Järvinen järkeilee KEILAAJA | 43 Puhdasta ja vähemmän puhdasta Olin lopputalvesta kuuntelemassa professori Heikki Halilan alustusta urheiluoikeudesta. Hänhän on alan ehdoton asiantuntija Suomessa. Tämä kirjoitukseni perustuu osin hänen, osin omiin näkemyksiini. Maailmanlaajuisesti urheilu on tuhansien miljardien eurojen arvoinen kokonaisuus. Kun näin on, myös epärehellisyys tulee väistämättä mukaan eri tavoin. Sitä se ihmisluonto teettää. Skaalaa löytyy valkoisesta valheesta järjestäytyneeseen rikollisuuteen. Ihmiskaupastakin on puhuttu. Erilainen vilppi on tullut mukaan urheiluun etenkin ammattilaistumisen ja kaupallistumisen myötä. Toki vaikkapa jo antiikin urheilussa osattiin epärehellinen peli, mutta nykyään meno on aivan eri mittasuhteessa. Halila muistutti, että urheilussa on alusta alkaen ollut sekä kirjoitettuja että kirjoittamattomia sääntöjä, jotka ovat yhteiskunnallisen kehityksen myötä myös oikeudellistuneet. Urheilun ylin eettinen periaate – fair play – on horjunut. Monia urheilun asioita käsitelläänkin ”maallisissa” oikeuksissa. Esimerkiksi jos jossain lajissa väkivalta ylittää rikoksen kynnyksen, jos urheilijan työsuhteen ehdoista tulee riitaa tai jos ylipäätään lainsäädäntö rajoittaa urheilun autonomiaa. Minusta urheilun oman tulevaisuuden kannalta olisi hyvä, että alan sisäinen sääntely riittäisi mahdollisimman pitkälle. Sillä luodaan uskottavuutta toiminnalle, ja nykyään niin tärkeiksi tulleet yhteistyökumppanit eli rahoittajat saadaan helpommin mukaan. Niin maailmalla kuin meillä Suomessa sponsorit kaikkoavat tänä päivänä hyvin nopeasti, jos ja kun mediat – oikeussaleista puhumattakaan – alkavat täyttyä tukijoiden näkökulmasta ikävistä asioista. Maineriskiä ei haluta syliin. Ja sinällään on tietysti oikein, ettei vääryyttä tueta. Ehkä eniten Halila hätkäytti minua toteamalla, että jalkapallossa monet kansalliset lajiliitot ovat rikollisjärjestöjen käsissä. Kaikkihan me tiedämme kansainvälisen jalkapalloliiton FIFA:n korruptioskandaalit ynnä muut rötöstelyt, mutta että kansallisestikin rikolliset johtaisivat lajia monissa maissa… Kai professoria on uskominen… Keilailu ei ole maailman kaikista lajeista ongelmallisin väärinkäytöksistä puhuttaessa, mutta tuskin mekään aivan puhtaita olemme. Onneksi mitään isompaa ei kuitenkaan ole tullut esiin. Suomessa allekirjoittaneen puheenjohtajaaikana esillä oli muutama lajin sisäinen kurinpitomenettely, mutta siinä se oli. Ja hyvä niin. Doping-rikkeitä, jotka riivaavat urheilua nykyään ehkä eniten, ei ole tiedossani oman lajimme parista juuri lainkaan. Tietääkseni vain muutama kannabis-tapaus on tullut ilmi alemman tason kisoissa. Tilanne on siis hyvä, vaikka kansainvälisessä lajiliitossamme (World Bowling) on jo 134 maata. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö meidän ole syytä edelleen huolehtia lajin puhtaudesta kaikin tavoin. Kun maailmanliittomme puheenjohtaja vaihtui reilu vuosi sitten, kokouskäytävillä ja vähän ennen kokoustakin oli ilmassa huhua, että puheenjohtajavaihdoksen edistämiseksi rahaa olisi liikkunut tavalla, mikä ei kestäisi päivän valoa. Kun tästä ei ollut vedenpitävää näyttöä, puheenjohtajavalinta tehtiin yksimielisesti. Joka tapauksessa on syytä olla valppaana. Kansainvälisen lajiliittomme puheenjohtaja on nykyään Kuwaitin hallitsijaperheeseen kuuluva sheikki. Ihan teoreettisesti ajateltuna rahaa on kosolti paljon enemmän käytettävissä erilaisiin asioihin kuin aikaisemmalla puheenjohtajalla, amerikkalaisella juristilla. Tunnetusti toimintakulttuuritkin vaihtelevat eri puolilla maapalloa. Niin tai näin, oleellista lajimme kannalta on pitää toiminta avoimena ja läpinäkyvänä. Kun keilailun tavoitteena on päästä olympialajiksi, se ei kestä yhtään toimimista niin sanotulla harmaalla alueella. Minulla ei ole todisteita, että siellä päin olisi liikuttu, mutta ei pidä jatkossakaan liikkua. Harri Järvinen Keilailu ei ole kaikista lajeista ongelmallisin väärinkäytöksistä puhuttaessa, mutta tuskin mekään aivan puhtaita olemme.
KEILAAJA | 2017 • No2
To see the actual publication please follow the link above