea keske-nään, ne kulkevat molemmat omaa tietään. Paikallistasolla määritellään alueen tarpeesta nousevat tehtävät, Piispanen rauhoitteli. Myös hämeenkoskelaisten kokemuksia kappeliseura-kunnasta olisi haluttu kuulla. Kun Matti Piispanen näki, ettei heitä ollut paikalla, hän sanoi tuntevansa kaikki hämeenkoskelaiset. Piispanen kiitti, että Hä-meenkoski on kappeliseu-rakuntana parasta A-laatua seurakunnan toiminnan turvaajana. - Nämä ovat johta-misen kysymyksiä. Tässä tapauksessa johtaminen on onnistunut erittäin hyvin. Vastuu hallinnosta on emä-seurakunnalla. Kappeliseura-kunnissa paikallinen juma-lanpalvelusyhteisö voi löytää toiminnan sisällön kuten Hämeenkoskellakin. Irja Murto muistutti, että taloudesta puhuttaessa ei saisi unohtaa ihmistä, eikä kalleinta asiaa, Sanan julistamista. - Pelkään, että, kun yksiköt kasvavat, papit eivät enää tunne meitä seurakuntalai-siaan ja me koemme itsemme ulkopuolisiksi seurakunnassa. Ehdotuksessa mukana ole-vien seurakuntien yhteinen jäsenmäärä on 32704. Hol-lolan osalta päätös yhteen-liittymisestä tehdään 31.5. Lopullinen päätösvalta on 23. elokuuta kokoontuvalla kirk-kohallituksella. Mahdollinen uusi seurakunta aloittaisi 1. tammikuuta 2017. Esityksessä Hollola olisi emäseurakunta ja Asikkala, Padasjoki, Kuhmoinen ja Kärkölä sen kappeliseura-kuntia. Padasjoki ja Kuh-moinen ovat jo päättäneet liittyä yhtenä kappeliseura-kuntana Hollolaan. Myös Asikkalassa ja Kär-kölässä kirkkovaltuustot ovat käsitelleet asian. Asikkalan kirkkovaltuusto päätti 27.4., ettei seurakunta ano liittä-mistä Hollolan seurakunnan kappeliseurakunnaksi, vaan jatkaa itsenäisenä Asikkalan seurakuntana. Perusteluna oli, että selvityksessä ei il-mennyt mitään sellaista, jonka vuoksi Asikkalan tulisi liittyä Hollolaan. Kärkölän kirkkovaltuusto puolestaan päätti anoa seurakunnan liittämistä Hollolan kappe-liseurakunnaksi ensi vuoden alusta lähtien. Sovituksenkirkkoon kokoontui noin 70 ihmistä kuulemaan seurakuntien yhteenliittymästä. Hollolan, Kärkölän, Asikkalan, Padasjoen ja Kuhmoisten seurakunnissa on kevään aikana pohdittu seurakuntien liittymistä yhteen. HELVI SANTIO Kuhmoinen Padasjoki Asikkala Hollola Kärkölä SEURAKUNTIEN JÄSENMÄÄRÄT Hollola 18319 Asikkala 6303 Kuhmoinen 2009 Kärkölä 3474 Padasjoki 2599 Sibelius. Musiikin johdosta vastaavat kirkkomusiikkipiirin kanttorit. Lisäksi luvassa on kanttoreiden oma musiikil-linen yllätys Juhlapuheen pitää Paula Tähtinen-Taskinen. Konserttiin on vapaa pääsy. Konsertissa kerätään kolehti. Kahvitarjoilu ja onnittelut kello 13 alkaen.


Kirkonseutu | No 9 • 2016
To see the actual publication please follow the link above