Petri Mäkivirta keilaa suuntakaidetta apuna käyttäen. Mika Pulkkisen keilailu onnistuu vierityskourun kanssa Marjaleena Laakkosen avustaessa.
SAIN ENSIKOSKETUKSEN keilailuun 1970–
luvulla opiskellessani Pajulahden liikuntaopistossa
ja Jyväskylän liikunnalla. Joensuun keilahalli
valmistui vuonna 1988 ja sitten keilailu
veikin mennessään. Harrastukseni myötä
huomasin, että keilailu on laji, jota voi harrastaa
lähes kuka vaan. Erilaisia sovelluksia
käyttäen lajin harrastajajoukko laajenee huomattavasti.
Työskentelin Joensuun kaupungin
erityisliikunnanohjaajana ja löysin helposti
ohjaamistani ryhmistä henkilöitä, joita halusin
mukaan kokeilemaan keilailua. Mukaan
tuli kehitysvammaisia, näkövammaisia, liikuntavammaisia
22 | KEILAAJA
ja myös kuurosokeita henkilöitä
kävi tutustumassa lajiin. Ryhmä aloitti
toimintansa 1990–luvun alussa ja nyt lähes
kolmenkymmentä vuotta myöhemmin harrastajajoukko
on kasvanut. Reilu kymmenen
vuotta sitten mukaan tulivat myös pyörätuolia
ja sähköpyörätuolia käyttävät keilaajat. Myös
erilaisia neurologisia sairauksia sairastavat
henkilöt tulivat ryhmään.
Erityiskeilailu ei ole mitään erityistä, vaan
aivan samaa toimintaa kuin normaalikin keilailu.
Sen toteuttamisessa vain voidaan käyttää
erilaisia sovelluksia siten, että mahdollisimman
monet ihmiset pystyvät sitä tekemään.
Nykyisin puhutaan erityisliikunnan sijaan
soveltavasta liikunnasta. Keilailussa olisikin
käytettävä käsitteitä vammaiskeilailu ja soveltava
keilailu, sillä kaikki vammaryhmät eivät
tarvitse sovelluksia, vaan keilailu sujuu heiltä
ihan normaaliin tapaan.
Esteettömyys ja apuvälineet
Tärkeätä on varmistaa liikuntarajoitteisen henkilön
pääsy keilahalliin. Paikassa, missä pääsee
kulkemaan pyörätuolilla, liikkuminen onnistuu
myös muulla tavalla liikuntarajoitteisella
henkilöllä. Turvalliset luiskat helpottavat liikkumista
ja auttavat kaikkien tiloja käyttävien
toimintaa. Luiskien tulee olla sellaisia, että ne
pysyvät paikoillaan ja niihin uskaltaa mennä
myös painavalla sähköpyörätuolilla. Myös valaistukseen,
väreihin ja sitä kautta liikkumisen
helppouteen on hallissa kiinnitettävä huomiota.
Kalusteiden värien tulisi olla sellaisia, että
ne erottuvat hyvin ympäristöstään. Esteetön
liikkuminen ei ole keneltäkään pois, vaan se
auttaa meitä kaikkia. Keilahalleilta löytyy jo
aika mukavasti erilaisia apuvälineitä. Suomen
Keilailuliiton nettisivuilta soveltavan keilailun
kohdalta löytyy lista halleista ja, mitä apuvälineitä
niistä löytyy. Lista ei liene kuitenkaan
täysin kattava, sillä hankintoja on saatettu tehdä
tuon listan päivittämisen jälkeen. Asiaa kannattaakin
tiedustella suoraan halleilta.
Ränniesteet nimensä mukaisesti estävät
pallon joutumisen heti heiton jälkeen tai myöhemmin
radalta ränniin. Näitä esteitä käytetään
yleensä vain kevyillä palloilla heitettäessä, sillä
painava pallo saattaa rikkoa esteen. Uusimmat
ränniesteet toimivat automaattisesti ja niiden
käyttöä voidaan ohjata ja valita halutuille pelaajille
hallin kassalta käsin. Tällaiset esteet
palvelevat niin lapsia, aloittelevia keilaajia kuin
myös soveltavaa keilailua.
Kaiteet, kourut, rampit apuna
Myös täysin sokea ihminen pystyy keilaamaan.
Sokeiden keilailu eroaakin normaalikeilailusta
ainoastaan siinä, että kilpailutilanteessa apuvälineiden
käyttö ja avustajan läsnäolo ovat
sallittuja. Vauhdista heittävä sokko voi käyttää
apunaan suuntakaidetta, josta kiinni pitäen hän
etenee heittoviivalle. Kaide, jonka pituus on
yleensä 60–300 senttimetriä, asetetaan vauhtiradan
reunaan. Kaiteen korkeus säädetään
heittäjän pituuden mukaan. Avustava henkilö
kertoo pystyyn jääneet keilat ja näin keilaaja
tietää paikkoheittoa heittäessään missä kohtaa
paikattavat keilat ovat. Kilpailutilanteessa
avustaja saa auttaa keilaajaa ainoastaan orientoitumisvaiheessa,
ei enää sen jälkeen, kun
keilaaja on lähtenyt heittoonsa. Kilpailussa
kaikki sokeat keilaajat käyttävät mustaa lappua
silmillään. Paikaltaan heittävä sokea keilaaja voi
käyttää tarvittaessa myös tukikaidetta, joka on
heittoviivan edessä ja heittäjä ottaa siitä tukea
vapaalla kädellään. Tukikaide auttaa myös heittäjiä,
joilla on tasapainovaikeuksia. Apuna voi
käyttää myös kävelykeppiä. Joillakin heikkonäköisillä
keilaajilla on myös erilaisia kiikareita,
joiden avulla he pystyvät itse näkemään mitä
keiloja jää pystyyn ja seuraamaan tulostaulua.
Keilahallit ovat saaneet asiakkaikseen yhä
enemmän liikuntavammaisia. Pyörätuolista
heittävä keilaaja voi käyttää apunaan myös
irrallista vierityskourua eli ramppia, jonka
päältä hän vierittää keilapallon radalle. Kilpailutilanteessa
kourua käyttävä keilaaja suuntaa
itse vierityskourun haluamaansa suuntaan heittoviivalla.
Avustaja tuo hänelle pallon ja asettaa
sen telineen päälle keilaajan määräysten mukaan,
jos keilaaja ei siihen pysty. Keilaajan on
kuitenkin itse vieritettävä pallo radalle jollain
kehon osalla, kädellä, otsalla tai muulla tavalla.
Avustaja ei saa ennen heittoa muuttaa telineen
suuntaa. Mahdollista on myös se, että keilaajan
omaan sähköpyörätuoliin asennetaan kiinteä
ramppi, jonka avulla hän pystyy vierittämään