Page 34

Keilaaja | 6 • 2016

Euroopan kiertue kutistuu entisestään Sekä Euroopan että maailman keilailukiertueet, EBT ja WBT, päättyivät joulun alla Qatar Openiin. Kiertuefinalistit saatiin, mutta miltä näyttää tulevaisuus? HTEKSTI: PEKKA KORPI eti Qatar Openin jälkeen Euroopan 34 | KEILAAJA Keilailuliitto tiedotti, että Dohassa ei keilata EBTosakilpailua ensi vuonna. Kun tämä lisätään aiemmin ilmoitettuihin peruutuksiin, ensi vuoden kalenterissa on jäljellä enää 12 osakilpailua. Päättyneellä kaudella kilpailuja oli 16. Ja tuossa ensi vuoden kalenterissa on vielä mukana Vienna Open, jonka jatkumista epäröitiin tämänvuotisen kilpailun jälkeen. Pois ovat jääneet niin Chandra Open, kuin myös Emax Open. Osanottajiahan tuo Saksassa keilattu kilpailu veti vain 77. ETBF julkaisi heti perään toisen tiedotteen, jossa painotettiin EBT-kiertueen jatkuvan myös ensi vuonna ja seuraavana, vaikka joku nyt kalenterissa oleva kilpailu vielä peruutettaisiinkin. Ennakoidaankohan tuolla sanamuodolla Vienna Openin loppua? Jotain muutoksia kuitenkin tulee, sillä vuoden 2017 tourin finaali, EBT Masters 2018, keilataan vain kahdeksalla pelaajalla. Tämän vuoden kiertueelta loppukahinaan pääsee 12 naista ja miestä. Kahdestatoista ensi kauden kilpailusta enää kaksi kuuluu korkeimpaan Platinum-kategoriaan. Nämä ovat Helsingin ikoni Brunswick Ballmaster Open ja maaliskuussa Münchenissä keilattava Brunswick Euro Challenge. Lieneekö yhteisellä sponsorilla tekemistä asian kanssa? Kultatason kilpailuja on kolme, Storm San Marino Open, Track Dream-Bowl Palace Open sekä Columbia Vienna Open. Loput kilpailut ovat Pronssi- tai Satelliittikilpailuja, joiden palkintotaso ei juuri jaksa houkutella pitkämatkalaisia. Osanottajamäärät ratkaisevat järjestetäänkö kilpailuja vai ei. Ja ne osanottajamäärät, ja myös suoritusmäärät, ovat laskeneet pikkuhiljaa viime vuosina. Toki on otettava huomioon, että aiemmin turnauksia on ollut enemmän, parhaana aikana vuonna 2011 niitä oli 20 ja sen jälkeen kolmena vuonna 19. Jotain suuntaa antaa se, että kun vuonna 2009 kilpailuja oli 15, oli osanottajamäärä suunnilleen sama ja suorituksia oli yli kolmesataa enemmän, 8.155 ja 7.792. Kun lasketaan keskimääräinen suoritusmäärä per kilpailu, on viime vuosina kuitenkin jopa näkynyt pienoista kasvua vuonna 2014 tapahtuneen selvän laskun jälkeen. Keskimäärin vuonna 2016 EBT-kisassa pelattiin 487 suoritusta. Ballmaster Openin 949 näyttää komealta tuossa listassa. Kymmenen vuotta sitten tapahtui osakilpailujen määrässä vastaavanlainen notkahdus, kun vuonna 2006 kisoja oli 20, tultiin siitä kolmessa vuodessa määrään 15. Siitä sitten jälleen noustiin 20:een, kun Euroopan talous alkoi korjautua vuoden 2008 notkahduksesta. Nyt tilanne on suunnilleen sama, mutta riittääkö talouden hidas nousu nostamaan European Bowling Tourin jälleen jaloilleen? Toivottavasti. Beuthner ja Wegner sekä Teece ja Svensson kaksinkamppailut Naisten kiertuevoitosta taisteli koko kauden vain kaksi nuorta naista, Saksan Laura Beuthner ja Ruotsin Jenny Wegner, kaksi henkilökohtaista suosikkiani. Beuthner oli paras nainen Ballmaster Openissa ja Wegner toinen. Alkukaudesta Laura kasvatti eroa, mutta loppukesästä Jenny