Järvinen järkeilee KEILAAJA | 31 Urheilun raha puhuttaa Yhdeksän vuotta Suomen Keilailuliiton puheenjohtajana ja kaikkiaan yli neljäkymmentä vuotta erilaisia keilailuun liittyviä luottamustehtäviä on nyt takana. Sillä ja muulla elämän varrella kertyneellä kokemuksella aloitan tässä lehdessä nyt oman palstani. Ajatukseni on kirjoittaa hieman laajemmalla näkökulmalla liikunnasta ja urheilusta – omaa lajiamme unohtamatta. Ja toki aina vähän tilanteen ja tunnelman mukaan. Aloitan rahasta. Sehän on yleisesti kiinnostava aihe. Valtion urheilulle antamasta rahasta on viime vuosina puhuttu paljon. Yllätys ei liene, että yleinen näkemys on ollut, että rahaa on liian vähän tai ainakin sitä on jaettu väärin. Sellaistakin on väitetty, että annettua rahaa olisi käytetty väärin. Urheilun rahoituksen nousu keskustelun kohteeksi johtunee ensisijaisesti siitä, että pitkään jatkunut taloudellinen alakulo on kiristänyt rahahanoja niin yritysten kuin julkisen sektorin puolella. Yhteistyökumppaneiden saaminen yritysmaailmasta on käynyt koko ajan työläämmäksi. Valtiolta ja kunnilta tuleva raha ei ehkä kokonaissummana ole vähentynyt, mutta puhetta rahojen käytöstä ja rahoituksen jatkosta on riittänyt. Kun valtiontalouden on kerta toisensa jälkeen sanottu olevan tiukoilla, on oikeastaan pieni ihme, ettei lajiliitoille ja muille valtakunnallisille urheilujärjestöille jaettava avustussumma ole pienentynyt. Puhe urheilun rahoista ja nimenomaan valtion avustuksista sai uusia kierroksia, kun opetus- ja kulttuuriministeriö alkoi katsoa tarkemmin myöntämiensä rahojen perään. Ensimmäisenä tulilinjalle joutui Olympiakomitea, ja heti alkoi rytistä. Yksinkertaistettuna vääntöä käytiin siitä, saako Olympiakomitea käyttää rahojaan haluamallaan tavalla vai onko ministeriölläkin sanansa sanottavanaan. Tuntuu järkeen käyvältä, että ministeriöllä olisi sananvaltaa, sillä Olympiakomitean tuloista valtio maksaa yli 80 prosenttia. Esimerkiksi Suomen Keilailuliiton tuloista valtionosuus on vain noin 25 prosenttia. Itse uskon, ettei valtion jakama rahapotti urheilujärjestöille tule lähivuosina juurikaan kasvamaan, mutta ei pienenemäänkään. Sen sijaan pidän todennäköisenä, että järjestöjen väliset rahoitussuhteet voivat muuttua isostikin. On mielenkiintoista nähdä, mitä Harry Harkimon johtama työryhmä tulee esittämään, kun toimeksiantona on valtion liikuntamäärärahojen jaon uudistaminen. Opetus ja kulttuuriministeriön pontimena työlle ovat olleet väestön liian vähäinen liikkuminen sekä huippu-urheilumenestyksen heikkeneminen. Työn pitäisi valmistua toukokuun loppuun mennessä. Keilailun näkökulmasta mielenkiintoa ryhmän työtä kohtaan lisää se, että mukana on ainakin jollain tavalla keilailua tunteva Kuortaneen urheiluopiston rehtori Tapio Korjus. Lobbauksen paikka siis… Harkimo itse on puhunut julkisuudessa huippu-urheilijoiden köyhyydestä. Samasta ongelmasta puhui urheiluministeri Sanni Grahn-Laasonen kommentoidessaan Yleisradion tekemää selvitystä. Sen mukaan yli puolet olympiaurheilijoista ja arvokisakävijöistä joutuu elämään alle 1 200 bruttotuloilla kuukaudessa. On kuitenkin hyvä huomata, että valtion vuosittain jakama summa valtakunnallisille urheilujärjestöille on suhteellisen pieni siihen verrattuna, kuinka paljon suomalaisessa urheilussa kaikkiaan pyörii rahaa. Valtio jakaa vuosittain noin 40 miljoonaa euroa, mutta muutama vuosi sitten tehdyn arvion mukaan urheiluseurojen yhteenlaskettu liikevaihto on noin puoli miljardia euroa. Lisäksi kotitaloudet käyttävät urheiluun saman verran eli 500 miljoonaa euroa. Niin tässä kuin monessa muussakin asiassa kyse on vaikuttavuudesta. Miten olemassa olevalla rahalla saadaan parhaat tulokset aikaan. Täysin ongelmatonta ei tuonkaan tavoitteen määrittely taida olla. Harri Järvinen Uskon, ettei valtion jakama rahapotti urheilujärjestöille tule lähivuosina kasvamaan, mutta ei pienenemäänkään.
Keilaaja | 1 • 2017
To see the actual publication please follow the link above