Page 25

KEILAAJA | 2017 • No2

Gaalassa palkittiin menestyneitä Keilailugaalaa vietettiin SM-liigan finaalipelien jälkeen Lahdessa, Katu-Klubilla. Gaalassa palkittiin paljon ansioituneita, syötiin hyvin ja kuunneltiin live-bändin esitystä. Gaalassa julkistettiin myös uudet Hall of Famen jäsenet. Keilailugaalan juontajan Hannele Heikki Hiltunen valittiin vuoden valmentajaksi. Heikki on valmentanut junioreita jo vuosien ajan ja nostanut keilaajia SKL:n valmennusryhmiin. KEILAAJA | 25 Impolan suunnittelema palkitsemistilaisuus oli jälleen tehty juhlavaksi ja salissa päästiin hyvään tunnelmaan. Ensimmäisenä oli vuorossa Vuoden Keilaajan palkitseminen. Valinta ja palkitseminen tehtiin jo aikaisemmin Ballmaster Openin yhteydessä ja tittelin lunastanut Joonas Jähi oli lähettänyt gaalavieraille videotervehdyksen. Kilpailu- ja sarjavaliokunta valitsi liigan parhaaksi mieskeilaajaksi Lahden Bayn Juhani Tonterin ja naiskeilaajaksi Sanna Pasasen. Vuoden seniorin palkinnon sai Lohjan RäMeseuraa edustava Seppo Eskolin. Valiokunta muisti myös kauden aikana sarjapeleissä 300-sarjan keilanneita. Pytyn muistoksi saivat Marko Meriluoto, Jyrä Helsinki, Arto Piiponniemi, BDT Järvenpää, Jesse Launia, Valtti Heinola, Leif Tuomisalo, CPS Kokkola ja Vesa-Pekka Huovinen, LNMKY Varkaus. Gaalapäivänä oli Tampereen TKK:n Jarno Lahti ehtinyt vielä mukaan joukkoon. Nuoriso- ja koulutusvaliokunta palkitsi vuoden valmentajana Heikki Hiltusen Imatralta, kouluttajana 5Steps-keilailutallin ja junnuna Niko Oksasen. Veteraanivaliokunnan valinta vuoden veteraaniksi oli Porin Meken Reijo Saarinen. Vuoden seurapalkinnon eli Tornados-veistoksen kertyneillä pisteillä voitti Lahden Bay. Vuoden joukkueeksi valittiin toista kertaa peräkkäin miesten EM-joukkue, joka tällä kertaa voitti joukkuekultaa Brysselistä. Gaalailta huipentui uusien SKL:n Hall of Fame -jäsenten valintaan. Raati oli nimennyt peräti kuusi henkilöä. Numerolla kolme nimettiin Yrjö Sarahete, numerolla neljä Mika Koivuniemi, numerolla viisi Maire Rautakioski, numerolla kuusi Eija Krogerus, numerolla seitsemän Matti Nieminen ja numerolla kahdeksan Jaana Puhakka. Valintojen perustelut sekä valittujen kuvat löytyvät SKL:n nettisivuilta Hall of Fame galleriasta. Ilta Lahdessa jatkui Ilpo Kaikkosen bändin säestyksellä. Suomen Keilailuliitto kiittää Katu Klubin henkilökuntaa hyvistä järjestelyistä. Erityisen kiitoksen ansaitsee gaalaemäntänä toiminut Hannele Impola sekä häntä järjestelyissä auttanut Ruusa Aalto. Reijo Saarinen valittiin vuoden veteraaniksi. Reijo on menestynyt hyvin sekä kansainvälisissä että kansallisissa kilpailuissa. SAMI JÄRVILÄ Yrjö Sarahete, Jaana Puhakka ja Maire Rautakoski valittiin keväällä Suomen Keilailuliiton Hall of Fameen.


KEILAAJA | 2017 • No2
To see the actual publication please follow the link above