Page 34

Keilaaja | 1 • 2017

Veteraanisarjoissa pelattu neljä kierrosta Veteraanien valtakunnansarjassa on nyt pelattu neljä kierrosta. Lehden edellisen ilmestymisen jälkeen on pelattu kaksi kierrosta. Mestaruussarjan 1. ja 3. lohkoissa kärkijoukkue on selvästi karkumatkalla ja jännitys kohdistuu siihen, mikä jäljellä olevista joukkueista on toinen finaalijoukkue. 2. lohkossa finaalipari näyttää varsin todennäköiseltä, mutta yllätyksiä voi aina tapahtua. Myös molemmissa alemmissa sarjoissa on selkeää kahtiajakoa, mutta suuressa osassa lohkoja joudutaan vielä jännittämään lopputulosta. Tammikuussa säilyi jännitys Mestaruussarjan 1. lohko pelasi sisäisen kierroksen Porissa. Tampereen GF jatkoi siellä aikaisempaan tapaansa ja vei kierroksen nimiinsä tosin vain pienellä marginaalilla, sillä seuraaviksi sijoittuneet Porin RC, Seinäjoen For Fun ja Tampereen Veijarit olivat siitä 74 pisteen sisällä. Kolmen kierroksen jälkeen GF:n ero kakkosena olevaan RC:n oli jo yli 500 pistettä. Veijarit ja Pietarsaaren Drott olivat putoajien paikoilla. Parasta henkilökohtaista peliä pelasi RC:n Pertti Mikola keskiarvolla 218,8. Viimeinen lohkojen välinen kierros pelattiin Lahdessa, siellä 2. ja 3. lohko ottivat toisistaan mittaa. 2. lohkon kierrosvoittaja oli Keravan Jackpot, joka voitti kaikki toisen lohkon vastustajansa ja kohensi näin tilannettaan sarjassa nousemalla putoajan paikalta neljänneksi. Kärjessä jatkoi edelleen Lohjan RäMe, mutta Turun Ratas oli siitä vain 99 pisteen päässä. Putoamassa olivat Riihimäen TaKu ja Forssan FBC. Jackpot:n Jussi Paasosen keskiarvo 237,5 riitti henkilökohtaisen tilaston kärkipaikkaan. 3. lohkossa Savonlinnan Purilaat säilytti kierrosvoitollaan lohkon kärkipaikan lisäten johtoansa kakkoseksi nousseeseen Kuopion Paikkoon. Keravan SeitenViis oli kolmas ja Kouvolan Nuppi neljäs. Eroksi kakkosen ja nelosen välillä jäi kuitenkin alle sata pistettä, joten jännitys loppupeleissä säilyi viimeisille kierroksille saakka. Putoamassa olivat Jyväskylän KIRI ja Lahden Bay, joista jälkimmäisen tilanne näytti todella tukalalta. Purilaiden Heikki Ruohoaho nousi henkilökohtaisen tuloslistan kärkeen keskiarvolla 217,7. Ykkössarjan kärkijoukkueista 1. lohkossa Oulun OPS ja 5. lohkossa Lahden Falcons olivat karanneet reilusti muilta. Muut kärkijoukkueet 34 | KEILAAJA olivat Euran GS, Kouvolan Misterit, Turun K-29 ja Loviisan KK-Team. Kärkijoukkueet jatkoivat karkumatkaansa Helmikuun alussa pelatulla neljännellä kierroksella mestaruussarjan kaikki lohkot pelasivat sisäisen kierroksen. 1. lohko pelasi Kurikassa. Tampereen GF ja kotihallissaan pelannut For Fun kävivät siellä tiukan kisan kierrosvoitosta, kisa päättyi GF:n niukkaan kymmenen pisteen voittoon siitä huolimatta, että For Fun voitti neljä peliään GF:n kolmea vastaan. GF ja For Fun muodostavat kärkikaksikon. GF:n taival mitalipeleihin näyttää varmalta, kun sillä on yli 600 pisteen kaula kakkoseen. Porin RC on kolmantena 80 pisteen päässä For Funista. Neljäntenä oleva Tampereen Veijarit on RC:n tiukassa tuntumassa ja viimeisellä kierroksella voidaan nähdä tiukka kisa toisesta finaalipaikasta. Putoamassa ovat Tampereen TKK, jolla on vielä hyvällä pelillä mahdollisuudet nousta putoamisviivan yläpuolelle ja jopa mitalipeleihin saakka sekä Pietarsaaren Drott. Tampereen Veijarien Harri Bagge pelasi parasta henkilökohtaista peliä keskiarvolla 216,8. 