Page 36

Keilaaja | 1 • 2017

Junnu Tour Juho poikien sarjan voittoon Elicelle jo neljäs peräkkäin Elice Piksilä teki Junnu Tour-historiaa ottamalla Forssassa pelatussa DV8 -osakilpailussa jo neljännen voiton peräkkäin, mihin ei kukaan muu ole koskaan yltänyt. Poikien sarjan voittoa juhli Juho Havanko, jolle voitto oli uran toinen. TEKSTI JA KUVAT: OLLI PAKONEN Tyttöjen karsinnan vei nimiinsä Turun TPS:aa edustava Emmi- Noora Roos tuloksella 1291. Hänen perässään tulivat Tampereen 36 | KEILAAJA Cherryn Elli Koivisto, 1266, ja TPS:n Peppi Konsteri, 1254. Nämä kolme keilaajaa olivat ainoat parituloksen tyttöjen sarjan karsinnassa keilanneet. Loppukilpailuun selviytyivät myös kolme edellistä osakilpailua voittanut Helsingin GB:n Elice Piksilä ja Hämeenlinnan Juvel-Teamin Mila Nevalainen. Parhaalla viimeisellä sarjalla, 246, loppukilpailupaikan otti TPS:n Essi Pakarinen. Loppukilpailun ensimmäiset viisi sarjaa menivät Essin komennossa. Hän oli osion ainoa parivauhtiin yltänyt tyttö. Peppi Konsteri jäi seurakaveristaan 50 pistettä. Kaksi muuta pudotuspeleihin selviytynyttä keilaajaa olivat Mila ja Elice. Elicellä oli todella suuria vaikeuksia loppukilpailun alussa, mutta 416 pistettä kahteen viimeiseen sarjaan riitti pudotuspelipaikkaan 14 pisteen erolla karsinnan voittaneeseen Emmi-Nooraan. Välierässä voittoputkessa oleva Elice löysi jyvän keilaamiseensa ja löi Essin 224-170. Toisessa välierässä kamppailu Pepin ja Milan kesken oli tiukkaakin tiukempaa. Milalle olisi tie avautunut loppuotteluun tuplalla kymppiruutuun, mutta hän ei saanut kuin yhden kaadon. Peppi otti paikan loppuotteluun Elicen seuraksi luvuin 171-169. Loppuottelussa Elicen rutiini oli valttia. Peppi hermoili alkusarjasta tehden kaksi tyhjää. Elicen pelatessa nöyrää ehjää, oli hän koko sarjan muutaman kymmenen pisteen etumatkalla. Peppi ei sarjan loppupuolellakaan saanut kaatojonoja ja Elice pokkasi jo neljännen peräkkäisen osakilpailuvoiton sarjoin 195-178. Elice oli hieman hämillään voiton jälkeen, sillä päivä ei ollut hänelle helpoin mahdollinen. – Olen tietenkin hyvillä mielillä voitosta ja, että pystyin rutistamaan lopussa. Tekniikkamurheet olivat loppukilpailun kolme sarjaa todella isot ja sen takia tuli paljon tyhjiä ja näytti, että en pääse jatkoon, Elice tunnelmoi. Elice sai ongelmat korjattua maajoukkuevalmentaja Jarmo Ahokkaan avustuksella. – Hän sai Elicen rauhoittumaan ja uskomaan omaan juttuunsa, Elicen isä Jari näki. Junioreiden EM-joukkueeseen valittu Elice sai varmasti kokemusta vaikeasta viikonlopusta ja sävelet jatkoon ovat selvillä. – SM-liigaa, Junnu Toureja ja peruskisoja pelaan, mutta tärkeimpänä on saada tekniikka kuntoon ja kehittää sitä, että se on mahdollisimman hyvässä kunnossa EM-kisoissa, hän kertoi. Pojat pitivät kaatojuhlat Junioreiden EM-joukkueeseen niin ikään valittu Lahden Bayn Jesse Ahokas oli poikien karsinnan vahvin kovalla tuloksella 1446. Hänen kannoillaan tulivat Kokkolan GBK:n Kent Wargh, 1372, ja Äänekosken BC Rännäreiden Niko Aleksi Paananen, 1346. Loppukilpailurajaksi eli yhdeksänneksi tulokseksi muodostui Kouvolan AS:n Rami Mukkulan 1274. Turun TuWen Ville Grönroos keilasi viimeiseen sarjaan Juho ja Elice olivat vahvimmat Forssassa pelatussa Junnu Tourin DV8-osakilpailussa. 236 ja otti sillä loppukilpailupaikan. Karsinnassa nähtiin myös yksi 300-sarja, jonka Bayn Wiljami Hämäläinen heitti karsinnan viidenteen sarjaan. Wiljamin peli ei muuten kulkenut odotetulla tavalla ja hän jäi loppukilpailupaikasta miltei sata pistettä. Loppukilpailun ensimmäisessä osiossa Keravan Keran Juho Havanko oli ylivoimainen varsinkin kolme ensimmäistä sarjaa. Juho aloitti pelit sarjoin 248, 248 ja 258 ja muut olivat jääneet kauas taakse. Juho kokosi lopulta viiteen sarjaan 1179 pistettä. Seuraa hänelle pudotuspeleihin tekivät TPS:n Henry Laine, GB:n Pyry Puharinen ja karsinnan voittanut Jesse Ahokas. Juho ja Jesse tarjosivat tiukan välierän, joka ratkesi Jessen kymppiruutuun tekemään tyhjään. Juho meni loppuotteluun luvuin 234- 231. Henry ei antanut Pyrylle mahdollisuuksia toisessa välierässä, vaan otti luulot pois heti kättelyssä. Henryn voittolukemat olivat 249-207. Loppuottelu oli tasokas. Tasatahtia mentiin aivan loppusarjaan asti. Henry yritti paineis-


Keilaaja | 1 • 2017
To see the actual publication please follow the link above