Page 12

Keilaaja 5 | 2016

voittoon ja pokkasivat kierroksen joukkueen tittelin 381 pisteen erolla pahimpaan kilpailijaan Bayhin. Porilaiset pitivät palaveria lauantai-iltana ja se tuotti sunnuntaina tulosta. – Juteltiin, että miten voitaisiin olla vielä parempia, eikä lauantain tapaista väsähtämistä tapahtuisi, Sanna taustotti. Joukkueen henki oli neljännellä kierroksella parempi, minkä aisti katsomoon saakka. – Juteltiin tänään enemmän pelillisistä asioista ja pidettiin yhdessä kivaa, Pasanen totesi. Giantsin pelaajat pelasivat kaikki samanlaisella peli-idealla. – Tehtiin yhteisiä pelilinjojen siirtoja ja, kun katsoo henkilökohtaisia tuloksia, niin kaikki pystyivät sitä hyvin toteuttamaan, Sanna hymyili. Vaikka porilaiset vankistivat sarjajohtoaan odottelevat he Ida Anderssonia kevään kierroksille. – Koetetaan saada hänet pelaamaan ja hän tulee, jos Ruotsissa ei ole mitään päällekkäin, Pasanen sanoi. Bay keilasi hyvin lauantain tapaan, ainoa tappio Giantsille. Joukkuekeskiarvo oli kuitenkin 37 pistettä huonompi kuin porilaisten, mikä selittää selvähköä piste-eroa kierroksella. Seuraavina tulivat runkosarjan tavoin GB ja R-ABC. GB otti neljä ja Rabbe kolme voittoa. Helsinkiläiset jäivät kärjestä 759 pistettä ja lappeenrantalaiset 930 pistettä. TPS petrasi lauantaina ja keräsi jopa neljä voittoa. Joukkueen keski-ikä on reilu 15 vuotta, joten se antaa uskoa turkulaisille. Nasevat ja TuUL toimivat myös sunnuntaina heittopusseina. Nasevat voitti keskinäisen ottelun ja se oli heidän ainoa voitto. TuUL hävisi myös sunnuntaina kaikki ottelunsa. Sunnuntaina paras pelaaja oli Pasanen. Hän keilasi seitsemään peliin 1543 (220,4). Hänen jälkeen tuli Reija Lundén 1511 (215,8) ja Bayn avaaja Hannele Impola 1473 (210,4). Parirajan puhkaisi neljännellä kierroksella lauantain tavoin kahdeksan keilaajatarta. 12 | KEILAAJA Giants vahvin myös liiga-avauksessa Porin Giants oli ylivoimainen naisten SM-liigan kahdella ensimmäisellä kierroksella Lappeenrannassa. Kakkospaikan otti Lahden Bay ja kolmas oli Helsingin GB. GIANTS VOITTI LAUANTAIN ENSIMMÄISELLÄ kierroksella kaikki ottelut ja sunnuntaina kaikki muut paitsi viimeisen ottelun GB:a vastaan, jossa GB yltyi huippusuoritukseen keilaten neljään naiseen 945 pistettä. 13 voittoa viikonlopun aikana oli muille joukkueille myrskyvaroitus ja, kun olosuhde oli normaalia aavistuksen vaativampi, näkyivät tasoerot selvästi. Giantsilla oli joukkueessa vahvistuksena Ruotsin maajoukkuekeilaaja Ida Andersson, joka pelasi ihan hyvän viikonlopun. Bay pelasi ajoittain ailahtelevasti, mutta pelinjohtajaksi tullut Jaana Puhakka sai ryhmänsä kartalle vaikeiden hetkien jälkeen. Lahtelaisten yhdeksän voittoa oli aika normaali suoritus heidän materiaaliinsa verraten. Giantsin ja Bayn jälkeen muiden joukkueiden peli oli välillä enemmän ja välillä vähemmän hukassa. GB pelasti viikonloppuaan paljon haamusarjallaan Giantsia vastaan. Heidi Manninen oli varsinkin lauantaina kaukana omasta tasostaan ja Reija Lundén poti käsivammaa, eikä pystynyt keilaamaan, joten GB:ltä on odotettavissa jatkossa enemmän. GB:n takana olivat Tampereen Cherry ja kotikierroksella reilusti alisuorittanut kotijoukkue Lappeenrannan R-ABC. Cherry käänsi ankkuri Jonna Jokisen johdolla pari otteluaan itselleen, mutta muuten heidän peliään heijasti ailahtelevaisuus. Kokonaisuudessaan tamperelaisten peli oli kuitenkin sitä, mitä saattoi odottaa. R-ABC:n pelissä näkyi luottoankkuri Marjo Hirvosen poissaolo karulla tavalla. Sen lisäksi, että Marjo antaa oman keilailullisen panoksensa, hän myös pystyy auttamaan radanluvussa ja pallovalinnoissa pelikavereitaan. Nousijajoukkueet Turun TPS, Raision Nasevat ja Turun Urheiluliitto pitivät liigassa perää Lappeenrannan jälkeen. TPS aloitti ensimmäisen päivän miltei hurmiossa voittaen kolme ensimmäistä ottelua, mutta sitten alkoi tulla lunta tupaan, sillä 11 seuraavasta ottelusta voittoja tuli vain kolme. TPS:llä on nuori joukkue ja ailahtelu on aivan ymmärrettävää. Joukkueen konkari Leena Tammisto loukkasi kätensä lauantain pelissä, eikä voinut keilata sunnuntaina. Turkulaisten keski-ikä sunnuntaina oli 16,2 vuotta, joka on hyvä asia TPS:n tulevaisuuden kannalta. Raision Nasevien viikonloppu oli niin ikään vaikea, eikä maajoukkuepeluri Petra Eriksson- Sola pystynyt kannattelemaan joukkuetta. Turun Urheiluliiton viikonloppu oli sysimusta. Yksi voitettu ottelu 14:sta, eikä kukaan pelaajista päässyt henkilökohtaisissa keskiarvoissa yli 180. Runkosarjan tilanne 4. kierroksen jälkeen yht. O V T H ka. paras ero 1 Giants Pori 25869 28 25 0 3 816,8 929 2 Bay Lahti 24758 28 20 0 8 798,5 950 -1111 3 GB Helsinki 23842 28 18 0 10 774,4 945 -2027 4 R-ABC Lappeenranta 23056 28 16 0 12 754,9 892 -2813 5 Cherry Tampere 22274 28 14 0 14 735,5 839 -3595 6 TPS Turku 21204 28 11 0 17 710,1 823 -4665 7 Nasevat Raisio 20597 28 7 0 21 705,6 785 -5272 8 TuUL Turku 18996 28 1 0 27 674,1 775 -6873 TOP 10, vähintään 21/28 sarjaa yht. s. ka. paras 1 Sanna Pasanen Giants 6046 28 215,9 267 2 Piritta Maja Giants 5906 28 210,9 256 3 Eliisa Hiltunen Bay 5792 28 206,9 258 4 Hannele Impola Bay 5481 27 203,0 278 5 Sanna Ohrimovitsch R-ABC 5553 28 198,3 247 6 Riikka Ratia Bay 5469 28 195,3 265 7 Senni Savikurki GB 4680 24 195,0 289 8 Jessica Kauhanen Cherry 4036 21 192,2 242 9 Roosa Lundén GB 5375 28 192,0 245 10 Heidi Manninen GB 4411 23 191,8 249 Mari Nurmilo aloitti liigakautensa Tampereella.


Keilaaja 5 | 2016
To see the actual publication please follow the link above