2. lohko pelasi Lohjalla. Turun Ratas oli siellä kierroksen ykkönen ennen kotihallissaan pelannutta RäMettä. Kierrosvoitto tiesi myös kärkipaikan vaihtumista, Ratas nousi lohkojohtoon 97 pisteen kaulalla RäMeen. Nämä kaksi näyttävät olevan tämän lohkon finaalijoukkueet, sillä kolmantena oleva Helsingin HVV on 210 pisteen päässä RäMestä ja neljäntenä oleva Keravan Jackpot 86 pisteen päässä helsinkiläisistä. Forssan FBC ja Riihimäen TaKu ovat jo melko varmoja putoajia. Rattaan Veijo Siltala näytti muille mallia pelaamalla keskiarvolla 238,8. 3. lohko pelasi Kuopiossa. Jyväskylän KIRI oli siellä kierroksen joukkue. Kierroksen kakkoseksi keilannut Savonlinnan Purilaat säilytti lohkon kärkipaikan, KIRI nousi toiseksi 673 pisteen päähän, Kouvolan Nuppi on kolmantena pisteen päässä KIRI:stä ja neljäntenä oleva Keravan SeitenViis on vain 98 pisteen päässä KIRI:stä. Putoamassa on Kuopion Paikko, jolla on kuitenkin vielä mahdollisuudet nousta jopa mitalipeleihin, sillä eroa lohkon kakkossijaan on tasan 200 pistettä. Lahden Bayn asema lohkon viimeisenä on toivoton, sillä se on jäänyt kuopiolaisistakin yli 400 pistettä. Purilaiden Kauko Seppänen taisi parhaiten Kuopion olosuhteet keilaten keskiarvolla 213,8. Alemmissa sarjoissa kahtiajakoa Ykkössarjan 1. lohkossa Oulun OPS jatkoi vahvaa peliään, kierroksen kakkossija takasi sille 380 pisteen edun ennen kakkoseksi noussutta kierrosvoittajaa Pietarsaaren FoBK:a. Putoamassa ovat Ylivieskan StarBo ja Vaasan Hellas. 2. lohkossa Euran GS otti toisen kierrosvoittonsa ja vahvisti johtoasemansa yli 500 pisteeseen ennen kakkoseksi noussutta Tampereen Nastaa. Putoamassa ovat Seinäjoen SePe ja Porin RC 2. 3. lohkossa Kouvolan Misterit jatkaa kärkijoukkueena kierrosvoittonsa myötä. Ero kakkossijansa säilyttäneeseen Kuopion Rojjaakseen venähti yli 200 pisteeseen. Lohkosta näyttävät putoavan Kuopion Tiimi ja Varkauden WBT. 4. lohkossa Turun K-29 ja Hangon Ha-Hy jatkavat kärkijoukkueina, mutta niiden välinen ero supistui 47 pisteeseen, näin lohkovoittaja ratkeaa vasta maaliskuun kierroksella. Putoajien paikoilla ovat Valkeakosken Walki Team ja Turun TR. 5. lohkossa Lahden Falcons otti kolmannen perättäisen kierrosvoittonsa. Sen myötä lohkovoitto on lähes varma, sillä kakkosena oleva Kotkan Provikka on 699 pisteen päässä. Lohkon putoamisviivalla on tiukkaa, sillä Hyvinkään UK88:n ja Helsingin JP:n ero on vain kolme pistettä. Lahden GK jatkanee matkaansa kakkossarjaan. 6. lohkossa kärkikolmikko Helsingin HIFK, Loviisan KK-Team ja Lahden KK on 84 pisteen sisällä, näin viimeisellä kierroksella nähdään jännittävä kisa lohkovoitosta. Putoamassa ovat Lahden Bay 2 ja Helsingin Tela. Kakkossarjassa tiukinta on lohkoissa 7, 13, 6 ja 20, joissa kärkijoukkueet Vaasan VPS, Turun ÅIFK, Seinäjoen For Fun ja Kotkan Ysi- Kymppi ovat alle 100 pistettä lohkokakkosen edellä. Vastaavasti lähes varman karsintapaikan ovat pelanneet 2. lohkossa Ylivieskan KalKe-90, 3. lohkossa Kokkolan GBK, 8. lohkossa Keurusselän Keurla, 16. ja 17. lohkoissa Hämeenlinnan KiKe ja Kiila, 18. lohkossa Lohjan RäMe 2, 22. lohkossa Helsingin Patteri, 24. lohkossa Helsingin Tornados ja 26. lohkossa Helsingin Jyrä, jotka ovet keilanneet yli 500 pisteen eron lohkojensa kakkosiin. Suurimman eron 1271 pistettä on pelannut Kiila, hyvänä kakkosena seuraa Tornados 1029 pisteellään. JAAKKO VIRKAJÄRVI


Keilaaja | 1 • 2017
To see the actual publication please follow the link above