Page 9

Keilaaja 3 | 2016

KEILAAJA | 9 Hanhivaaran keilahalli saa sähköä taivaalta Salossa entisessä Saloran tehdaskompleksissa sijaitseva Hanhivaaran keilahalli pääsee nauttimaan muiden vuokralaisten kanssa vihreän energiateknologian kehittymisen eduista.V Suuri osa suuren keskuksen sähköstä tuotetaan aurinkovoimalla. uoden 2013 Suomen suurin aurinkovoimala rakennettiin Astrum-keskuksen katolle Saloon. Voimalan kapasiteetti on 322,56 kWp ja sen tuottamiseksi tarvitaan 1344 aurinkopaneelia, jotka peittävät noin 4000 neliömetriä monitoimikiinteistön kattopinta-alasta. Paneelien tuottama tasavirta muunnetaan 16 invertterin eli vaihtomuuntajan avulla vaihtovirraksi ja syötetään yleiseen sähköverkkoon. Voimalan on suunnitellut ja rakentanut salolainen Areva Solar Oy. Astrum-keskuksessa sijaitsee keilahallin lisäksi 5000 neliön liikuntakeskus, ostoskeskus, NEO:n sairaalan, Lastenmaailman, Autonäyttelyn, Elektroniikkamuseon, ravintolan, Areenan, hotellin, 300-paikkaisen teatterin, toimistoja, ja tietenkin aurinkopaneelitehtaan (Salo Solar). Aurinkovoimalan rakennuttanut Astrumkeskuksen omistaja, salolainen yrittäjä Lasse Jokinen, näkee aurinkosähkön käyttämisen kannattavana sijoituksena. – Saamme aurinkovoimalan avulla katettua merkittävän osan tämän yli kolmen hehtaarin laajuisen kiinteistön sähkönkulutuksesta. Parhaimmillaan, eli valoisaan ja viileään aikaan, voi sähköntuotanto hetkellisesti jopa ylittää kulutuksen, jolloin ylimääräinen sähkö on yleisessä sähköverkossa muiden käytettävissä. Astrum-keskus on entinen Saloran tehdaskompleksi, jota on rakennettu ja laajennettu monessa eri vaiheessa. Katon monimuotoisuuden vuoksi aurinkopaneelien asentaminen ei ollut aivan suoraviivaista, kertoo rakentamisesta vastannut Esa Areva. – Astrumin katto on osittain tasakattoa, osittain kaltevaa, eli paneelit oli kiinnitettävä monin tavoin, erilaisia ilmastointikanavia vältellen ja painolaskelmat tarkkaan huomioiden. Aurinkovoimalan vuotuinen tuottoarvio on 300 MWh ja se tuottaa sähköä ympäri vuoden. Tehokkain aika alkaa maaliskuussa ja jatkuu säistä riippuen loka-marraskuulle. Kerran rakennettuna se jauhaa sähköä itsekseen, oikein asennettuna myös huoltovapaasti. – Vaivaton, päästötön ja nykyään myös tehokas, summaa Lasse Jokinen. – Onhan aurinkovoimala iso investointi, mutta tulevaisuuden energiamuotona aurinkosähkö on ehdottomasti myös kannattava investointi. Vuonna 2015 aloitti aurinkopaneelitehdas SaloSolar Oy toimintansa Astrum- keskuksessa. Tällä hetkellä SaloSolarissa valmistetaan aurinkopaneeleita yhdessä vuorossa, mutta rekrykoulutus toisen vuoron aloittamisesta on jo käynnissä. Suurin osa Salossa valmistettavista paneeleista päätyy Suomen markkinoille. ANU AREVA, TOIMITUSJOHTAJA AREVA SOLAR OY


Keilaaja 3 | 2016
To see the actual publication please follow the link above