Page 5

Keilaaja 4 | 2016

KEILAAJA | 5 >> vuotta seitsemät miesten kisat, niistä Suomi on voittanut neljä kultaa. Alla oli kaksien peräkkäisten kisojen joukkuemestaruudet ja kolmatta lähdettiin hakemaan. Ensimmäinen päivä ei ollut tasapuolisuuden ilmentymä. Aamuerä pääsi huomattavasti anteliaampaan olosuhteeseen, eikä hallikaan ollut niin tukahduttava kuin sitten jälkimmäisessä erässä, missä Suomikin pelasi. Ruotsi hakkasi aamuosioon sarjat 1021, 1240 ja 1114, ja otti kärkipaikan. Kannoille iskeytyivät Itävalta -73 pistettä ja Tšekki -108. Suomi tuli iltaerään pelijärjestyksellä Sami, Joonas, Jasu, Juhani ja Osku. Perttu keilasi vaihdossa. Alusta asti nähtiin, ettei tule helppo puhdetyö. Kaatoja tuli harvakseltaan ja reiät nakersivat tulosta. Sarjoin 1055, 1098 ja 1061 selvittiin kuivahkoin jaloin ja päästiin toiseen päivään kuudentena. Eroa kakkosena olleeseen Itävaltaan oli vain 88 pistettä. Toiseen päivään lisäpanoksia peliin tuli all eventsista. Agerbo johti, Joonas oli kolmantena, 61 pisteen päässä. Kert Truusiin eroa oli 48 pistettä. Tanska petasi Agerbolle parhaan mahdollisen tilaisuuden sinetöidä all eventsin voitto ja otti tämän pois joukkueesta pelaamaan aamulla. Rauhassa mies veti 696 ja Joonaksen tehtävä kasvoi suureksi, Jesperin tulokseen piti vetää 758. Piti ohittaa myös Truus ja pitää 43 pisteen päässä ollut Ruotsin Martin Larsen takana. Perttua lukuun ottamatta kaikki suomalaiset pelasivat myös paikoista mastersin finaalin. Haasteita riitti. Toisen osion Ruotsi pelasi sarjoihin 1101, 1210 ja 1129 ja meni piikissä välieriin. Meidän miehemme urakoivat tasaisesti 1120, 1142 ja 1112 nousten toiseksi. Tšekki uuvahti kolmospaikalta ulos, seuraa teki Italia. Itävalta livahti jatkoon kolmantena ja Tanska neljäntenä. Katkeraa kalkkia saatiin osion päätteeksi, kun Joonaksen veto ei riittänyt all eventsin voittoon, kun loppuun tuli vain 189. Vieläkin enemmän sattui, kun Jasu 180 lopetuksen myötä putosi mastersista kahdella pisteellä ja Sami 242 kiristä huolimatta neljällä pisteellä. Kauaa eivät miehet näitä saaneet sulatella, kun piti olla valmiina joukkuekisan mitalipeleihin. Välierä Itävaltaa vastaan kulki alusta saakka Suomen komennossa ja loppuottelupaikka heltisi sarjoin 1098-1057. Toisessa matsissa Tanska kuoppasi pelinsä viimeruuduissa. Reilu johto vaihtui 1017-1074 tappioon Ruotsille. Iloiset parimestarit Joonas Jähi (vas.) ja Osku Palermaa kultatunnelmissa. Kultaottelu oli hienoa keilailuviihdettä. Ruotsi haparoi alussa ja Suomi johti viidennessä ruudussa noin 70 pisteellä. 6-8 ruutujen kirillä Ruotsi kavensi eron noin kymmeneen pisteeseen. Ysiin Sami livautti yhden keilan missin, mutta Joonas, Jasu, Juhani ja Osku tekivät tuplat ja kymppiin päästiin 40 pisteen johtoasemasta. Jesper Svensson ja Markus Jansson muurasivat kympin umpeen ja vielä oli sinikeltaisilla mahdollisuus. Juhani sen heiltä sitten murensi tuplan jälkeisellä kaadolla kymppiin. Osku hoiti lopun ja Suomi voitti kullan 1119-1095. Sami keilasi loppuottelussa 206, Joonas 215, Jasu 214, Juhani 253 ja Osku 231. Juhani toi neljännen mitalin Mastersista Suomen mitaliketjuun saatiin neljäs lenkki, kun Juhani urakoi hopealle. Hän voitti ensimmäisessä pelissään Ruotsin Mattias Wetterbergin 2-1 hävittyään ensimmäisen sarjan 165-265. Ratkaisusarjat hän voitti 248-141 ja 228-214. Espanjan Javier Morenon Juhani hoiti katsomoon kahdella 255 sarjalla. Kolmannella kierroksella vastaan asettui voittajan viittaa edellisen matsin kolmen sarjan kisaennätyksellä 824 hartioilleen sovitellut Jesper Svensson. Jesper lopetti ensimmäisen sarjan kahteen reikään, joista toista ei paikannut ja Juhani vei sarjan 206-204. Toisessa sarjassa mentiin ruotsalaisen säännöillä ja se päättyi Juhanin 149-241 tappioon. Jesper aloitti kolmannen sarjan reikä-missi-kaato-missi ruuduin ja Juhani kuittasi sarjan 222-204. Välierä Hollannin Alex de Vriesin ja Juhanin kesken oli melkoista ilotulitusta. Alex voitti ensimmäisen sarjan 268-257, Juhani toisen 269-219 ja kolmannen 234-225. Viimeiseksi kannoksi kaskeen jäi Juhanille viime vuoden mastersvoittaja Martin Larsen, joka voitti välierässä Hollannin Johnny Spilin 2-1. Riemukkaasti Juhani nousi avaussarjan voittoon 236-224. Toista sarjaa Juhani johti kuudennessa ruudussa, mutta 2-10 reikä seiskaruutuun käänsi pelin ruotsalaiselle 212-189. Mestaruuden ratkaisseen sarjan alku oli molemmille vaikea, mutta 5-7 ruutujen triplalla Juhani otti hienoisen johdon. Juhanin 4-6- 7-10 reikä siihen päälle käänsi pelin ruotsalaiselle, mutta vielä tuli Juhanille kädenojennus, kun Martin lopetti 3-6-4-7 reikään. Puhdas ruutu olisi riittänyt kultaan, heitto lähti liikaa ulos ja jätti 2-8-10 reiän. Sillä mitali himmeni hopeiseksi, mikä sillä hetkellä tuntui isolta pettymykseltä. Martinin voittopisteet olivat 180-174. Henkilökohtainen arvokisamitali oli kuitenkin hieno saavutus ja muutaman päivän sulattelun jälkeen se tuntuikin paremmalta. Vaikkakin Juhani totesi, ettei ikinä tule unohtamaan tuota kisat päättänyttä viimeistä ruutuaan. Osku voitti mastersfinaalin ensimmäisessä pelissään Tanskan Carsten Hansenin 2-1. Toisessa pelissä hän voitti Hollannin Mark Jacobsin ensin 221-205, hävisi toisen uusintaheitoilla ja kolmannen sitten 202-218. Joonas voitti toisen kierroksen ottelussaan Italian Tommaso Radin 2-0. Hollannin Johnny Spil hävisi ensimmäisen sarjan Joonakselle 225-224, mutta voitti kaksi seuraavaa 232-222 ja 238-196. EM-kisoihin mahtui iloisia onnistumisen hetkiä, mutta myös pettymyksiä jouduttiin nielemään.


Keilaaja 4 | 2016
To see the actual publication please follow the link above