Page 22

Keilaaja 4 | 2016

World Bowling Tour jatkui Thaimaassa Maailman Tourin Bangkokissa keilattu osakilpailu kantoi mielikuvitusrikasta nimeä, PBA-World Bowling Tour Thailand. Se, mikä nimessä menetettiin, otettiin takaisin pelimuodon yksityiskohdissa. TEKSTI: PEKKA KORPI, KUVA: SEIJA LANKINEN Kuten Aasiassa päin yleensäkin, 22 | KEILAAJA alkukilpailu koostui useasta osasta. Bangkokissa keilattiin kolme kolmen sarjan blokkia, joita sai uusia tarpeen mukaan. Karsinnassa pelaajia laitettiin moneen lokeroon, seitsemän ensimmäistä pääsi suoraan loppukilpailun kolmannelle kierrokselle. Samoin pääsi paras paikallinen ja toiseksi paras paikallinen selvisi finaalin toiseen osaan. Sinne pääsivät myös karsinnan 15 seuraavaksi parasta. Porukkaa jatkettiin 13 karsinnan seuraavalla keilaajalla, he aloittivat finaalin heti. Sinne kelpuutettiin vielä kaksi paikallista, jotka eivät olisi muuten päässeet. Ja joukko täydentyi vielä kolmella keilaajalla desperadosta, kaikkiaan loppurähinään otettiin 42 keilaajaa. Osku Palermaa oli jaksanut lähteä mukaan, vaikka alla oli neljä Euroopan Tourin kisaa neljän edellisen viikon aikana. Osku rullasi kolmen sarjan blokit 748, 704 ja 690, joilla kertyi yhteistulosta 2142 (238,0). Tuolla lukemalla Palermaan nimi löytyi karsintalistan riviltä 15, eli hän pääsi loppukilpailun toiselle kierrokselle suoraan. Karsinnan voitti USA:n Sean Rash komealla lukemalla 2307 (256,3). Kakkoseksi veti tuore nuorten maailmanmestari Anthony Simonsen, myös USA:sta, 2275 (252,8) ja kolmanneksi Englannin Dominic Barrett, 2245 (249,4). Loppukilpailu oli monivaiheinen ja pitkä, sitä keilattiin kaksi päivää. Ensimmäisessä vaiheessa 18 keilaajaa pelasi kuusi sarjaa, siitä jatkoi kymmenen parasta eteenpäin. Tuon osan selvitti parhaiten Malesian Francis Tan Wu Jen pistein 1318 (219,7). Toisessa vaiheessa radalla oli 26 keilaajaa ja jälleen pelitapana oli kuusi sarjaa, tietysti nollilta alkaen. Jatkoon huolittiin 12 parasta. Mukaan astui myös Palermaa, joka keilasi ihan mukavasti, mutta ei tarpeeksi. Kaksi sarjaa lipsahti alle parin, niistä viidenteen tullut 171 taisi viedä jatkopaikan. Vaikka Ode vetikin viimeisen jälleen 215, se ei ollut riittävä. Blokkiin tulos 1251 (208,5) oli kaksi pistettä vähemmän, kuin viimeisenä jatkopaikan lunastaneen USA:n Cameron Weierin 1253. Palermaan loppusijoitukseksi tuli 21. ja hän sai mukaansa 1613 dollaria vaivan palkaksi. Tan Wu Jen keilasi tämänkin blokin ykköseksi, nyt tulosta tuli 1460 (243,3). Seuraavaan vaiheeseen mukaan astui myös kärkikahdeksikko, kaikkiaan mukana oli 20 keilaajaa. Jälleen keilattiin kuusi sarjaa ja pudotuspelipaikka oli luvassa kahdeksalle. Ja thaimaalaiseen tapaan sinne pääsi seitsemän parasta keilaamalla ja yksi paikallinen vielä lisäksi kaupan päälle. Vaihe päättyi komeasti, kun sekä Ruotsin Jesper Svensson sekä Australian Sam Cooley paukuttivat kuudenteen sarjaansa täydet kolmesataset. Svensson meni pudotuspelien korkeimmalle portaalle pistein 1468 ja Cooley kakkostilalle, 1428. Muut porraspelaajat olivat Thaimaan Yannaphon Larpapharat, Ruotsin Martin Larsen, Anthony Simonsen, Thaimaan Annop Arromsaranon ja Australian Jason Belmonte. Ohivalinnalla pudotuksiin pääsi Peerawich Rungcharoen. Kahdessa ensimmäisessä matsissa oli kolme keilaajaa, joista yksi eteni ylemmäs, kolme viimeistä matsia käytiin kahden pelaajan kesken. Ensimmäisestä matsista eteni Belmonte tuloksella 195, paikalliset putosivat pois. Toisella portaalla peli tiivistyi. Simonsen osoitti olevansa kunnon pelimies, kun hän kukisti Larsenin ja Belmonten 210, 195, 202. Näin nuori mies pääsi pelaamaan Thaimaan suurta tähteä Yannaphon Larpapharatia vastaan. Huonostihan siinä kävi, Larpapharat vei voiton 199-170. Jäljellä oli enää kolme miestä. Ensin Larpapharat otti yhteen Cooleyn kanssa. Tuon matsin aussi vei selvästi nimiinsä pistein 222-205. Loppuottelussa Svenssonilla oli tukenaan kahden tappion sääntö. Eli jos Cooley voittaa ensimmäisen sarjan, pelataan toinen, jonka voittaja on turnauksen ykkönen. Tuota pöhkön tuntuista sääntöä ei kuitenkaan tarvittu, kun Jeppe hoiteli voiton kotiin lukemin 237-213. Svensson otti heti alkuun 30 pisteen johdon triplallaan ja Cooleyn ensimmäisen ruutu oli tyhjä. Tuosta sitten mentiin suunnilleen tasatahtiin, yhden tuplan Cooley sai aikaan. Molemmat miehet lopettivat triplalla. World Bowling Tourin seuraava osakilpailu, UAE Open, keilataan marraskuun alussa Abu Dhabissa. Lopputulokset: 1 Jesper Svensson Ruotsi 32.258 USD 2 Sam Cooley Australia 12.129 3 Yannaphon Larpapharat Thaimaa 9.667 4 Anthony Simonsen USA 6.452 21 Osku Palermaa Suomi 1.613 WBT pistetilanne neljän osakilpailun jälkeen Miehet 1 Martin Larsen Ruotsi 434 2 Dominic Barrett Englanti 402 3 Osku Palermaa Suomi 388 4 Jason Belmonte Australia 315 5 Mike Fagan USA 312 6 Stuart Williams Englanti 302 7 Sean Rash USA 301 8 Marshall Kent USA 289 9 Tommy Jones USA 241 10 Jesper Svensson Ruotsi 211 Naiset 1 Danielle McEwan USA 615 2 Liz Johnson USA 445 3 Kelly Kulick USA 394 4 Cherie Tan Singapore 322 5 Diana Zavjalova Latvia 310 6 Shayna Ng Singapore 287 7 Missy Parkin USA 246 8 Jazreel Tan Singapore 233 9 Clara Guerrero Kolumbia 230 10 Joey Yeo Singapore 211 Danielle McEwan on naisten World Tourin pistetilanteen kärjessä.


Keilaaja 4 | 2016
To see the actual publication please follow the link above