teki kunnon hyökkäyksen ja nousi johtoon. Loppusyksystä kahdessa Saksassa pelatussa turnauksessa Beuthner otti jälleen johdon ja kasvatti sen niin suureksi, että Wegnerin hieman parempi menestys viimeisessä osakilpailussa ei enää riittänyt. Toinen nuori ruotsalainen, Ida Andersson, otti kolmannen sijan niukasti ennen Singaporen Sin Li Janea. Suomalaisia ei kiertueen pistetilastossa juuri näe. Ballmaster Openissa tuli pisteitä, mutta sen jälkeen suomalaisnaiset eivät ulkomailla EBT:llä ole käyneet. Sanna Pasanen oli listan sijalla 32 niillä 150 pisteellä, jotka hän sai BBO:n neljännestä sijastaan. Miesten puolella englantilainen Richard Teece otti vastustajistaan työvoiton. Hän haki pisteitä 13:sta kaikkiaan 16 osakilpailusta. Voitto hänelle tuli vain kahdesta kilpailusta, Polish Openista ja Emax Openista, joissa kummassakaan ei juuri osanottajatungosta näkynyt. Muuten hän keräsi jonkin verran pisteitä sieltä täältä. Tällä kertaa määrä voitti laadun, sillä kakkoseksi jäänyt Ruotsin Jesper Svensson voitti kolme kisaa, jopa yhden Platinum-kisan Münchenissä, mutta kun osallistumisia ja siten pisteitä oli harvemmassa, voiton vei Teece. Ratkaisu tuli vasta Qatar Openissa, jonne lähdettäessä kaverukset olivat kolmen pisteen sisällä. Doha ei juuri suosinut vasureita ja silloin Svensson on lirissä. Hän on erityisen keliherkkä ja Qatarissa hän sai aikaiseksi vain 1277, jolla niissä ilotulituksissa tuli 88 sija, eikä pisteitä. Teece sai 65 pistettä ja otti siten kiertuevoiton. Myös ahkerasti kisoja kiertävä Osku Palermaa jäi tällä kaudella vaille turnausvoittoa EBT:lla, mutta pisteitä ropisi sen verran taajaan, että kolmossija heltisi muutaman pisteen Jeppe Svenssonin perässä. Muista suomalaisista Kimmo Lehtonen oli sijalla 20. Suomalaiskeilaajat ovat suhteellisen harvinainen näky EBT-turnauksissa Osku Palermaata lukuun ottamatta. Mielihyvällä totesin, kun muutamia nuoremman polven kisaajia lähti hakemaan kokemusta, ja miksei menestystäkin kesällä Puolasta ja Madridista. Onhan se niin, että kansainvälisiä kilpailuja oppii keilaamaan vain keilaamalla kansainvälisiä kilpailuja. Kotimaan radoilla ei auta edes se, että kaveri puhuu vierasta kieltä. Oppiminen erilaisiin halleihin, erilaisiin ratoihin, asuminen hotelleissa ja vieraaseen kulttuuriin tutustuminen vasta opettavat menestystä isommissakin kisoissa. Katsokaa Osku Palermaata ja Mika Koivuniemeä. He vain lähtivät ja päättivät menestyä, tulokset ovat nähtävissä. Tämä ei tarkoita, että kaikki lähtijät pärjäävät, mutta jos et lähde, et pärjää vieraissa kisoissa. Erityisen tärkeää tämä on naiskeilaajille. Ilman ulkomaan reissaamista ollaan nykyisessä tilanteessa, ei tule menestystä maailmalla, eikä viime vuosina enää Euroopassakaan. Rahaahan se vaatii, sillä harva siellä pääsee tienesteille, tai edes omilleen, mutta minkä tahansa urheilulajin menestyksen eteen on tehtävä uhrauksia. Mahdollinen menestys ja maallinen hyvä tulevat myöhemmin, jos tulevat. Qatar Open, Doha Öljyrikkaassa Qatarissa, jos missä, luulisi huippuluokan kilpailulle löytyvän sponsorirahaa. Mutta öljyntuottajien vaikeudet heijastuvat


Keilaaja | 6 • 2016
To see the actual publication please follow the link above