Page 20

Keilaaja 5 | 2016

Pasi Uotila on Rankingin valtias Syksyinen rankingpäivä Talissa oli Pitkällä urallaan lukemattoman määrän erilaisia turnausvoittoja napsinut Pasi Uotila otti lokakuun kahdeksas päivä jo 11. tittelinsä kotimaan Rankingkiertueelta. Voitoista yhdeksän on tullut osakilpailuista, kaksi kiertuefinaaleista. pitkä ja raskas, alusta loppuun saakka mukana olleet kahdeksan parasta keilaajaa urakoivat aamun puolikymmenestä ilta yhdeksään, kahdella tauolla. Sarjoja oli taottavana 21 ja vastustajia alun perin 107. Pasi Uotila selvitti rupeaman keskiarvolla 225,7, kokemus, rutiini, kyky sopeutua olosuhteisiin ja reagoida muutoksiin sekä periksi antamattomuus olivat jälleen kerran Pasin valtit. Kun Joonas Jähi oli loukannut polvensa juuri ennen Rankinglauantaita, peliin starttasi 107 keilaajaa. Mukana oli sopivasti EMnäyttöjään antavia junioreita, MM-karsintoja pelaavia senioreita, naisia ja miehiä. Hieno kattaus maamme parhaimmistoa. Ensimmäinen kahdeksan sarjan osio oli haastava, sillä ratapareilla oli kuusi keilaajaa. Pelirytmi pysyi erinomaisena ja usein lajiamme vaivaava hidas keilailu loisti poissaolollaan. Aikataulussa pysyttiin hyvin ja päivä päättyikin tuntia aiemmin kuin oli ennakoitu. Ensimmäisen osion tehokkain oli Riihimäen Sinisten Samuli Tiainen tuloksella 1952 (244,0). Pikkuhiljaa Samuli sitten hiipui kärkipaikalta alaspäin ja oli lopputuloksissa viides. Kuuden sarjan jatkopelissä kärkipaikan valtasi käsi- ja selkävammoista kärsinyt Jari Ratia, Lahden Bay. Hän pudotti 1821 tuloksen jatkoksi komeasti 1467 (244,5). Loppuun asti ei Ratiankaan veto riittänyt. Round robin vaiheessa hän joutui taipumaan sekä Helsingin Ailecia edustavalle Pasi Uotilalle että Tampereen TKK:n Perttu Jussilalle. Pasi lähti round robiniin kolmantena, edellään Ratia ja Kemin VeiKein Juha Ollonqvist. Eroa Ratiaan oli 101 pistettä. Pasi piipahti matsien aikana pari kertaa Jasun edellä ja naulasi sitten itsensä lopullisesti ykköseksi kuudennen matsin 234-160 voitolla Ollonqvistista ja päätöspelin 236-200 voitolla Kouvolan All Starsin Niko Oksasesta. Jari Ratialle round robin vaihe oli vaikea. Neljännen matsin voitto Oksasesta pistein 234- 141 piti hänet vielä voittotaistelussa mukana, mutta kolmessa viimeisessä sarjassa tulokset 20 | KEILAAJA jäivät 180:aan, eikä voittoja tullut enää kuin yksi. Päätöspelin 180-224 tappio Perttu Jussilalle pudotti Jasun kolmanneksi, kun 62 pisteen päässä ollut Perttu kuittasi itsensä toiseksi. Uotilan ja Jussilan välinen ero oli lopulta 120 pistettä eli varsin selvän voiton Uotila päivän työllään itselleen sinetöi. Pasin blokkitulokset olivat kahdeksaan sarjaan 1834, kuuteen 1303 ja seitsemään viimeiseen sarjaan 1553. Voittaminen on nastaa Pasi Uotilan kaltaiset voittajat joutuvat usein vastaamaan kysymykseen, eikö voittamiseen kyllästy koskaan. Ja vastaus on varmaankin aina sama - ei. Koska, se toinen vaihtoehtohan on häviäminen eli ainakin toiseksi tai vieläkin alemmas jääminen. Nyt saavutettu voitto oli muutamalla tavalla erikoinen. Se oli Pasin 11. rankingkisoissa ja myös kolmas peräkkäinen. Hän voitti viime kauden viimeisen osakilpailun sekä finaalin. Se on speciaalia. – Onhan se nastaa aina kaiken näköisiä juttuja saavuttaa. Niin kuin nyt kolmas voitto rankingissa peräkkäin, Pasi tuumasi. – Ja esimerkiksi se 300-tilasto, missä minulla on nyt 99, niin kyllähän sen sadannen saavuttaminen sitten mukavaa on. Yksittäisellä 300-sarjalla ei tietenkään ole enää nykyään merkitystä, mutta sillä sadannella on. Uskoisin, että se joskus tulee, Pasi naurahti. Yksi Pasin valteista tänä päivänä on hänen mittava kokemuksensa. Uralle mahtuu lukematon määrä eri kokoisten turnausten voittoja, arvokisamitaleja aina MM-joukkuekultaa myöten sekä luonnollisesti myös tappioita ja pettymyksiä. Kaikki ne ovat kasvattaneet ja hioneet Pasista keilaajan, jota ei koskaan voi jättää pois ennakkosuosikkien listalta. Pelataan sitten vaikka Ballmaster Openia tai Lätsän Lautasta. – Minun etuni on tietenkin kokemus ja se, etten tiukassa paikassa jännitä. Jo monta vuotta on ollut niin, että tiukoissa paikoissa aina keskittyminen on parempaa ja usein pystyn suorittamaan hyvin. Näissä rankingeissa olen monta kertaa noussut juuri round robinissa. En muista olenko koskaan johtanut sitä ennen. Tässäkin sain käännettyä tiukkoja pelejä alussa ja taisin TEKSTI JA KUVAT: SEIJA LANKINEN Pasi Uotila keilasi uransa yhdenteentoista Rankingvoittoon tyynen rauhallisesti.


Keilaaja 5 | 2016
To see the actual publication please follow the link above