Ohiheittoja ja sivuosumia KEILAAJA | 35 Vastausta vaille Raimo Palokoski Keilahalleilla kulkiessani minulle esitetään usein keilailuun liittyviä kysymyksiä. Se on mielestäni mukavaa, sillä silloin tunnen itseni tärkeäksi. Harmillista on se, että en tiedä vastausta kaikkiin kysymyksiin. Opettaja joskus koulussa sanoi, että jos ei tiedä vastausta johonkin kysymykseen, se ei ole tyhmyyttä vaan tietämättömyyttä. Tämä toteamus on lohduttanut minua elämäni varrella useasti. Laitan tähän muutaman vastaustani vaille jääneen kysymyksen, höystettynä omilla huomioilla. Miksi hoitokoneet menevät yllättävän usein rikki, eikö niitä huolleta, vai ovatko ne niin huonoja? Tähän olen törmännyt niin koti- kuin ulkomaillakin. Viimeksi Kööpenhaminan senioreiden EM-kisoissa, missä koneesta oli mennyt joku hihna poikki, noin puolessa välissä hallia. Itse olin paremmalla puolella ja lähtö viivästyi vain tunnin, toinen puolisko pelasi kuusi sarjaansa illalla klo 23 alkaen, aamu yhdeksän sijaan. Sitten hotellille aamu viideltä hyvissä ajoin, alkoihan seuraava peli vasta yhdeksältä. Tämä kaikki sen vuoksi, ettei hihnaa löytynyt koko kaupungista. Jos hoitokone maksaa henkilöauton hinnan edellyttäisin, että sitä huolletaan ja siihen on saatavissa varaosia, muuten jäisi kaupat tekemättä. Kilpailumaksut ovat nykyään ainakin opiskelija- ja eläkeläisbudjetilla jo kipurajalla. Harmittaa, kun tällaisten turhien selkkausten takia joutuu toteamaan kuten entinen itsensäpaljastaja, eli ”takkiin tuli”. Miksi kilpailuerät kestävät nykyään yhä kauemmin? Tähänkään en tiedä oikeaa vastausta. Voi olla, että jotkut ohjelmat ovat hitaita vaihtamaan rataa tms. Ehkä kuitenkin legenda Kimmo Lehtonen on oikeassa tässäkin asiassa, sanoessaan, että ”kilpailuerät kestävät kauan, koska ihmiset eivät mene omalla vuorollaan heittämään”. Pitäisiköhän meidän lukea, kertauksen vuoksi, säännöistä 11.6 pykälä. Miksi suomalaiset nuoret eivät pärjää maailmalla, muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta? En tiedä vastausta tähänkään kysymykseen. Seuratessani nettilähetyksiä nuorten MM-kisoista USA:sta tuli väkisinkin mieleen kysymys: ”Onko valmennuksessa sittenkään kaikki kohdallaan, ja pitäisikö tehdä muutoksia?” Niissä muutamissa sarjoissa, mitä lähetyksissä näkyi, huokui jonkinlainen alakulo. Vähän niin kuin olisi pakkopullaa koko touhu. Pelaajat istuvat hajallaan yksikseen, toisin kuin esim. aasialaiset, jotka elivät pelissä mukana ja olivat porukalla äänekkäästi läpsyttelemässä jokaisen heiton jälkeen. Toivottavasti olen tässä asiassa väärässä. Miksi ei kukaan tee esitystä SM-liigan uudistamiseksi sellaiseksi, että se tyydyttäisi kaikkia? Onko mitään järkeä siinä, että vuosittain pari joukkuetta jättää paikkansa ja divarista nostetaan uusia tilalle. Toiset joutuvat karsimaan paikasta, toiset saavat sen lahjaksi. Minusta veteraanien mestaruussarjan sarjamuoto sopisi liigaan hyvin. Kolme kuuden joukkueen lohkoa, jotka pelaavat kolme kierrosta vastakkain ja kerran naapurilohkoja vastaan. Yhden päivän kierroksia ja lopuksi vaikka lohkojen kolme parasta finaaliin. Tämä toimisi seniorisarjassakin, nykyisen tynkäsarjan sijaan. Miksi muutamilla ns. katsomovalmentajilla on oikeus kovaäänisesti puuttua toisten kilpailuun tai harjoitteluun? En tiedä, enkä aina ymmärrä. Kysymys on varmaan jonkinlaisesta itsetunto-ongelmasta. Joka tapauksessa tällainen käytös häiritsee useita ja heikentää keskittymistä ja näkyy tuloksissa. Myös paikallisella keilailukulttuurilla on merkitystä. Esim. Talissa olen aina saanut kilpailla rauhassa. Minulta kysyttiin, pitääkö paikkansa, että eräässä keilahallissa olisi joku mies ruvennut kovaan ääneen kailottamaan vanhemmalle rouvalle, miten palloa täytyy pitää jne.? Tästä rouva oli peljästynyt ja istunut minuuttitolkulla paikallaan, kerännyt tavaransa ja poistunut. Eikä ole sen koommin palannut. En tiedä tämän todenperäisyyttä, mutta voisi vaikka ollakin totta. Tällainen käytös on törkeää. Mielestäni yhdelläkään keilahallilla ei olisi varaa menettää yhtään asiakasta. Kyllä meidän vakiokävijöiden pitää käyttäytyä niin, että uudet tai ujotkin asiakkaat viihtyvät keilaamassa. Taas on uusi kilpailukausi alkamassa. Toivotan kaikille suuria tunteita keilailun parissa. On se sitten tappion tuskaa tai voiton riemua.
Keilaaja 4 | 2016
To see the actual publication please follow the link above