Pauliina Aalto kukisti vuoden 1993 EM-kilpailujen mastersfinaalissa konkari Åsa Larssonin, joka kaappasi mestarin syliinsä. Urheilijan polku Pauliina Aalto Urheilijanpolku-juttusarjaa jatkaa Pauliina Aalto, jonka keilaajan polku sai alkunsa Kalevi-isän jalanjäljissä. Pauliinan urheilijanpolku on tyypillinen ”lajikulttuuriin kasvaneen” urheilijan polku, jossa lapsi ja nuori sosiaalistuu varhain tiettyyn lajiin oman perheen kautta. TEKSTI:K JAANA PUHAKKA eilailu valikoitui Pauliina Aallon 16 | KEILAAJA harrastukseksi ja kilpaurheilulajiksi verenperintönä, kuten monille muillekin nuorille. Hän kasvoi lajikulttuuriin jo lapsena. Miten keilaajan polkusi alkoi? – Isäni aloitti keilailun, kun olin kaksivuotias, joten keilahalleissa kuljimme äidin kanssa isän mukana monta vuotta ennen kuin itse koskin palloon. Veljeni Tuomo keilasi myös aina junnumaajoukkueeseen asti. Ensimmäisen kerran keilasin itse vasta 11-vuotiaana vuonna 1979 tuttavaperheen poikien kevyillä palloilla, sillä hallipallot olivat ihan liian raskaita. Siis tunnet olevasi ehkä paremminkin lajiin kasvanut… Kiinnostiko keilailu sinua jo pienenä? Syttyikö kipinä heti ensimmäisestä kerrasta? – En muista, että olisin varsinaisesti halunnut radalle aiemmin. Kun tilaisuus annettiin (siis riittävän kevyt pallo), niin muistaakseni kyllä halusin heti kokeilla. Ensimmäisen kerran jälkeen isä kysyi, että haluaisinko ruveta keilaamaan ja vastattuani myöntävästi tilasi hän minulle kahdeksan paunan pallon. Siitä se sitten alkoi. Opastiko sinua joku? – Alussa veljeni ja seurakaverit Vauhti-Veikoissa olivat opastamassa lajin saloihin. Isäni ymmärsi onneksi alusta saakka pysyä enimmäkseen taka-alalla. Vauhti-Veikoissa oli siihen aikaan muutama muukin junnu, mutta minä olin seuran ensimmäinen naispuolinen jäsen. Olitko nuorena kiinnostunut muista urheilulajeista tai harrastitko jotain muuta lajia? – Ennen keilailun aloittamista en harrastanut mitään muuta lajia koulun liikuntatunteja ja pihaleikkejä lukuun ottamatta. En ollut koulussa missään lajissa hyvä, vaikkei liikunta sinällään minulle vastanmielistä ollut. Vasta muutaman vuoden keilattuani tajusin, että tässä lajissa voivat lahjattomatkin kovalla työllä pärjätä ja siksi päätin yrittää tosissani. Entä miten ympäristö ja ystäväpiirisi suhtautui lajivalintaasi? – En muista, että siinä vaiheessa koulussani olisi kukaan keilannut, koska asuimme Klaukkalassa. Sieltä piti käydä bussilla Helsingissä ja se oli lähes tunnin matka suuntaansa. Oliko polullasi joku henkilö, jolla oli merkittävä vaikutus urallasi? – Kari Nenonen valitsi minut jo aika alkuvaiheessa HBL:n junnuryhmään ja siitä varsinainen tavoitteellinen harjoittelu sitten alkoi. Kari sai minut ymmärtämään, että tätäkin lajia pitää oikeasti harjoitella, treenata lisäksi fysiikkaa ym. Kari jeesasi minua noina ensimmäisinä vuosina paljon ja valitsi minut
KEILAAJA | 2017 • No2
To see the actual publication please follow the link above