Ohiheittoja ja sivuosumia KEILAAJA | 37 Palkinto vai ei? Raimo Palokoski Uusien toimintasääntöjen mukaisesti valiokuntien puheenjohtajat saivat kutsun liittovaltuuston kokoukseen, joten minullakin oli ensimmäistä kertaa mahdollisuus olla paikalla. Olin ällistynyt, miten yksimielisesti ja hyväntuulisesti kokous sujui. Voimmekin mielestäni hyvällä mielellä odottaa uudelta hallitukselta intoa ja yksituumaisuutta asioiden käsittelyyn. Tällaisen valtakunnallisen liiton hallituksessa työskenteleminen vaati laaja-alaista katsantokantaa ja henkistä kanttia ymmärtää mm. sitä, että kaikkien mieliksi ei voi olla, eikä saada kaikkia haluamiaan esityksiä hyväksytyksi. Henkinen kantti on muuten se, joka on mielestäni yksi tärkeimpiä, ellei tärkein tekijä kilpakeilaajan valmennuksessa ja suorituksessa. Monen monta kertaa on sattunut, niin itselleni kuin muillekin, että harjoitusheitoilla tulee pelkkiä kaatoja ja ensimmäiseen sarjaan ei meinaa saada kaatoja ollenkaan. Toisena havaintona voisi huomioida kymppiruudun ensimmäisen heiton, jolla on pilattu ja pilataan monta hyvää sarjaa. Myös viimeisessä sarjassa usein käsi tai pää menee kipsiin ja hyvässä mallissa ollut peli on pilalla. Kaikille näille tapauksille on yhteistä se, että kantti pettää. Usein tämä johtaa kiukutteluun ja potkimiseen sekä kiroiluun eli siihen, että pelaaja tekee itsestään pellen, jota kaikki läsnä olevat jollakin tavalla säälivät. Siis säälivät, eivät kunnioita. Lievempänä ilmiönä alkaa turha selittely ja syyn etsintä milloin mistäkin toisarvoisesta asiasta. Milloin joutuu pelaamaan liian alhaalta pelaavan tuupparin perässä tai ”mutka manut” ovat taas aloittaneet liian ylhäältä. Todellisuudessa sellainen pelaaja, jolla on pääkoppa vireessä ei edes huomaa tällaisia asioita, vaan siirtyy pari-kolme rimaa ja pistää kotelon laulamaan. Edellä mainittuihin itsetunto-ongelmiin auttaa henkinen valmennus. Tämä on sektori, joka yleensä puuttuu valmentautumisesta. Ajoitukset, heilurit ja kävelyt tulevat kyllä tutuksi, mutta pään laittaminen siihen kuntoon, että osataan ajatella oikeita asioita, oikeaan aikaan, yleensä unohtuu. Keskittyminen suoritukseen ja jännityksen poistamiseen ovat asioita, jotka parantavat ja helpottavat kenen tahansa kilpailusuoritusta. Maajoukkuetoiminnassa on jo henkinen valmennus yhtenä osana, mutta meidän tavallisten rivikeilaajien on oltava itse aktiivisia ja haettava ammattilaisten apua, jota kyllä nykyään on saatavissa. Kilpailuvaliokuntaan tuli esitys, jossa erikoiskilpailun kaikkia finaaliin pääsijöitä ei tarvitsisi palkita. Perusteluna oli muun muassa se, että kilpailusuoritusten koko ajan laskiessa, finaaliin voisi ottaa enemmän kilpailijoita ja suoritusmäärät nousisivat, jolloin kilpailu tuottaisi nettoa enemmän. Esitystä ei hyväksytty. Itse olen sitä mieltä, että kun alempiluokkalainen pari kertaa kaudessa saavuttaa finaalipaikan, on hän kyllä palkintonsa ansainnut. Vaikka finaalipaikka tuleekin tasoitusten auttamana. BCD luokkalaiset todellisuudessa suurimpana ryhmänä jo muutenkin rahoittavat kilpailuja ns. huippuja enemmän, onhan heitä määrällisestikin enemmän. Olen kysellyt usealta kilpailun järjestäjältä mielipidettä ja lähes poikkeuksetta on vastattu, että nykyinen sääntö kaikkien finalistien palkitsemisesta on hyvä. Mielestäni kilpailijoita ei kannata kosiskella liian pienillä kilpailumaksuilla, vaan pikemminkin hyvällä, siis loivalla, palkintojakaumalla. Eriasia on, jos halutaan järjestää kisoja, joissa ykköspalkinto on tuhansia euroja, jonka aina joku maajoukkuetason pelaaja oikeutetusti vie. Silloin rahaa pitää kerätä mainoksilla tai suoritusmäärillä, eikä sillä, että jätetään alempiluokkalaiset maksumiehiksi ja finaalissa nuolemaan näppejään. Jotain ärsyttää se, että finaaleissa on huomattavan paljon alempiluokkalaisia. Silloin lähes aina on syy järjestäjissä, jotka käyttävät liian suuria tasoituksia. Kilpailut kyllä kannattavat, kunhan luodaan hyvä yhteishenki, jossa jokainen vuorollaan osallistuu edes kerran järjestettävään kilpailuun. Meitä on niin pieni porukka, ettei keilaajien kannata ryhtyä minkäänlaisiin boikotteihin, tässä muutenkin toinen toisilleen kateellisten kuppikuntien luvatussa maassa. Lopuksi Hyvää Uutta vuotta kaikille keilailun parissa oleville. Erikseen haluan kiittää kaikkia, jotka puuhaavat nuorten ja junioreiden valmentamisen parissa. Vapaaehtoiset toimijat sekä mm. valmennustalli 5 Steps tekevät korvaamatonta työtä sen eteen, että Suomi pysyy jatkossakin keilailun huippumaana.
Keilaaja | 6 • 2016
To see the actual publication please follow the link above