Ohiheittoja ja sivuosumia KEILAAJA | 25 Muutoksen vaikeus Raimo Palokoski Keilailuheitto on niin konstikas ja keskittymistä vaativa suoritus, että välillä vähän kaikenlaiset selittäjät ja säheltäjät häiritsevät. Jollain on piintynyt tapa selostaa jokaista heittoaan, milloin on vajaa, milloin taas paksu tms. Tällainen persoona ei huomaa sitä, että kaikki eivät voi olla kiinnostuneita juuri hänen heitoistaan, kun oman suorituksen tekemisessäkin riittää päänvaivaa ihan kylliksi. Huvittavaa, ei niinkään häiritsevää, on seurata muiden ja välillä omiakin kommentteja epäonnistuneista suorituksista. Kun kaveri tekee tyhjän, silloin heitetään ohi. Jos sattuu omalle kohdalle, siihen on joku muu syy. Pallo putosi, tarttui peukaloon, askeleet lähtivät väärään suuntaan, pallo lähti uimaan tai tuli lähdettyä liikkeelle väärästä merkistä. Yhteistä kuitenkin on se, että vika on aina jossain muussa kuin itsessämme. Ehkäpä eniten harmitusta aiheuttaa niin keilailumaailmassa, kuin muussakin elämässä, henkilöt, jotka omasta mielestään tietävät kaikki asiat. Jos sanot melkein mitä tahansa, vastataan: ”Kyllä minä sen tiedän tai, ei se niin ole”. Tällainen käytös on ärsyttävää, ymmärtäähän jokainen, ettei kukaan voi tietää kaikkea. Tällainen kaikkitietävyys on omiaan tappamaan keskustelun ja latistamaan tunnelman. Keilailukilpailussakin joskus huvittaa, jos sanon jollekin ystävällisesti, että mielestäni pelaat vääränlaisella palloa ja saan vastauksen: ”Kyllä minä sen tiedän, haluan vaan huvikseni kokeilla muutaman heiton”. Kallista kokeilua jossakin rankingin tasoisessa kilpailussa, vaikka minun puolestani kyllä jokainen saa pelata millä pallolla haluaa. Ihmisen ei mielestäni tarvitse olla kaikkitietävä. Luin jostain tarinan luotsista, jolta kysyttiin: ”Miten sinä voit muistaa ja tietää kaikki kivet ja karikot”. Hän vastasi, etten muista, enkä tiedä kaikkia karikoita, enkä matalikoita, eikä minun tarvitsekaan. Minun tarvitsee vain tietää reitti, jota pitkin ohjaan laivan turvallisesti satamaan. Näinhän se on. Itse ainakin aion yrittää muuttaa käyttäytymistäni, vaikka se onkin vaikeaa, niin, etten olisi kaikkitietävä, aina äänessä oleva häirikkö, vaan yritän huomioida muutkin kanssaeläjät. Elämän tapojen, ruokavalion, mielipiteen tai minkä muun asian muuttaminen on ihmisille yllättävän vaikeaa. On vaikea poistua omasta kuplastaan, jossa on tottunut elämään. Jos vaikka aion matkustaa johonkin ja hotelli, missä olen yleensä asunut, sattuu olemaan täynnä, tulee ensimmäiseksi mieleen, että en lähde ollenkaan, vaikka maailmassa on muita hotelleja yllin kyllin. Muutoksen vaikeus on varmaan mm. siinä, että ensiksi pitää oppia pois vanhasta tavasta ja sitten vielä opetella ja tottua uuteen tapaan. Järjestötyössä oleminenkin on periaatteessa lähes koko ajan asioiden muuttamista. Kilpailuvaliokunnassa luodaan uusia sääntö- ja toimintatapaesityksiä. Kuitenkin valtaosaltaan koitetaan muuttaa vanhoja sääntöjä uuteen, nykyaikaan paremmin sopivaan muotoon. Meiltä vaaditaan kanttia ja rohkeutta muuttaa mielipidettämme ja käsitystämme radikaalisti, totutuista kuvoista. Työn alla on muhimassa tasoitusjärjestelmän palauttaminen mahdollisesti luokkatasoituksiin ja kilpailujen jakaminen eri tasoisiin kategorioihin, joissa kaikissa olisi eri palkinto- ja tasoitussysteemit. Ajatuksena on, että jokaiselle löytyisi oman tasoinen ja hintainen kilpailu. Onhan selvää, että aloittelijoilla olisi omat halvemmat kilpailut pienemmillä palkinnoilla ja kehittyneemmät pelaisivat isommilla panoksilla ja pienemmillä tasoituksilla suuremmista palkinnoista. Kun kilpailuerät kestävät yhä kauemmin, on tullut esille pitääkö aina pelata totutut kuusi sarjaa, miksei viisi tai neljä. Hyvinkäällä on menossa kokeilu neljän sarjan kilpailuista, joista saatavien kokemusten perusteella jatketaan eteenpäin. Näitä ja muita asioita käsitellessä pitää olla nöyrä, jotta pystyy tarvittaessa muuttamaan mielipidettä asioiden niin vaatiessa. Tietysti on sellaisiakin asioita, joita ei voi muuttaa. Pysähtyessäni kerran Raision keilahallin pihalle, viereen kurvasi ystäväni Urpo Uudestakaupungista, komealla pirssillään. Sanoin hänelle, että sinä se siinä sitten pösöllä ajelet. Siihen Urpo vastasi jotenkin näin: ”Sellainen mies, joka on ajanut pösöllä kuusikymmentä vuotta, ei voi muuttaa merkkiä”. Ei minunkaan mielestä, jossain sen muuttamisen rajankin pitää olla.
Keilaaja 5 | 2016
To see the actual publication please follow the link above